Viikot 13 – 14

Mitähän kirjoittaisin säästä, on ollut niin tasaisen tuntuisia nuo päivät, että niiden suhteen ei ole erikoista kirjoitettavaa. 2 viikkoa on aikaa kulunut ja kolmena yönä on pakkanen laskenut -20 asteen kylmemmälle puolelle. 27 – 28.3 yönä mittari laski -27,7 asteeseen. 3.4 yönä laski -20,1 asteeseen ja 5.4 yönä -21,1 asteeseen. Muina öinä on ollut enimmäkseen vain vaajaa -10 astetta. 6.4 alkaen on lämpötila päivisin ollut vähän plussan puolella. Päivisin pilvisyys on ollut vallitsevana, vähän on rakoillut, 2 aurinkoista päivää on ollut. Viimeisin oli viime perjantaina. Lumityöt eivät ole olleet kiusana, koska lunta on satanut niin vähän ettei ole liikkumista häirinnyt.

Pahuuden jyllätessä maailmalla, olen kevennykseksi muistellut vanhoja “hyviä” aikoja. Ajattelin muistella niitä tässä kirjoituksessanikin. Siihen aikaan, kun isä öljylampun osti. Ei nyt sentään niin vanhoja. 1956, jolloin 19.10 muutimme uuteen postitaloon ja saimme isommat tilat. Piti alkaa miettimään tehokkaampia öljylamppuja. Sellaisiksi osoittautuivat Tilley lamput. Niissä valo oli kirkas, mutta varjopuolena oli voimakas tohiseva ääni. Posti- ja lennätinlaitoksen päävarastosta niitä sai ja myös osia niihin.

Telepuolen miehet kulkivat ahkerasti Utsjoella linjatöissä. Heillä oli työmaa autoja, joissa oli kaasuvalot. Siitä sain idean, että asennan postiin nestekaasuvalot. Sieltä pll:n päävaraston luettelosta löytyi tarvittavat tarvikkeet. En muista kysyinkö lupaa postin herroilta, mutta Rakennushallituksen Lapin piirirakennustoimistosta kysyin. Hehän rakensivat ja huolsivat postin hallinnassa olevia kiinteistöjä. Heidän kanssaan olin hyvissä väleissä, kun hoidin kiinteistöä hyvin.

Niin tilasin tarvikkeet ja niiden tultua aloin asennustöihin. Olin jo ehtinyt hankkia niin paljon omia työkaluja, että asennustyössä ei tullut vaikeuksia. Kolme valaisinta asensin postin puolelle ja yhden meidän asunnon keittiöön. Muutama reikä piti porata väliseiniin, että sain vedettyä kupariputken huoneesta toiseen. Kaasupullon (12 kg) sijoitin pakettihuoneeseen ja oman asunnon valaisimen tarvitseman kaasupullon sijoitin keittiö työpöydän alle.

Asennustyön suoritin veloituksetta, sillä vapauduinhan öljylamppujen tankkauksesta ja niiden huollosta. Kyllä oli hyvä työskennellä kaasuvalaisimien loisteessa ja hiljaisessa äänessä. Valaisimet eivät tarvinneet muuta huoltoa kuin harvoin rikkoontuneita sukkia vaihtaa uuteen. Nekin oli helppo pyöräyttää paikoilleen. Sähköt saimme tammikuussa 1963.

Kun Suomessa alkoi esiintymään pankki- ja postiryöstöjä, saimme tarpeellisia turvallisuus ohjeita. Minä aloin miettimään hälytyslaitteiden asennusta. Pll:n päävarastolta löytyi sähkömuuntaja, pääkatkaisija ja hälytyskello. Ohutta heikkovirta (24 V) johtoa sain taas telepuolen miehiltä. Tähän asennustyöhön hain luvan postipiirikonttorista Rovaniemeltä. Tarvitsinhan sähköasentajaa kytkemää muuntajan sähköverkostoon. Muuntajasta lähtevän ohuen johdon asensin huoneiden jalkalistojen suojassa ulko-ovelle. Pienen katkaisijan asensin oven karmin saranan puolelle, aivan alas. Kun ovea aukaisi, katkaisija kytki virran ja hälytyskello alkoi soimaan voimakkaalla äänellä. Oli vain muistettava päivän päättyessä kytkeä hälytys päälle ja aamuisin pois päältä.

