Viikko 7

Viime viikko oli kokonaisuudessaan aika kylmä. Maanantai oli vielä lämpötilaltaan leppoisa, kävihän lämpötila lämpimillään -1 asteessa. Kylmimmilläänkin oli vain -16,2 astetta. Tiistaina alkoi pakkanen kiristymään, päivällä kävi lämpimillään -18,4 asteessa. Torstaina myös lämpötila nousin päivällä -14,8 asteeseen. Kaikkina muina päivinä lämpötila oli lämpimillään -20 asteen kylmemmällä puolella. Kylmin päivä oli lauantai, jolloin lämpötila oli lämpimillään -30,9 astetta ja kylmimmillään -38,5 astetta. Yöllä oli käynyt -38,7 asteessa.

Oli se sen verran kylmää, että ulkoilu ei tullut kysymykseen. Linnuille kävin laittamassa siemeniä ja takkapuita hain kahtena päivänä. Jotain muuta pikaista käyntiä piti suorittaa. Pikkulinnutkaan eivät paljoa lennelleet. Kävivät ottamassa auringonkukan siemenen nokkaansa ja menivät viereiseen kuuseen sitä syömään. Kisailulentoja eivät lennelleet perjantaina ja lauantaina.

Selkeinä päivinä aurinko paistoi ja sen reuna lähestyi, joka päivä Suomen rantaa. Kun se ei päässyt vielä paistamaan Suomen rantaan, niin kylmyys pakeni sen edellä Suomen rannalle. Huomenna on se päivä, jolloin se paistaa meidän keittiön ikkunasta sisälle, mikäli on selkeä sää. Kyllä on päivien valoisa aika lisääntynyt huomattavasti. Päivien valoisa aika lisääntyy nopeaa vauhti, mitä pitemmälle kevät etenee. Lämpenisi vain sää, niin olisi mukava ulkoilla ja nauttia aurinkoisista päivistä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut meidän hiihtovaelluksistamme. Muistelen nyt vaelluksesta, joka suuntautui samoille maisemille, kuin aikaisemmatkin. Mutta oli, varsinkin alkumatkasta rankka. Olin kiinnittänyt huomiota vaelluksillamme, että hyvin monet käyttivät ahkiota tavaroittensa kuljettamiseen. Heillä kyllä oli enimmäkseen vielä rinkka selässä, mutta siinä vähän ja kevyttä, enimmäkseen lisävaatteita.

Niin innostuin minäkin ahkiosta, mutta rakensin sen itse kahdesta lasten pulkasta. Leikkasin molemmista osan pois ja liitin ne sivuistansa yhteen. Näin sain siitä leveämmän ja paremmin pystyssä pysyvän. Teimme vaelluksemme 10.04. – 15.04.1985 Kuoppilasjärvi – Madjoki – Kuivi ja takaisin. Kun, nyt oli ahkio mihin laittaa tavaroitamme ja varsinkin raskaampia, niitä kamppeita tuli otettua liikaa. Rinkoistamme tuli keveitä, oletimme, että kyllä se ahkio perässä luistaa hyvin.

Asuimme silloin vielä kylällä Postitalossa, vein moottorikelkalla ahkion vaaran päälle, koska siinä oli pitkä ja jyrkkä nousu. Lähdimme Postin pihalta hiihtämään klo 10.15 kohti Kuoppilasjärveä. Oli pakkaskeli ja luisto huono, niin suksissa kuin ahkiossa. Sää oli kyllä kaunis, aurinko paistoi välillä kyllä ohuen pilviharson läpi. Tuuli oli heikkoa eikä häirinnyt hiihtoa, päinvastoin helpotti ettei tullut hiki. Ahkio luisti todella huonosti ja levähdystaukoja piti pitää usein, varsinkin ylämäissä. Monesti oli mielessä, että emme taida ehtiä tänään Madjoelle.

Seija tyttömme oli meitä saattamassa kuuoppilasjärvelle, jonne saavuimme vasta klo 14.45. Valmistin valmiista pussiruuista lihariisipataa herkkusienillä. Joimme yrttiteetä ja kahvia. Juomapullot täytimme yrttiteellä. Seija lähti hiihtämään kotiin ja me Liisan kanssa kohti Madjokea klo 16.00. Ahkion luisto ei ollut parantunut, vaan hiihtäminen oli hidasta ja raskasta. Valitsimme mahdollisimman suoran ja kohtalaisen helpon reitin. Levähdystaukoja piti pitää aina vain tiheämpään. Kello kävi ja ilta läheni. Hikoilin ja minun oli juotava hyvin usein. Yhden levähdystauon aikana otin yhdet villahousut pois jalasta, että ei niin pahasti olisi hikoiluttanut. Levähdystauoilla piti välillä myös syödä voileipää ja juoda. Hiihtäessä söin vielä suklaata, joka lisäsi janoa. Termospullossa pidimme hätävaran kuuman mehun, että pääsemme pitkän nousun Juovvaskaidin selänteelle, josta on vähän yli 2 km myötämaa taival Madjoen kämpälle. Nousu Juovvaskaidille oli rankka, ahkio oli niin kuin olisi hiekassa vetänyt. Liisa sanoi välillä, että anna hänkin vetää sitä, että saat huilata. Hän veti yhteensä noin 400 – 500 metriä, sitten loppui puhti hänelläkin.

Minä sain levätä sillä aikaa ja jaksoin vetää Juovvaskaidin selänteellä. Ennen selänteelle pääsyä saavutimme Kevolta tulevan moottorikelkan jäljen ja se auttoi tilanteessa todella huomattavasti. Ennen selänteelle pääsyä olin joutunut jo juomaan termospullosta mehua. Lopun join selänteellä, että jaksoin vielä viimeisen vähän yli 2 km myötämaahan. Myötämaa oli pääosin loivaa, osin tasamaata. Kämpälle saavuimme klo 22.30 ja olin niin puhki, että en ollut aikaisemmin ollut. Kämpässä oli 5 miestä ja heillä oli kuumaa vettä. Pääsimme heti syömään ja juomaan. Juomista, minun kohdalla olikin koko loppuilta, söin kyllä voileipiä, mutta varsinainen ruuan laitto jäi. Muistelus jatkuu seuraavassa kirjoituksessa.

Toivotan kaikille hyvää vointia, talven jatkoa ja varjelusta kaikista viruksista terveisin Posti-Pekka

Tämän näköinen on Teno meidän rannasta kuvattuna Kaavaan päin
Taas kääntää kuvan kyljelleen. Kuva on keittiön ikkunan läpi kuvattu jouluvaslojen teline, jota toissa viikon lumisateet koristelivat, myös pihapuut ovat saaneet lunta harteilleen.

Viikko 6

Viime viikko oli jokseenkin normaali talviviikko. Oli pakkasia ja lunta satoi aivan lingottavaksi saakka. Lämpötilat vaihtelivat nopeasti, maanantaina ja tiistaina oli yli – 20 astetta. Keskiviikkona oli vain -12,7 astetta. Torstaina alkoi taas kylmenemään ja perjantaina oli jo -26,2 astetta. Lauantaina vajaa -18 astetta, sunnuntaina -24,8 astetta. Lunta satoi maanantaita vasten yöllä ja maanantaina aamupäivällä noin 15 sm. Keskiviikkona aamusta satoi noin 10 sm ja torstaina vielä 3-4 sm. Joten ulkoilu meni lumitöitä tehden.

