Etusivu

Kun, minulle tuntemattomasta syystä, kirjoittamiseni Tenojoki.fi sivuilla loppuivat, minulle avattiin oma blogisivu. Tulen täällä kirjoittamaan säistä, luonnosta ja muistakin tapahtumista. Voin kirjoittaa vanhoistakin asioista ja mahdollisuuksien mukaan selventää tapahtumia valokuvin. En tule kirjoittamaan politiikasta, varon loukkaamasta ketään, enkä ainakaan alussa anna mahdollisuutta kommenttien esittämiseen. Toivon, että lukijani viihtyvät kirjoitusteni parissa.

Blogi

Talven pohjaa alkaa tekemään

Talven pohjia alkaa tekemään Niin se vain tällä hetkellä näyttää. Tälle viikolle ennustavat vain yöpakkasia, mutta ensiviikolle ennustavat, että pakkasta olisi päivälläkin. Aivan useita asteita. Kovin olikin epävarma se mikkelin talvi, ei ollut kunnolla yöpakkastakaan. Mutta ne ennustukset ovat vain ennustuksia. katsotaan mitä tuleman pitää. Ei ole rengashuolia ja liukkaita kelejä pelättävissä, minulla. Inarin poliisiasema …

Matkakertomus 27.09.2023

Niin olemme ohittaneet ruska-ajan ja odottelemme milloin alkaa tekemään talven pohjaa. Oli jonkinlainen Mikkelin-talvi, mutta oliko sellainen, joka tietäisi pitkää syksyä? Se jää nähtäväksi ja vähän jännättäväksi, nykyään ei voi olla varma mistään ennusmerkeistä. Ilmatieteen ennustuksissa ensiviikolle näyttävät useamman asteen yöpakkasia, eikä päivälämpötilatkaan ole montaa astetta. Me vietimme eilen virkistymispäivää käymällä tietenkin Norjassa. Seurasimme sääennustuksia …

Tietoja

Tätä sivustoa pitää yllä Pekka Haapala.