Postin muutettua 1986 Virastotaloon, jäi hälytyslaitteet tarpeettomiksi. Postitaloon tuli aikanaan suurempi remontti, kävin hakemassa hälytyslaitteet itselleni. Olin suorittanut asennuksen veloituksesta. Asensin muuntajan ja hälytyskellon autotalliin, joka toimii työhuoneena. Asunnon puolella on painonappi, josta painamalla kello soi autotallissa. Sillä Liisa on kutsunut minua mm. syömään, kun olen olut töissä autotallissa. Lankapuhelin aikana sinne oli puhelinkin.

Sellaista oli elämä vanhana “hyvänä” aikana. No paljon hyväähän se elämä on nykyaikana monelta, monelta osin. On vain tullut muunlaisia ongelmia, sanoisinko murheita.

Toivon kaikille hyvää vointia, kaikista viruksista vapaata kevättä terveisin Posti-Pekka

Viikko 12 2022

Leppoisassa säässä saimme viikon 12 viettää. Öisin oli pientä pakkasta ja päivällä plusasteilla maanantaina ja tiistaina. Keskiviikosta alkaen on ollut muutaman asteen pakkasia. loppuviikosta kylmeni ja alkoi lähestymään normaaleja maaliskuun lämpötiloja. Torstaina ja sunnuntaina oli selkeää hiihtosäätä. Lauantai oli lumisateinen, aamupäivällä satoi lunta ja iltapäivällä tuli lumikuuroja vuorotellen auringon paisteen kanssa.

Olen kahdessa kirjoituksessani muistellut vanhoja tapahtumia. Niin jatkan muistelemista tässäkin kirjoituksessani. Pilkkiretkemme tapahtui noin 1970 luvun tienoille. Olimme liikkeellä kolmella moottorikelkalla. Meitä oli Utsjoen kunnan esimies Jouni F. Helander Jouni (pikku Jouni) nimisen pojan kanssa. Kirkkoherra Urpo Kuusiniemi, tullimies Olavi Lehmonen ja allekirjoittanut. Olavi Lehmonen oli minun kyydissäni. Pikku Jouni ajoi heidän kelkkaansa.

Menimme Norjan puolelle Rastigai´sojen taakse Gaei´dnujärvelle, jossa kuulimme olevan isoakin rautua. Sää oli suotuisa, vaihtelevaa pilvisyyttä ja aurinkoa sekä melkein tyyntä. Olimme järvellä vähän hajallaan etsien sopivaa pilkkimispaikkaa. Järvelle tuli moottorikelkalla Levajoen Matkailumajan omistaja. Hän pysähtyi Urpon luokse juttelemaan. Kohta Urpo huusi meille, älkää antako hänelle kalastuslupaa, otti häneltä luvan pois. Perään kuului kovaäänistä keskustelua. Kohta Majatalon isäntä Höygeksi häntä kutsuttiin, miten lienee kirjoitetaan? lähti ajamaan pois.

Urpo ajoi meidän luokse ja kertoi, että Höyge oli sanonut meidän olevan luvatta kalassa. Meillä oli Norjasta hankitut Norjan valtion kalastuskortti. Mietimme mitä tehdään, kalaa ei oltu vielä saatu. Kun Höyge oli vielä jotain uhkailutkin, niin päätimme, että lähdetään muualle. Niin lähdimme tuntureita pitkin, puurajan yläpuolella, ajamaan Utsjokea kohden. Tiesin siellä yhden järven jossa oli mm. isoja harjuksia. Jouduimme tietenkin matkalla ajamaan vähän koivikoissakin, mutta sielläkin oli jo kantava lumi.