Lumisateet olivat tyynellä säällä ja isohiutaleista lunta. Lumi tarttui puihin ja luonto oli todella kaunista katseltavaa. Meidän joen puoleiset puut olivat niin lumisia, että niiden läpi ei näkynyt Norjan puoli. Maanantaina luoteesta puhaltanut puuskainen tuuli puhalsi lumet aika vähiin puista. Havupuissa on vielä aika paljon lunta.

Lintulaudan pikkuystäviä seurasin tänäänkin lumitöiden lomassa levähtäessäni. Hömötiaisia on eniten, lapintiaisia ja talitiaisia on jokseenkin sama määrä. Punatulkkuja käy enempi aamusta ja niitä on vähiten. Kaikki ovat niin vikkeliä liikkeissään, että lukumääristä on vaikea ottaa selvää. Tiaiset käyvät hakemassa auringonkukan siemenen nokkaansa ja menevä puihin niitä kuorimaan ja syömään. Punatulkut syödä mutustelevat siemenien kuoret pois ja syövät sitten sisuksen. Ovat, joko laudalla tai maassa, ne oikeastaan syövät muiden maahan nahkovat siemenet. Tänään näkyi yksinäinen urpiainenkin juoksevat hangella.

Hirviä on alkanut pyrkimään Suomen puolelle meidän alapuolella Kordsamin seudulla. Ovat joutuneet kulkemaan edestakaisin, kun on sattunut tulemaan auto, niin ovat palanneet takaisin Norjaan. Jorma oli nähnyt yhden hirven makaava Suomen rannassa. Hirvilehmä, jolla on vasa mukana, joutuu monet kerrat kulkemaan Suomen puolen esteaidan ja Norjan rannan väliä. Vasa ei jaksa hypätä aidan yli, jos ei satu auki olevan veräjän kohdalle. Saa nähdä milloin alkavat meidän kohdalla liikkumaan ja syömään pajut, pihlajat, villiviinimarjapensaat ja katajat. Syreenin olen suojannut korkealla verkolla, muuten söisivät ensimmäisenä.

Norja sulki rajansa, niin tarkoin, että Utsjoen kirkonkylän kohdalta ei pääse kuin tavaraliikenne kulkemaan. Suomen Rajavartiosto pitää rajaa auki Karigasniemellä ja Nuorgamissa päivittäin klo 9.00 – 21.00. Lehtitietojen mukaan Norjaan pääsevät vain harvat ja valitut. Nyt, kun nuo muunnokset koronasta leviävät hyvää vauhtia, niin rajan aukenemisesta ei ole tietoakaan. Minulla ei ole muuta asiaa sinne kuin lähin parturi on Tana brussa 80 km päässä. Suomen puolella Karigasniemellä 90 km ja seuraava Ivalossa 170 km. Nuo matkat ovat yhteen suuntaan. Tukka kasvaa, mutta ei tässä ole mihinkään menemisiä, joten ei tarvitse sen vuoksi olla tukka leikattuna.

Tana brun vanha silta on purettu, vain rannoilla olevat betonijalustat ovat jäljellä. Niitäkin ollaan parhaillaan murskaamassa.

Toivotan kaikille hyvää vointia, laskiaista ja viruksista varjeltumista terveisin Posti-Pekka

Niin se vain kone kääntää kuvat makuuasentoon, vaikka siirtäessä ovat pystyssä.
En saanut niitä enää kääntymään pystyasentoon. Ylemmässä kuvassa näkee kuinka lumiset puut estävät näkyvyyden Tenolle ja Norjaan. Alemmassa kuvassa satanut lumi on hiljalleen kertynyt jouluvalojen jalustaan. Nyt eilinen tuuli puhdisti puut ja jalustan lumesta.

Viikko 5

Kulunut viikko oli normaali talviviikko pakkasineen ja lumisateineen. Sää alkoi pakastumaan maanantaina, jolloin oli -22,2 astetta. Tiistaiyönä lämpötila laski jo -28 asteeseen ja vielä päivälläkin oli -24,8 astetta. Muina päivinä lämpötila oli -10 asteen kahtapuolen. Ulkoilu meni lumitöissä kolmena päivänä. Perjantaina tein lumitöitä lumilingolla, joka oli ensimmäinen kerta tälle talvelle. Lunta oli kahtena kolaamispäivänä noin 5 sm molempina päivänä.

Joinakin päivinä pilvisyys on vähän rakoillut ja aurinko on päässyt paistamaan Norjan tuntureille. On aurinko paistanut Suomen puolellekin Kaavan kohdalla. Tämän kuun viimeisellä viikolla 23 päivänä aurinko paistaa ensikerran tälle vuodelle meidän keittiön ikkunasta sisälle. Edellyttäen, että on selkeä sää. Niin on tämäkin talvi kääntymässä kevättä kohden. Päivät pitenevät jo toista tuntia viikossa.

Kyllä tuolla päivänvalolla on ihmeellinen vaikutus. Aamuisin keinovalot sammuttaa aika herkästi, vaikka sisällä on vielä vähän hämärää, niin sähkökatkaisijalle on asiaa. Iltapäivisin valojen sytyttämistä siirtää, jos satu olemaan tarkkuutta vaativaa työtä tekemässä. Kun ulkona on puhdasta uutta lunta, niin se heijastaa valoa sisällekin. Eiliseen puoleen päivään mennessä satoi ainakin 15 sm lunta. Se lumimäärä vaati lumilingon käyttöä. Meillä on nyt noin 40 sm lunta.

Koronarintamalla on kovasti liikennettä, valitettavasti on vähän heiluvaisia niin päätökset kuin tiedottamiset. Meille se ei ole tuottanut ongelmia, kun olemme kotiuskollisia. Saimme rokotuksesta ensimmäisen piikin 22.01. ja toinen piikki oli tarkoitus saada 11.01. Tänään saimme ilmoituksen, että THL:n kehotuksesta toinen piikki siirretään huhtikuulle. Rotuspiikkien väli on nyt 12 viikkoa.

Lintulaudallamme on vilskettä, 3 litraa auringonkukan siemeniä menee vajaassa 3 päivässä. Kolmannen päivän saan riittämään siten, että saavat noukkia sen päivän hangelta sinne nakkomia siemeniä. Punatulkut näyttävät hyvin viihtyvän hangella ja syövän siellä enimmäkseen. Tiaiset ovat enimmäkseen laudalla, jos säiliössä on siemeniä. Punatulkut ilmestyivät vasta tammikuussa ruokintapaikalle. Ne näyttävät yleensä oleva pareittain, uros ja naaras yhdessä, pareja on kyllä sitten useampia samalla kertaa.