Ajettuamme lähes 30 km, löytyi Miennajärvi, jonne olimme matkalla. Ehdimme kalastaa jonkin aikaa, niin järvelle saapui 2 norjalaista miestä moottorikelkoilla. Toinen miehistä osoittautui Jouni F. Helanderin sukulaiseksi Sirmasta. Miehet olivat kalastuksen valvojia, taisi Jounin sukulainen olla peräti poliisi. Siinä alkoi lupiemme selvittely, jossa selvisi, että meillä oli aivan oikea Norjan valtion kortti. Mutta olisi pitänyt olla vielä paikallinen lupa, jossa on nimettynä järvet, joissa haluaa kalastaa. Luvan saa kuulemma Tanan nimismieheltä ja eikä maksaisi mitään.

Pilkimme vielä jonkin aikaa ja saimme muutamia harjuksia. Lähdimme sitten ajelemaan kotia kohden. Matkaa Aittisuvantoon noin 3 km Utsjoen kirkonkylän yläpuolella Tenojokea pitkin oli noin 20 km. Höyge oli antanut Norjan lehdistölle kovan uutisen, Utsjoen virkamiehet luvatta kalassa Norjan tunturijärvillä. Taisi olla uutisena myös Norjan radiossa. Tämä meidän pilkkipäivä oli lauantai.

Pikku Jounin kanssa sovimme, että lähdemme maanantaina Tanan nimimieheltä hakemaan paikallista lupaa. Minulla oli lomaa vielä jäljellä, joten pilkille oli kova hinku. Niin me Jounin kanssa lähdimme maanantaina Tanan. Jouni osasi Norjaa, kun oli ollut siellä töissä. Hän meni nimismiehen kansliaan lupaa hakemaan. Tuli kohta takaisin pettyneenä. Nimismies oli jo tietoinen lauantain tapahtumasta. Oli vihaisena sanonut, että hän ei anna suomalaisille yhtään lupaa. Ajaessamme kotia kohden, päätimme yhdessä lähteä ennen iltaa pilkille Norjaan. Kerroin Jounille, että tiedän yhden järven, jossa on taimenia, olen ollut siellä ennekin pilkillä.

Oli huhtikuu ja valoisaa oli jo pitkälle iltaa. Pakkasimme kumpikin kotonaan eväitä ja muita tarvikkeita yöpymistä varten. Teltta, sen suojaksi muovia ja porontaljoja makuualustaksi. Niin lähdimme iltapäivällä ajamaan, Aittisuvannon yläpäästä nousimme Norjan maalle ja nousimme lähes puurajaan. Minulle maisemat olivat jo tutut ja hyvin pääsimme järvelle, joka on lähellä Rastigai´soja. Ehdimme hyvin iltasyönnille ja saimme mukavasti 300 – 600 gr. painoisia taimenia. Laitoimme useita vapoja seisontapyyntiin. Vavat piti laittaa hyvin hankeen kiinni, etteivät kalat vedä vapoja jään alle.

Sitten lähdimme pystyttämään telttaa ja syömään yötä varten. Priimuksella keittelimme teevettä ja kahvia. Kävimme vielä kokemassa seisovat pilkkimme, useassa oli taimen. Jätimme pilkkimme uudelleen madoilla varustettuna pyyntiin ja lähdimme telttaan nukkumaan. Kun aamulla heräsimme, niin huomasimme, että teltta on painumassa kasaan. Oven avattuamme, huomasimme, että oli satanut lunta ainakin 20 sm. Söimme aamupalan, kävimme kokemassa pilkkimme ja jokaisessa oli taimen. Päätimme lähteä kotia kohden, kun aurinko paistoi, pelkäsimme lumen alkavan kostua.

Syvä ura jäi yöllä sataneeseen lumeen. Ajoimme järvelle, jossa oli rautuja, olin käynyt siellä aikaisemmin. Uutta lunta jäällä noin 20 – 25 sm ja kirkas auringonpaiste. Useita reikiä kairattuamme, emme saaneet nykäisyäkään. Katsoimme viisaimmaksi lähteä kotia kohden. Aittisuvannon yläpäässä laskeuduimme jäälle ja ajoimme Jounin kotipihaan. Kohta alkoi kuulumaan helokopterin ääni. Alhaalta lensi helikopteri Norjan rantoja seuraten, aika matalalla. Aittisuvannon yläpäässä kääntyi sisämaahan päin. Havaitsivat moottorikelkkamme jäljet ja lähtivät niitä seuraamaan. Nyt täpärästi selvisimme luvattomasta kalastuksesta. Sillä nyt meillä oli tieto, että olisi pitänyt olla paikallinen lupa.