Urpiaisia on käynyt muutamia kertoja, ne yleensä ovat parvena liikkeellä, mutta joskus ovat yksikseen. Ne eivät havaintojeni mukaan ota kokonaisia auringonkukan siemeniä. Juoksevat hangella puiden alla ja siellä nokkivat tiaisten tiputtamia siemen muruja. Viherpeippoja on myös ollut parvena, mutta harvoin. Närhi ja kuukkeli ovat loistaneet poissaolollaan. Tulevat myöhemmin keväällä. Harvoin vierailevaa oravaakaan ei ole näkynyt. Pihalla ulkoillessa seuraan pikkuystäviämme, kun istun kuistilla levähtäessäni.

Seija kävi lauantaina lumikenkäilmeässä jäällä ja polki sinne meille kävelypolun. Nyt polulla on jo lähes 20 sm lunta. Seija ei ollut nähnyt jäällä kuin yhdet ketun jäljet. Hirviä ei näkynyt eikä ylempänä (Kaavan seudulla) tuoreita hirvien jälkiä. Joten kovin on hiljaista vielä luonnossa.

Toivotan kaikille hyvää ja tervettä talven jatkoa terveisin Posti-Pekka

Kuva aikaisemmalta vuodelta, jossa viherpeipot ovat saaneet vieraiksi pulmusia, jotka saapuvat huhtikuussa.

Vuoden 2021 ensimmäinen

Nyt voi jo toivottaa hyvää ja turvallista loppuvuotta, olemmehan jo elämässä helmikuussa. Vuosi 2021 on alkanut varsin vaihtelevissa säissä. Kaksi ensimmäistä päivää oli lauhaa, lämpötila vajaat -6 astetta. Kolmantena päivänä sitten käväisi -19 asteessa. Jatkui sitten -4,9 asteen ja -18,7 asteen välillä. 12 – 13 päivinä oli jo -22 asteen pakkaset. 15.1 lämpötila nousi päivisin plussan puolella +0,8 asteen ja +1,7 asteen välille. Aamuisin ja öisin oli muutama aste pakkasta. 19.1 oli äkkinäinen pakkashetki -23,6 astetta. Parin päivän aikana oli -17 asteen tuntumassa. 22.1 taas pakastui -22,1 ja -28.5 asteeseen. Loppukuukausi oli -4,3 ja -16,9 asteen välillä olevia lämpötiloja.

Alkukuukaudesta pilvisyys oli vaihtelevaa, oli melkein selkeää ja jopa aivan selkeitäkin päiviä. Puolenkuun jälkeen alkoi enempi olemaan pilvistä, rakoili vähän välillä. !9.1 oli sitten selkeää ja kylällä pääsivät näkemään ensimmäisen kerran auringon tälle vuodelle. Meidän seudulla Norjan puolella olevat pilvet ruskottivat. Aurinko ei päässyt vielä paistamaan Norjan tuntureille. Viime viikko ja jo edellisellä viikolla oli pilvisiä ja utuisia päiviä. Lunta satoi melkein päivittäin, ei suuria määriä, enimmillään noin 5 sm. Kuntoilu oli sitten lumikolan kanssa liikkumista, työntelin lumia pois kulkureiteiltä. Lauantaina otin sitten lumilingon ja sillä linkosin lumet kauemmaksi.

Linkoaminen jäi kesken, kun bensiini loppui ja sen hakemisen aikana tuli pimeä. Eilen kolasin yöllä sataneen lumen myöhemmin lingottavaksi. Tänään oli sitten pirttipäivä -22 astetta kylmimmillään, niin oli sisätöiden vuoro. Tulee niitä vielä lauhempiakin päiviä.

Olen muistellut vanhoja asioita ja tuli mieleeni erän pilkkiretki Norja puolelle. Sen retken ansiosta pääsimme Norjan tiedotusvälineisiin. Meitä oli kunnanesimies Jouni F. Helander ja hänen Jouni niminen poika (pikku Jouni). Kirkkoherra Urpo Kuusiniemi ja minun kyydissä tullimies Olavi Lehmonen. Kolmella moottorikelkalla ajoimme Rasticaisojen takana olevalle järvelle. Norjan valtion kalastusluvat oli hankittuna.

Järvellä ollessamme sinne saapui norjalainen Levajoen Felstuvan isäntä. Hän pysähtyi Urpon luokse keskustelemaan. Vähän ajan päästä Urpo huusi, että älkää antako hänelle kalastuslupaa, otti häneltä pois. Oli kovasti pauhannut ja syyttänyt luvatta kalastamisesta. Oli kaunis aurinkoinen sää ja kala ei syönyt. Mielialamme laski isännän käynnin johdosta. Päätimme lähteä pois, ajoimme tuntureita pitkin jokseenkin itää kohden. Tiesimme siellä olevan hyviä kalajärviä, yksi oli Miennajärvi. Sinne päästyämme aloimme pilkkimään. Vähän ajan kuluttua saapui norjalaiset kalasuksen valvojat, joista toinen oli J.F. Helanderin sukulainen. Heidän kanssaan keskustelussa kävi selväksi, että meillä oikea kalastuslupa, mutta olisi pitänyt olla vielä paikallinen lupa, joka ei maksa mitään. Sanoivat, että kalastakaa rauhassa ja käykää hakemassa nimismieheltä paikallinen lupa.

Norjan tiedotusvälineissä oli suuri uutinen, utsjokiset virkamiehet luvatta kalastamassa Norjan tunturijärvillä. Minulla oli lomaa ja niin pikku Jounin kanssa lähdimme seuraavana päivänä Tanaan nimismieheltä hakemaan paikallista lupaa. Jouni osasi norjaa ja hän meni sisälle, minä jäin autooni odottamaan. Ei Jouni ollut kauan sisällä, kun tuli takaisin ja sanoi lupaa ei saanut. Nimismies oli ollut kiukkuinen ja oli sanonut, että hän ei anna eikä myy suomalaisille mitään lupia.

Sanoin Jounille, että mitä tiedän tunturien välissä suojaisen järven, lähdetään sinne. Kotiin tultua pakkasin teltan, porontaljoja, tilleylampun ja evästä. Ajoin Äimäjoelle ja Jouni siellä jo odotti. Lähdimme kumpikin omalla kelkalla ajelemaan Norjan puolelle, jonne noustiin Aittisuvannon yläpäästä. Ajoimme suorinta reittiä järvelle ja aloimme pilkkiä. Ehdimme saada useita taimenia, kun syönti loppui. Menimme rantaan ja pystytimme taltan ja sytytimme tilleylampun lämmittämään telttaa. Laitoimme ruokaa ja syötyämme, kävimme kokemassa pyyntiin jättämämme pilkit. Jokaisessa oli taimen, jätimme pilkit pyyntiin ja lähdimme teltalle.

Hyvin nukutun yön aikana oli satanut lunta noin 30 sm. Päätimme lähteä kotimatkalle, purimme teltan ja kävimme nostamassa pilkit pois avannoista. Kummallakin oli 2 tai 3 pilkkiä pyynnissä ja jokaisessa oli taimen. Entisistä jäljistä ei ollut mitään näkyvissä kuin siellä täällä, johon tuuli ei ollut päässyt juoksuttamaan lunta. Kotimatkalla poikkesimme vielä yhdellä järvellä, mutta kala ei ollut syönnillään sellaisen lumisateen jälkeen. Niin lähdimme ajelemaan kotia kohden. Päästyämme Suomen puolelle Jounin kotitalon Äimäjoen pihaan, alkoi kuulumaan helokopterin ääni. Sieltähän se Norjan helikopteri tuli ja Aittisuvannon jälkeen kääntyi tunturiin. Havaitsivat meidän moottorikelkkojen jäljet uudessa paksussa lumessa.

Olimme hyvillämme, että ehdimme kotiin ennen helikopterin tuloa. Ehdimme nauttia Norjan hyvistä kalaisista järvistä ja hyvistä taimenista. Ei tullut Norjasta syytettä utsjokelaisia virkamiehiä vastaan, eikä Urpo saanut Norjan valtion kalastuslupaa takaisin. Siihen myös loppuivat moottorikelkalla tehdyt pilkkiretket Norjaan. Hiihtämällä kyllä käytiin, kun hankittiin asianmukaiset luvat.

Kansakunnat viettävät vaikeita aikoja, kun vielä lannistamatta jäänyt koronavirus vaivaa. Osa valtiosta on vaikeuksissa viruksen muuntautumisen jälkeen levitessä entistä ärhäkämpänä. Asiantuntijat, tutkijatkin, ovat erimieltä siitä mitä pitäisi tehdä, että viruksen leviäminen saataisiin pysähtymään. Rokotus edistyy hitaanlaisesti, kun rokotusaineesta on pulaa. Me olemme saaneet ensimmäisen piikin ja toinen on 12.2 päivän tienoilla. Eihän meillä täällä kotona ole mitään hätää, hyvin harvoin käväisen kaupassa. Käyntiajan vielä valitsen ettei ole paljoa asiakkaita. Eikä meillä käy ketään. Kohtahan sitä alkaa pelkäämään ihmisiä. Kun tulin Utsjoelle 1955, niin postitarkastaja sanoi, että sitten on lähdettävä Utsjoelta pois, kun alkaa pelkäämään ihmisiä. Ei ole vielä pelottanut, vaikka olemme käyneet suuressakin maailmassa.

Toivon kaikille hyvää vointia ja viruksista vapaata elämää tervein Posti-Pekka

Viikot 52 – 53

Viikot loppuvat ja vuosi 2020 päättyy huomenna. Viime viikko oli säiden osalta alkuviikosta lauhan puoleinen. Lämpötila oli lämpimillään maanantaista torstaihin -0,5 astetta ja kylmimmillään -17astetta keskiviikko yönä. Joulupäivänä sää alkoi kylmenemään ja laski -21,6 asteeseen joulupäivän aikana. Tapanin päivänä lämpötila laski -33,8 asteeseen. Lämpimilläänkin oli -27,8 astetta. Sunnuntaiyönä lämpötila laski meillä – 35,6 asteeseen ja oli päivällä lämpimillään -25,3 astetta. Joten varsin vilpoista oli 2 päivää perätysten.

Tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon, on ollut lauhaa, -2,9 asteen ja -12,8 asteen välillä. Maanantaina satoi lunta noin 4 sm. Joten kahtena päivänä ulkoilu meni lumitöiden merkeissä. Pienet sulat, joita jäi Tenon jäätyessä, jäätyivät joulupakkasten aikana. Junttikarin Norjan puolelle jäi isompi pitkä sula ja se pienenee hyvin hitaasti, kun säät lauhtuivat.

Kevolla mitattiin tähän mennessä tämän talven kylmin lukema -41,1 astetta. Mittauspaikka oli Kevojärven rannassa. Itse Kevolle mäen päällä on monta astetta lämpimämpää. Kevon havaintoaseman alkuvuosina mittarit olivat vain mäen päällä asemarakennusten läheisyydessä. Silloin oli kylmätalvi ja pakkanen paukkui Kittilän Pokassa -50 asteen lukemissa. Kevon havaintoaseman hoitaja kävelin mittarin kanssa Kevojärven rantaan. Siellä mittariin tuli -50 asteen lukema. Meillä postissa oli elohopeamittari ja se jäätyi -48 lukeman tienoilla.

On niitä -40 asteen pakkasia ollut aikaisemminkin joulun aikaan. Siihen aikaan Urpo Kuusiniemi oli Suomen ylimmäinen pappi, eli Utsjoen kirkkoherra. Joulujumalanpalvelus oli ilmoitettu Utsjoen koulun tiloihin. Liisa lähti kävellen koululle jouluaamuna -40 asteen pakkasessa, matkaa 2 km. Kun hän pääsi koulun pihalle kaikki rakennukset olivat pimeänä ja koulun ovet lukossa. Liisa kiersi kävellen asuntolarakennusta ympäri, odottaessaan, että talonmies Matti tulee avaamaan oven. Yhteen asuntoon ilmestyi valot kävelyn aikana. Liisa oli jo niin kylmissään, että lähti kävelemän maantielle päin tarkoituksella päästä kotiin.

Karjalaisen Pentti toi ihmisiä joulujumalanpalvelukseen, silloin Liisa sanoi Pentille vie minut kotiin. Pentti toi todella kylmettyneen Liisan kotiin. Kun Pentin auto lähti koulun pihalta ja tuli maantielle, niin Kettumäen päällä oli tulossa auto. No Urpohan se sieltä oli tulossa, hänellä oli ollut vaikeuksia auton käynnistymisessä. Olihan se Mattikin löytynyt oven avaamaan ja sai jumalanpalveluksen toimitettua.

Kiitän kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille turvallista ja siunausrikasta uutta vuotta 2021. Toivon, että varjeltuisitte korona- ja muiltakin viruksilta. Lämpimin terveisin Posti – Pekka

Viikko 51

Aivan sopivissa lämpötiloissa saimme viettää viime viikonkin. Alkuviikko oli lämmön puolesta sopivaa ulkoilusäätä, ajoittain heikko lumisade vain häiritsi. Lämpötila oli lämpimillään -1 aste ja kylmimmillään -10,6 astetta. Torstaina alkoi pakastamaan ja eilen sunnuntain taas alkoi lauhtumaan. Lämpötila oli lämpimillään eilen -4,2 astetta ja kylmimmillään perjantaina -26,7 astetta. Silloin Kevolla mittari laski -30,9 asteeseen. Meillä oli vielä Teno sulana ja se lämmitti säätämme.

Eilinen päivä oli lumisateinen melkein koko päivän. Iltapäivällä klo 15 jälkeen alkoi lumisateessa esiintymään taukoja ja ilta oli jo poutainen. Pakkasten johdosta jäänpää alkoi nousemaan vastavirtaan. Jäänpää kävi eilen useaan otteeseen meidän kohdalla, mutta heikon pakkasen johdosta murtui aina uudelleen. Pitäisi olla sen verran napakkaa pakkasta, että pysähtynyt suppo pääsisi heti jäätymään. Viime yönä jäänpää oli ohittanut meidät ja tänään se oli menossa Nollamin suvannossa noin 300 – 400 metriä meidän yläpuolella. Nollamissa lähinnä Suomen rannan puoli näkyi päivällä olevan sulana.