Siihen aikaan kalastusluvista oli heikot tiedot, Norja ei niistä ilmoitellut niin kuin nykyisin. Moottorikelkkailukaan ei ollut vielä kiellettyä. Myöhemmin siitä ja kalastuksesta Norjan sisävesillä on tietoa tullut ja ne ovat hyvin monesti muuttuneet. Monia satoja kilometrejä on siellä tullut hiihdettyä pilkillä ja hikipisaroita vuodatettu. Siellä on upeat maisemat ja oli hyvät kalavedet. Nyt käydään kesäisin autolla ajaen katselemassa maisemia.

Hyvää vointia, talven jatkoa ja kaikista viruksista varjeltuvaa elämää kaikille terveisin Posti-Pekka

Vikko 14/ 2022

Kun säissä ei ole tapahtunut mitään mainittavaa, niin kirjoittelen muista luonnon ilmiöistä. Seijamme on hiihdellyt Tenon jäällä muutamana viikonloppuna ja seurannut jäällä liikkuneiden jälkiä. Hirvet ovat kulkeneet syömässä Suomen puolella Kaavan ja Kivikosken seudulla. Kerran pääsi näkemäänkin 2 hirveä, kun olivat palaamassa Norjan puolelle. Saukko oli myös ollut liikkeellä ja oli mennyt sulapakassa jään alle.

Meillä lintulaudalla on Tiaisten, Punatulkkujen, 3 Närhen lisäksi lisäsyöjinä Taviokuurnia, Viherpeippoja ja Urpiaisia. Taviokuurnat viipyivät muutaman päivän, kun lähipihlajasta loppuivat marjat, niin Taviokuurnat häipyivät. Viherpeipot ja Urpiaiset liikkuvat parvissa. Urpiaiset juoksevat hangella ja puiden alla, etsien sieltä muiden lintujen pudottamia siemenen jäännöksiä. Närhet, nuo kiusankappaleet, niistä emme pidä vaikka ovatkin kauniin värisiä. Viskelevät auringonkukan siemeniä hangelle, jossa ne peittyvät lumisateella lumen alle. Niitä on hätyytelty koputtamalla ikkunaan. Ovat ymmärtäväisiä, kun näkevän meidät ikkunassa, niin heti lentävät pois.

Isompien kotitalouskoneiden kanssa täällä voi tulla ongelmia, kun rikkoontuvat. Tilasin 4.1.2021 Verkkokauppa Comista erillisuunin, entisen rikkoonnuttua. Uuni saapui 8.1. ja sähköasentaja kävi kytkemässä sen 3 päivän päästä. Uunista alkoi tehot häipyä viime joululeipomisen aikana. Tänä vuonna tammikuu vielä jotenkin pärjättiin. Ihmeteltiin, kun ruuat eivät meinanneet paistua. Helmikuussa Seija leipoi kakun ja paistamisesta ei tullut mitään, kakku lätsähti. Pitsataikina oli odottaessa paistamista. Seija sai paistettu kuumentamalla uunin grillivastuksella ja sitten kiertoilma päälle. Yhtä aikaa ne ei toimineet.

Verkkokaupan ohjeet ovat, että isoissa koneissa, otetaan suoraan yhteys lähimpään merkin huoltajaan. Lähin meillä Ivalossa 170 km matkan päässä. Soitin ja sain vastauksen tuo uuni heille. Sanoin, että en lähde ajamaan 340 km ja sitten sama noutaessani, eli 680 km yhteensä. Ymmärsi asian. Antoi päähuoltajan puhelinnumeron. Soitin sinne, sama juttu, olisi pitänyt viedä Ivaloon. Kerroin viat ja sen, että heille on edullisempaa lähettää uusi uuni. Huoltajan tulo tänne Ivalosta, pitkä matka korjauskulut kalliine osineen, ei ole mielekäs asia.