Jää näkyy olevan rypyllinen ja sulia paikkoja on jäänyt ja ne jäätyvät hiljalleen. Meidän kohdalla Junttijoen suusta alaspäin, on rantajää jäänyt veden alle. Nyt tarvittaisiin pakkasia ennen lumisateita, jotta jää pääsisi vahvistumaan. eilinen lumisade antoi yli 5 sm lunta. Lunta on meidän seudulla 15 – 20 sm. Vuoden pimein päivä oli niin hämärä, etten yrittänyt ottaa kuvaa Tenosta.

Niin se koronakin sai jalansijan Utsjoelle. Eilen on todettu yksi sairastunut ja 30 altistunutta. Altistuneet on asetettu karanteeniin ja ovat Karigasniemen suunnalla olevia. Vähäiseksi ovat liikkumisemme jääneet. Kaupassa olen käynyt tässä kuussa 2 kertaa. Maski kasvoilla toisella kertaa, toisella kerralla oli vain yksi muu asiakas.

En nyt muistele meidän vaelluksiamme, mutta mainitsen, että tämä joulu on 65 yhteinen joulumme ja kaikki joulumme olemme viettäneet Utsjoella. Ensimmäisenä jouluna meillä oli priimus, jolla yhdessä kokkailimme jouluruokamme. Minä lähinnä hoitelin priimusta ja Liisa hoiteli kattiloita. Ei siinä moninaisilla ruuilla törsäilty. Tärkeintä oli, että saimme olla yhdessä, nuori kihlapari.

Toivotan kaikille hyvää vointia, että varjeltuisitte koronavirukselta ja kaikilta muiltakin sairauksilta.

Hyvää ja Rauhallista Joulua

Terveisin Posti-Pekka

Teno on jäätynyt toisina syksyinä, kun aurinko on vielä valaissut maisemia.
Tällainen oli ruskotus 11.12.2008

Viikko 50

Vähäksi ovat viikot käyneet, vaikka tänä vuonna viikkoja on poikkeuksellisesti 53 kpl. Ei ole kunnon talvisia säitä tullut vieläkään. Viime viikolla lämpötila oli kuitenkin miinuksella kahta päivää lukuun ottamatta. Lämpimimmät päivät olivat keskiviikko ja torstai, jolloin lämpötilat olivat +0,7 ja +1,6 asteen välillä. Kylmin päivä oli tiistai, jolloin lämpötila laski yöllä -17,5 asteeseen ja oli päivällä -6 asteen ja -16,7 asteen välillä. Päivät ovat olleet pilvisiä vain maanantaina oli päivällä melkein selkeää. Heikkoa lumisadetta on ollut tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Joten liikuntaa sain harjoittaa hyötyliikuntana lumikolan kanssa.

Teno virtaa vielä sulana, rannoille ja mataliin kivikkoisiin kohtiin on syntynyt jäätä. Saa nähdä jäätyykö joki tämän vuoden puolella lainkaan. Ilmatieteellinen niin kuin Norjakin ennustavat kyllä torstaille yli -20 asteen pakkasta. Virtaava vesi vaatii useita pakkaspäiviä, ennen kuin jäätyy. Lunta on harvinaisen vähän, Kevolla oli virallinen mittaus 16 sm silloin, kun se vielä näytettiin. Nyt ei ole näkyvissä, en tiedä onko muutos poikkeuksellinen vai pysyvä. Viime vuonna jo lokakuussa piti lumitöissä käyttää lumilinkoa.

Kun lopetin lohensoutamisen, niin olen muistellut menneitä soutukesiä. Niihin muistoihin mahtuu monenlaista tapahtumaa, sillä jokainen soutukerta on erilainen. Kun ei saalista tule, voi nämä saaliitta jääneet soutukerrat olla hyvinkin samanlaisia tapahtumilta. Kerron nyt yhden soutukerran, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni.

Oli kulunut jo aikaa edellisen lohen saannista, lähdin maanantai-iltana taas yrittämään. Ajoin Nollamin lähtöpaikalle hyvissä ajoin ennen klo 19.00, jolloin viikkorauhoitus päättyy. Laitoin 2 perhoa ja yhden vaapun siimoihin. Niiden koeuiton jälkeen jäi vielä aikaa istua rantakivelle odottamaan klo 19.00. Jokunen vene meni Norjan puoleista rantaa ylöspäin, Suomen rantaan ei tullut ketään. Pistin käteni ristiin ja rukoilin Taivaalliselta Isältä anna minulle lohi. Siinä rukouksen hengessä odotin soutuajan alkua. Sen tultua lähdin soutamaan, yksin sain soudella.

Ehdin soudella hiljaisuudessa Nollamin alapäähän, kun kiinnitin huomiota Junttijoen suun yläpuolella paukkukuopassa, veden pärskettä. Ensin oletin, että ajoreitillä oleva kivi aiheutti pärskeen. Kun pärske ei ollutkaan jatkuvaa, niin aavistin pärskeen olevan lohen aiheuttama. Seurasin katseellani tarkasti paikkaa, niin siinä taas pärskähti. Nyt havaitsin jo, että lohihan se siellä pärskii. Soudin rauhassa ja rukoilin, anna rakas Taivaallinen Isä minulle tuo lohi.

Soutelin ja seurasin paikkaa, jossa lohi oli pärskinyt. Kun olin lähellä paikkaa, vapa taipui ja rulla alkoi pärisemään. Muutaman äkäisen soutuliikkeen jälkeen kelasin perhot pois ja aloin väsyttämään lohta. Lohi lähti heti uimaan vastavirtaan ja niin pääsin veneelläni sen alapuolelle. Syvänteen kohdalla lohi teki muutaman pitemmän syöksyn. Tapani mukaan pidin lohen tiukalla ja kelasin aina syöksyn jälkeen lähemmäs venettä. Ohitimme Lohi-Aslakin mökkirannan, jossa turistikalastajat istuivat nuotiolla. Niin meni ohi kotirantakin ja saavuimme Kylmäkaltion yläpäähän. Siinä alkoi syvenemään ja niin kelasin lohen veneen viereen ja koukkasin sen veneeseen.

Kopautettuani lohen tainnuksiin, pistin käteni ristiin ja kiitin Taivaallista Isää antamastaan lohesta. Kyllä siinä silmänikin kostuivat. Se tilanne puhutteli minua. Ajoin kotirantaan ja punnitsin lohen, joka painoi 8,3 kg. Aslakin mökeiltä tuli poikalapsia katsomaan ja kyselemään millä sait? Aikuiset pysyivät nuotiolla.

Näissä muistoissa toivotan kaikille hyvää vointia ja koronaviruksesta vapaata elämää
Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Tämä lohi oli kyllä 12,5 kg

Viikko 49

Joulukuun ensimmäisellä viikolla sää jo hieman kääntyi kylmemmälle puolelle. Torstaita lukuun ottamatta lämpötilat laskivat päivisin hieman miinukselle. Kylmimmillään lämpötila laski sunnuntaina -10,9 asteeseen. Muina päivinä kylmin lämpötila oli -1,2 asteen ja -8,7 asteen välillä. Torstaina lämpötila oli kokopäivän plussan puolella +0,2 asteen ja +2,5 asteen välillä. Päivät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä, pilvisyys on yhtenä iltana rakoillut. Sunnuntai oli selkeä, alkuillassa alkoi pilvistymään. Yhtenä päivänä vähän hiutaloi lunta. Enää 13 päivää ja olemme talvipäivänseisauksessa, joka tietää sitä, että päivät alkavat jälleen pidentymään.