Helsingin päässä ymmärsivät asian, mutta pyysivät tekemään vielä määrätyn laisia kokeita. Lupasin tehdä, 200 aste päälle ja kokeilla lämpeneekö pohja. Meillä on elektroninen paistinmittari, laitoin sen uuniin 200 astetta säätönappulaan. Lämpömittari näytti 179 astetta parhaimmillaan. Sitten uuni alkoi jäähtymään ja lämpö laski 159 asteeseen ennen kuin lämpö alkoi uudelleen nousemaan. Käytin säätönappulaa vielä lämpötiloissa 250 ja täysillä. Aina sama tulos, lämpötila jäi 20 astetta vajaaksi. Uunin jäähdytin ei käynnistynyt ollenkaan..

Seuraavana päivänä soitin Helsingin päähän ja kerroin tuloksen. Siellä sanottiin, että vika kuulostaa olevan niin paha, että se vaatisi tarkemman tutkimisen. Pitkän matkan johdosta se ei ole mahdollista, joten kysymykseen tulee tuotteen vaihto uuteen. Sitten olikin edessä omat vaikeutensa, kun lähin huoltaja pelkäsi joutuvansa maksumieheksi.
Käskin soittaa Helsinkiin ja niin hän suostui tilaamaan uuden uunin. Se tuli viime viikolla keskiviikkona klo 20.00. Sähköasentaja tuli torstaina ja pisti pistotulpan pistorasiaan ja niin oli uusi uuni asennettu. Kohteliaisuus syistä en mainitse uunin merkkiä.

Suoritin alkupyyhkimisen, tunnin kuumennuksen ja pesun. Liisa pääsi paistamaan ensimmäiseksi ahvenanmaalaisen pannukakun ja seuraavaksi savuporokiusauksen. Saatte uskoa, että molemmat maistuivat hyviltä kuukauden tauon jälkeen. Huomenna taitaa olla sämpylöiden leipominen ja paistaminen. Ostoleivän jälkeen Liisan leipomat sämpylät maistuvat ihanilta.

Toivon kaikille hyvää vointia, kevättalvea ja kaikista viruksista varjeltumista terveisin Posti-Pekka

Viikot 9 – 10

Maaliskuun puoliväli on yhden yön takana, joutuisasti näyttää kuluvan tämäkin talvi. Säät ovat olleet ulkoilijan kannalta mieluisan lauhana, viikolla 10 päivisin oli jo plusasteita. Ei onneksi vielä niin paljon, että olisi hiihtäjällä ollut vaikeuksia täällä alamaissa. 7.3 oli ainoa päivä, että lämpötila laski päivälläkin -20 asteen kylmemmälle puolelle.

Kun nykymaailma on mullin mallin, niin taidan muistella tapahtumia kohdallamme vuoden 1960 seudulta. Silloin oli rauhallista ja Utsjoella ei tunnettu sellaista tilannetta kuin kiire. Liisan kanssa ajelimme Tenolla eri paikkoissa kauniina kesäsunnuntaisin nauttimaan luonnosta. Silloin syntyi tarve hankkia mökin paikka ja rakentaa pieni mökki, jossa voisi viettää aikaa huonollakin säällä.

Paikka löytyi Junttijoelta, jonne on matkaa kylältä nykyistä maantietä 8 km. Silloin ei maantiestä tietoakaan ja kulkeminen tänne tapahtui kesäaikaan veneellä. Lukkarin Julius oli autollaan Sevettijärven tietyömaalla töissä. Hän toi sahatavaraa Kaamasen seudulla olleelta kenttäsirkkeliltä, tullessaan viikonlopuksi kotiinsa. Itse suunnittelin ja piirsin kuvat rakennuslupaa varten. Postitalon pihalla sitten iltaisin sahasin ja lovesin runkopuut määrämittaisiksi valmiiksi.

Kevät talvella Aikion (Kultalan) Olavin kanssa heidän hevosella veimme rakennustarvikkeet rakennuspaikalle, Tenon jäätä pitkin. Kun Teno loi jäänsä ja maa oli sulanut pohjatöitä varten. Aloin kulkemaan veneellä iltaisin rakennustöissä. Sementti oli helppo tuoda veneellä, mutta sora valutöihin oli hakusella. Lukkarin Daavid sanoi, että tuossa Norjan törmässä on hänen aloittamassa sorapaikka, hae sieltä.