Kesävaelluksemme Tenolta Porsangerin vuonon rannalle jatkui 08.08 klo 8.15 tapahtuneeseen ylösnousuun. Heräsin poronkellojen kilkatukseen, kurkistin ulos ja navakka etelätuuli puhalsi vastaan. Tuuli puhalsi sumupilviä tuntureiden päältä. Valmistin aamupalan ja sen syönnin jälkeen sytytin nuotion illalla keräämistämme risuista. Poltimme siinä omat roskamme ja läheisyydestä havaitsemamme roskat. Nuotion lämmössä saimme samalla kuivatelle kosteita kumisaappaitamme.

Pilvisyys alkoi rakoilla ja aurinko pääsi vähän paistamaan. Rinkkojen pakkaamisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa klo 10.30 kohden Luostegaisaa (866 m). Maasto oli kivikkoista ja muutenkin epätasainen. Kiertelimme pahimpia kivikoita ja kumpareista maastoa, etsien helpommin käveltävää maastoa. Suoidnejåkkan ylityksessä piti etsiä paikkaa, mistä pääsi saappaat jalassa yli. Joen ylityksen jälkeen aurinko alkoi paistamaan jo lämmittävästi. Ankea maastokin tuntui helpommalta kävellä.

Joessa oli pieni putouskin, mutta sen läheisyydessä ei voinut kahvistella. Vähän alempana löytyi tasainen nurmikenttä ennen kuin jokeen yhtyi pohjoisesta laskeva Goeidnujåkka. Kahvistelun ja eväiden syönnin jälkeen ylitimme viimeksi mainitun joen. Sitten alkoi päivän raskain nousu Goartilnjunikselle (515 m). Nousussa oli välilaaksoja ja niiden johdosta nousuja. Goartilnjuniksen ylityksen jälkeen oli vielä kaunis puroinen laakso ennen nousua Luostegaisalle (866 m). Ylitimme Luostegaisan eteläpäästä (691 m) olevan selänteen kohdalta.

Selänteellä pääsimme ihailemaan auringon paisteessa edessäpäin olevia komeita tuntureita. Myös matkalla ohittamamme ja sivuille jääneet komeat tunturit näimme nyt kaikki kerralla. Halkavarri (1045 m) oli hieno nähtävyys ja sitä kohden matkamme jatkui. Kun aloimme laskeutumaan Luostejåkka laaksoon, alkoi satamaan. Halkavarri oli pettynyt pilviin, ehdimme katsoa mahdollista Luostejåkkan ylityspaikkaa. Rinne oli jyrkkä, mutta helppoa kävellä, ainoastaan sateen kastelema vaivaiskoivikkojen ja pajukkojen kierteleminen hidasti laskeutumista.

Joen ylityspaikka löytyi nopeasti ja siitä pääsimme yli kumisaappaat jaloissa. Leiripaikan etsiminen vei jonkin verran aikaa, sillä halusimme mahdollisimman lähelle jokea. Leiripaikka löytyi yli 2 km-kävelyn jälkeen korkealta jokitörmältä. Maa oli ruohikkoisen sammaleen peittämää ja ihanteellinen telttailijalle. Kun saimme teltan pystyyn ja makuusijat valmiiksi, riisuimme märät vaatteet ja lähdimme Luostejåkkaan peseytymään jaa uimaan. Tunturijoen vesi oli kylmää ja siinä pesimme 3 päivän hiet pois. Sitten kuivat lämpimät vaatteet päälle ja miettimään ruuan laittoa.

Joki oli matala ja kristallinkirkas vesi, siihen ilmestyi syönnin aikana kalantuikkeja. Nopeasti vapa ja perhot heittokuntoon ja rantaan kalastamaan. Liisa katsoi korkealta jokitörmältä ja neuvoi missä päin kalaparvet olivat. Ehdin saada 2 rautua, kun rankka sadekuuro ajoi teltalle vaihtamaan kuivia vaatteita. Sateen loputtua lähdin vielä kalastamaan, sain kaikkiaan 5 kalaa, rautuja ja taimenia. painot olivat 250 g molemmin puolin. Keitimme kahvia ja joimme sitä kalojen paistumisen aikana. Uimassa käydessämme, toimme rannasta nuotiopuita tarkoituksella, että paistamme kalat nuotion loisteessa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, telttapaikalla oli ruohikkoinen sammal. Emme raskineet laittaa siihen nuotiota, vaan heitimme puut takaisin alas törmästä. Trangian paistinpannulla paistoimme kalat ja söimme nautinnolla voileivän kanssa. Menimme nukkumaan klo 0.30, eli 9 päivän puolella.

09.08. heräsimme lokkien kirkumiseen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jokilaakso varjopaikoissa leijaili sumua. Nukahdimme vielä uudelleen ja nousin klo 7.45 laittamaan aamupalaa. Taivas oli pilvistynyt nukkumisemme aikana ja kylmä tuuli puhalsi ajoittain. Aamupalan ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen aurinkokin alkoi pilkistelemään. Lähdimme klo 10.30 kävelemään Luostejåkka joki vartta ylöspäin eli pohjoiseen. Maasto oli aluksi poikittaisten uomien sävyttämä, kunnes alkoi heinäinen vetinen rantamaasto. Se oli aluksi mukavan tuntuista, mutta usean kilometrin kävelyn jälkeen vetinen heinämaasto alkoi tuntumaan jaloissa.

7 km-jälkeen joen latva alkoi kääntymään luoteeseen kohti Porsangerin vuonoa. Vähän matkan päästä ylitimme vedenjakajan. Vaikka lähestyimme Porsangerin vuonoa, kävelimme Luostejåkkaa vastavirtaan. Porsangerin vuonoon laskevan Caskiljåkkan monihaarainen latvavesistö meni maaston johdosta osittain limittäin Luostejåkkan kanssa. Matkalla näimme joen toisella puolella poroerotuspaikan kämppineen ja aitoineen. Suolujoen suussa oli heinäinen pieni saari, pysähdyimme siihen ruokailemaan. Keitimme kahvi ja söimme voileipiä sen kanssa. Levähdimme samalla noin tunnin verran.

Päivä oli ollut aurinkoinen ja olimme saaneet vähennellä vaatteita. Levähdyksen jälkeen jatkaessamme matkaa alkoi pilvistymään. Kylmä kaakkoistuuli alkoi puhaltamaan ajoittain navakasti. Meillä oli tarkoitus viettää neljäs yö noin 9 km ennen vuonon rantaa. Järvi oli pienehkö nimetön järvi, mutta niin karussa maastossa, että emme löytäneet teltalle paikkaa. Epäilin myös järven kalakantaa. Kun olimme levähtämässä yhden kumpareen suojassa, tuli vuonolta päin 2 nuorta miestä uusine varusteineen. Uusien ilmaisi, että vavoissa ja rinkoissa roikkui vielä kaupan hintalaput.