Tein työtä käskettyä, sieltä hain soran pilareiden valamiseen, kuin myöhemmin avotakan muuraamiseen. Hyvä oli kantaa sora myötämaahan veneeseen tynnyripaljuun ja irtoämpäreihin. Mökin rannassa oli vastamaa, mutta korkean veden aikana oli loiva ja lyhyt rantatörmä. Pikkuhiljaa mökki valmistui, aluksi ilman eristeitä. Olivathan rakennustarvikkeet sahattu ja lovettu valmiiksi. Ei tarvinnut kuin naulailla paikoilleen. Ensimmäisiä sunnuntain vastaisia öitä nukuimme mökissä ilman ulko-ovea. Huopa oli oviaukossa etteivät sääsket tulleet sisälle.

Postissa piti vielä lauantaisin ja sunnuntaisin jakaa sanomalehdet illalla klo 19 ja 20 välillä. Se viivästytti aina lauantaisin mökille lähtöä. Elokuussa, kun illat pimenivät, niin ajaminen veneellä tapahtui myös melko pimeässä. Pitkä Aittikoski vaati tarkkuutta ajamisessa. Hyvin nukutti sunnuntai aamuisin, kun väsyneenä pääsi mökkiin ja puro kohisi vieressä seinän takana. Monesti lähdin kotiin rakennusvaiheen aikana onkivieheet veteen laskettuna. Monesti myös sain mennä lohijalan tai lohen kanssa kotiin. Alapuolellamme olevan puron suussa oli siihen aikaan hyvä ottipaikka, syvänne ja pieni koste.

Syyskuussa, kun Tenossa alkoi olemaan suppoa (jäähyhmää), pakkasten johdosta. Lopetimme mökillä kulkemisen. Kerran olimme Jorma kanssa laittamassa mökkiä talviteloille. Ehti jo tulla pimeä, kun lähdimme kotimatkalle. Ajolinjat olivat tutut ja helpot ajettavat lukuun ottamatta Aittikoskea. Ajelin hiljaa, että ehdin väistellä kiviä. Aivan kosken alapäässä olin muka ohittanut kaikki väistettävät kivet. Kiersin kaasun täysille ja olin tyytyväinen päästyäni koskesta pois. Yhtäkkiä veneen keulassa kolahti, samalla muistin sen litteän ison kiven. Käänsin kaasun kiinni ja vene meni vauhdilla keskeltä ison, tasaisen litteän kiven yli. Perämoottorinjalka ei kolahtanut kiveen, koska se nousi vauhdin vaikutuksesta veden pintaan. Veneeni oli tasapohjainen 5,6 metriä pitkä. Tasapohjaisuuden johdosta vene oli erittäin vakaa.

Jorma oli 4 -5 vuotias ja siihen aikaan ei käytetty pelastusliivejä. Säikähdykseni oli voimakas ja pani miettimään tilannetta, jos vene ei osunut keskelle kiveä ja vene olisi kipannut nurin. Oli pimeä ja virta voimakas vielä siinä kosken alaosassa. En muista puhuinko Liisalle mitään, mutta Taivaan Isää piti kiittää varjeluksesta. Ei ollut elämä yksitoikkoista, eikä aika käynyt pitkäksi koskaan. On ollut vaihtelevaa ja tapahtumarikasta.

Toivon kaikille hyvää ja kaikista viruksista vapaata kevättalvea terveisin Posti-Pekka

Viikot 7 ja 8

Mitenkähän kuvailisin helmikuun loppupuoliskon säitä. Taitaisi olla lyhykäisyydessään sanonta vaihtelevia paikallaan. On ollut tasapaksua, kireää pakkasta ja lopuksi plussasäätä. 21 – 23 päivinä oli pakkasjakso, jolloin lämpötila oli kylmillään -25,3 ja – 30,3 asteiden välillä. 27 – 28 päivinä lämpötila nousi plussan puolelle ja oli +1,4 ja +4,4 asteen välillä. Edellä mainittujen päivien välisenä yönä oli +1 aste lämmintä. Säät ovat olleet pilvisyydeltään enimmäkseen pilvisiä. On ollut vähemmän pilvisiäkin ja täysin selkeäkin päivä mahtuu joukkoon.