Maasto oli muutenkin runneltua, sillä vuonosta päin nousi korkeajännitelinja tunturiin. Sitä rakennettaessa, oli käytetty raskaita ajoneuvoja ja niiden jäljet näkyivät silmiin pistävästi. Sähkölinja oli kaakkoa kohden, mutta noin 12 km kohdalla kääntyi jyrkästi pohjois-koilliseen. Nimettömästä järvestä lähti Caskiljåkka joki, joka laski kohti vuonoa. Kuljimme tämän joen rantamaita, mutta loppumatkasta joki virtasi syvässä rotkossa. Joten emme laskeutuneet sinne. Paikoitellen matkalla olevissa notkelmissa oli vielä kantavaa lunta kävellä.

Noin 5 km ennen maantietä, oli loivassa rinteessä melko lailla hajonnut matkailuvaunu. Sen oli myrsky nakannut läheisyydessä olevasta traktorin reestä. Sinne oli jätetty maatumaan. Noin 3-4 km ennen vuonon rantatasanteita, oli tunturissa vielä poroerotuspaikka muutamine rakennuksineen ja aitoineen. Sinne oli autoilla ajettava tie ja tätä pitkin kävelimme loppumatkan. Vuonon toiselle rannalla taivas oli synkän tumma ja siellä salamatkin välähtivät.

Pidimme hyvää vauhtia myötämaahan, että ennätämme pystyttää teltan ennen ukkosrintaman tuloa. Kun pääsimme tasamaalle, löytyi läheisyydestä koivujen suojasta sopiva ruohikkoinen teltan paikka. Läheisyydessä oli tunturista laskeva puro, josta saimme vettä. Kun teltta oli pystyssä ja tavarat sisällä, oli itsekin mentävä telttaan, sillä voimakas sade alkoi. Klo oli 20.30, sade tuntui vain jatkuvat, niin menimme makuupusseihin ja nukahdimme ilman iltapalaa.

10.08 nousin klo 8.30 laittamaan aamupalaa. Aurinko paistoi vuonon vastakkaisen rannan kallioseinämiin, enimmäkseen oli pilvistä. Söimme tukevan aamupalan, joka sisälsi voileipää metvurstin kanssa, teetä ja ruishiutalepuuroa. Joimme vielä kahvia keksien kanssa. Pukeuduimme sitten vähän parempiin ulkovaateisiin. Purimme teltan ja pakkasimme rinkkamme viimeisen kerran. Lähdimme klo 11 tienoilla läheisyydessä olevan maantien varressa olevaan taloon. Meillä oli etukäteistieto, että talon emäntä osaa suomea ja talossa on puhelin.

Talon ovi oli lukossa, eikä ketään ilmestynyt näkyviin koputuksista huolimatta. Vaihdoimme pihalla vielä lenkkikengät jalkaan. Olimme lähdössä kävelemään, kun talon isäntä ja emäntä tulivat kotiin. Pyysivät sisälle ja alkoivat kyselemään mistä tulemme. Kerroimme vaelluksemme Tenon varrelta ja tarkoitus oli mennä Lakselviin, josta meidät haetaan. Kysyin puhelimen käyttömahdollisuutta ja se annettiin. Soitin ystävillemme Lahjalle ja Juliukselle, että meidät saisi hakea Lakselvistä. Olimme sopineet Lahjan ja Juliuksen kanssa, että he hakevat meidät meidän autolla. Isäntä sanoi, että hän lähtee käymään vielä Lakselvissä ja pääsemme hänen kyydissä sinne.

Niin alkoi vaelluksemme olevat loppuvaiheessa. Vaelluksemme pituudeksi olen merkinnyt noin 80-85 km. Tarkkaa pituutta on vaikea sanoa, sillä maastossa joutuu tekemän lukemattomia mutkia. Lisäksi on paljon nousuja ja laskuja. Olkoon vaelluksen pituus mikä tahansa, olimme matkaan tyytyväisiä ja kiitollisia. Selvisimme matkasta ilman haavereita, ei edes rakkoja tullut jalkoihin. Järvi, jonka rannassa vietimme toisen yön ja jossa kalastin, oli isännälle tuttua ja sanoi siinä olevan kookasta taimenta. Käyvät talvisin moottorikelkoille siellä kalassa.

Vaelluksellamme ei ollut kameraa matkassa, joten kuvia ei ole. Toivotan kaikille hyvää vointia ja joulun edusaikaa koronavirukselta varjeltuneena. Terveisin Posti-Pekka

Viikko 48

Kulunut viikko oli säiden osalta jo miinuksen puolella. Maanantai oli päivälämpötilan osalta lämpimin, silloin lämpimillään -0,7 astetta. Muina päivinä päivälämpötilat olivat lämpimillään -2,7 asteen ja -4,7 asteen välillä. Kylmimmillään päivälämpötilat olivat -4,2 ja -13,6 asteen välillä. Päivisin on ollut enimmäkseen pilvistä , jonain päivinä pilvisyys on vähän rakoillut tai pilvisyys on ollut ohutta. Perjantaina ja tänään etelän taivas on ruskottanut voimakkaasti. Tuulet ovat olleet heikkoja ja lumisateita ei ole ollut. Jonain yönä on satanut hyvin heikosti lunta, eikä lumen määrä oli juuri lisääntynyt.

Tenossa on taas alkanut syntymään rantajäitä ja veden ollessa alhaalla, on esiin tulleet kivet keräämään jäätä itseensä. Joessa virtaa aika runsaasti suppoa, joka myös tarttuu kiviin. Jos hirviä olisi liikkeellä, niin ne eivät varmaan lähtisi supon sekaan ylittämään jokea. Tyytyisivät syömään rantapajuja ja odottelisivat joen jäätymistä tai supon vähenemistä.

Olimme Liisan kanssa usein suunnitelleet vaeltamista Tenon laaksosta Jäämeren rantaan. Toteutimme tuon haaveen 6 – 10.8 1985 vaeltamalla Levajoen suusta Porsangerin vuonon rannalle 9 km Lakselvista Ifjordin päin. Karjalaisen Pentti vei meidät autollaan Tanssijoelle, Ylä-könkään yläpuolelle. Siitä ylitimme lainaveneellä Tenojoen Levajoen suun kohdalta. Lähdimme klo 8.55 kävelemään Rastigaisalle vievää maastoajoneuvoille tehtyä tietä pitkin.

Ennen Darjåkskaidia ylitimme Darjåkka (joen) ja käännyimme länteen kohti Jårbut 940 metriä korkeaa tunturia. Maasto oli vaikea kulkuista isoja kiviä käsittävää tunturin alarinnettä. Ennen varsinaista nousua Jårbutin ja Goeidnugaisan välistä kurua kohden, pysähdyimme levähtämään ja syömään. Goeidnujåkkan rannasta löytyi vanha nuotiopaikka, siihen pysähdyimme. Sääskien paljouden johdosta tein savuavan kynsitulen. Trangialla keitin kahvia ja söimme voileipiä sen kanssa.

Syönnin jälkeen jatkoimme matkaa ja ylitimme Goeidnujåkkan puurajassa. Niin alkoi varsinainen nousu tuntureille, jyrkkää ja kivikkoista rinnettä. Muutenkin maasto oli epätasaista, louhikkoakin oli välillä. Airinko paistoi, oli lämmintä ja hiki virtasi. Rastigaisojen takaa kuului ukkosen jyrinää ja tummat pilvet lähestyivät meitä. Reitillemme sattui erinomaisen iso kivi (niin kuin pieni mökki), sen sivustalle pysähdyimme rankkaa sadetta suojaan. Rinkat pois selästä ja sadeviitat päälle. Ukkosrintama meni Rastigaisojen takaa ja vesisade kiusasi vähän aikaa. Sateen pitäminen oli paikallaan, saimme levähtää kiven suojassa, sillä nousu oli rankan puoleinen.

Sadekuuro meni nopeasti ohi ja kohta aurinko paistoi ja saimme ihailla komeita maisemia. Jårbutin ja Goeidnugaisan välisessä kurussa oli 4 lampea, joista lähti puro ja laski Gurrujåkkaan. Yhtymäkohdassa oli Gurrujåkkassa putous, jonka alapuolelta ylitimme joen. Joessa oli pieni laajenema ja siinä pieni saari, jossa oli erinomainen teltan paikka. Maa oli tasainen ja heinäisen sammalmaton peittämä.

Klo 19.10 aloimme pystyttämään telttaa ja valmistamaan ruokaa. Syönnin jälkeen kävimme läheisyydessä olevalla Gurruluobbalassa vähän virvelöimässä. Ei kuulunut eikä näkynyt mitään, jatkoimme matkaa vajaan kahden kilometrin päässä olevalle Gurrujavrille. Sielläkään ei kuulunut ja näkynyt mitään muuta kuin muiden kalastajain jättämiä jätteitä. Palasimme teltallemme ja kömmimme makuupusseihin klo 23.00 joen kohinan säestäessä nukkumista.

7.8 nukuimme pitkään, sillä sumu verhosi maisemat, joten matkan jatkamiseen ei ollut kiirettä. Nousin klo 8.45 ylös laittamaan aamupalaa, sen syömisen jälkeen purimme teltan ja pakkasimme tavaramme. Sumun häivyttyä lähdimme jatkamaan matkaa klo 11.00. Suunta oli nyt kohti lounasta, josta suunnasta laskeutui Gurrujåkka. Jokilaakso oli leveä ja edellisen päivän nousuja eikä kivikkoja ollut. Maaston tasaisuutta vähän rikkoi lukuisat sivuttaiset purot, joita oli laski runsaasti itse jokeen. Tasaisia heinäisiä jänkiä oli mukavasti matkalla. Suuntana meillä oli Suonjirgaisan (1008 m) eteläinen nokka, joka oli 904 metriä korkea.

Ollessamme tämän nokan alarinteillä, alkoi heikosti satamaan, jonka kastelulta anorakkimme suojasi. Sade oli kuuroluontoista ja välillä paistoi aurinko. Laskeutuminen Suodnejavrille oli maastoltaan kivikkoista ja useiden purouomien u-ylitystä. Järven rannalta löytyi hyvä ruohikkoinen teltan paikka, johon pystytimme teltan klo 17.45. Ruokailun jälkeen lähdin virvelöimään hyvänä kalavetenä pidettyä järveä. Rannat olivat enimmäkseen matalia ja vieheeni ei lentänyt tarpeeksi kauas. Löytyi sieltä kauempaa syvääkin rantaa, mutta ei mitään merkkiä kalasta.

Liisa tuli perässä ja keräsi vanhoilta nuotiopaikoilta sopia nuotiopuita, jotka veimme teltallemme. Nuotiopaikoilla oli myös kalanpaistotikkuja, joissa yhdessä oli kaiverrettu nimikirjaimiakin. Kun pääsimme teltalle, alkoi satamaan ja niin nuotion laitto jäi. Menimme makuupusseihin klo 21.30.

Jatkuu myöhemmin. 2 vaelluspäivää ja 2 yötä on vielä jäljellä. Toivon kaikille hyvää vointia ja koronavirukselta varjeltua turvallista elämää. Terveisin Posti – Pekka

Jouluvalojen laitto on vielä kesken. Tämä on vuodelta 2010

Viikko 47

Marraskuu alkaa loppumaan ja olen kirjoittanut vain yhden jutun blogiini. Yritän päästä normaaliin rytmiin ja kirjoittaa viikoittain vaikka lyhemmänkin kirjoituksen. Viikon 47 säät olivat lämpötilan osalta alkuviikosta plussan puolella ja loppuviikosta miinuksen puolella. Maanantaista keskiviikkoon oli lämpötila lämpimillään tiistaina +4,1 astetta ja kylmimmillään +0,7 astetta keskiviikkona. Torstaista sunnuntaihin oli lämpötila lämpimillään perjantaina +0,0 astetta ja kylmimmillään lauantaina -11,8 astetta.

Säät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä, lauantai oli viikon selkein päivä, ohutta yläpilveä oli enimmäkseen. Alkuviikosta satoi vettä niin, että se sulatti viimeisetkin lumet maastosta. Pihaltamme sulatti tallaantuneesta lumesta syntyneet jäätikötkin. Torstaina illalla ja perjantaiyönä satoi sen verran lunta, että maa on valkoinen. Sunnuntai yön heikko lumisade ei juuri lumen syvyyttä lisännyt. Nyt lunta on vajaa 3 sm. Aurinko näkyi Utsjoen kirkonkylällä viimeisen kerran tälle vuodelle torstaina 19.11. Kun aikoinaan asuimme Postitalossa, niin yläkerran huoneeseen aurinko paistoi viimeisen kerran 19.11. Täällä Tenon varressa se vielä paistoi Norjan tuntureille 19 päivän jälkeenkin.

Varsinainen kaamos alkaa tällä viikolla, kun aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos se pari kuukautta kestävä kaamosaika kuluu yhtä nopeasti kuin tämän syksyn kuukaudet, niin ei kannata ainakaan etukäteen murehtia kaamosaikaa. Sehän on joka vuotuinen ilmiö ja kuuluu ajankiertoon. totuushan on se, että toiset tykkää siitä ja toiset eivät. Jokaisella on vapaus tykätä tai olla tykkäämättä.

Tenojoki virtaa vielä ilman jääpeitettä. Ylä-Tenolla on ollut jäätä jo useitta viikkoja, mutta nyt sieltäkin ovat jäät lähteneet. Paikoitelle jo kahteen kertaan tälle vuodelle. Meilläkin ehti tulla rantajäitä, mutta nyt nekin ovat joko sulaneet tai ylhäältä tulleiden jäiden johdosta lähteneet. Suppoa on ollut joessa pakkasilla runsaastikin, mutta lämpötilan ollessa plussan puolella, suppoa ei ole ollut.

Hirviä ei ole meidän seudulla näkynyt, vähän on kuulemma ollut koko syksyn ajan. Lintulaudallamme on kyllä riittänyt syöjiä, enimmäkseen hömötiaisia ja talitiaisia. Lapin tiaisia on hyvin vähän ja punatulkut yleensä puuttuvat syksyisin. Ne ilmestyvät vasta kevättalvella.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja koronaviruksesta vapaata elämää
Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Jos olisi normaali syksy, niin Teno näyttäisi tällaiselta