Luntakin on välillä saatu, 14 – 15 päivinä lunta tuli navakan tuulen mukana 15 – 30 cm. Tuuli kinosti lunta ja vei avoimelta paikalta lumen vähäiseksi. Pihallamme oli melko tasaisesti 20 cm ja liittymässä maantielle 30 cm. Lumilinko oli ainoa työkalu jota käytin vähän yli 3 tuntia. Sen jälkeen lunta on satanut hyvin vähän ja sen on jaksanut työnnellä lumikolalla. 27 – 28 päivinä satoi välillä vettäkin, osa tuli alijäähtyneenä ja jäätyi autojen tuulilasiin.

Olen muistellut alkuvuosiani ja mm. Tenojokeen tutustumiseen. Jokien virtauksiin olin kyllä tutustunut nuoruudessani Rovaniemellä ja Enontekiöllä ennen Utsjoelle tuloani. Kesä 1957 meni sauvomalla vastavirtaan ja soudellen myötävirtaan. 1958 minulla oli käytettävissäni pieni perämoottori. Ostin kotimaisen Aldel merkkisen, muistaakseni 3 heppaisen perämoottorin. Sen kanssa oli aluksi vaikeuksia, sillä bensiinitankkiin oli valmistusvaiheessa jäänyt metallijauhetta. Kaasutinta puhdistelin useita kertoja, kunnes huomasin, että se tukkeutui aina metallijauheesta. Sitten huuhtelin tankin ja ongelma loppui.

Muistaakseni 1959 elokuun viimeisinä päivinä Martta ruustinna pyysi minua viemään arkkipiispan veljen Sirmaan. Simojoki oli Ilmatieteenlaitoksen johtaja, olikohan peräti pääjohtaja. Hän oli menossa Nuorgamiin katsomaa Nuorgamin havaintoasemaa. Sirmaan oli Norjan puolella maantie, Suomen puolella vain polku.

Kun sain postin ovet kiinni, niin lähdin ajamaan myötävirtaan Sirmaan. Matkaa sinne on pyöreät 20 km. Utskosken lisäksi matkalla on Vetsikkokoski ja Kalkukoski. Myötävirtaan ja päivänvalossa ajaessa niissä ei ollut mitään vaikeuksia. Simojoki lähti katselemaan onko mahdollista saada muu kyyti kuin omat jalat. Minä meni Tapion Jussin kauppaan tekemään ostokseni. Alkoi jo hämärtämään, kun kantelin ostoksiani veneeseen.

Saatuani tavarat veneeseen, lähdin ajamaan Utsjoelle. Vastavirtaan pieniheppaisen perämoottorin vauhti ei päätä huimannut. Kello kävi ja päivänvalo väheni nopeaa vauhtia. Kalkukoski oli vielä hyvä ajaa. Menomatkalla katselin jo, että mistä ajelen paluumatkalla. Vetsikkokoski on aika tasapohjainen, joten se oli hyvä ajaa. Vetsikon kohdalla on Tenossa mutka ja sen ansiosta Norjan puolella on koste. Sitä käytin hyväkseni. Joen mutkan johdosta katosi veden pinnasta kuulto, koska ei ollut taivaanranta kajastamassa jokeen.

Yks kaks moottori sammui ja vene pysähtyi. Olin ajanut pimeässä merkitsemättömään verkkoon. Onneksi oli koste eikä tuulikaan häirinnyt. Onneksi ei ollut puukkoa mukana, muuten olisin verkkoon tullut iso reikä. Ei auttanut muu kuin ottaa potkuri irti ja pimeässä varottava ettei mutteri ja sokkatappi eli nasta, putoa jokeen. Siinä touhutessani, kuului Suomen puolen rannasta heikkoa puhetta. Oli jo niin pimeä, etten erottanut rannalla olijoita. Siellä Vetsikon miehet ihmettelivät kuka siellä ajoi verkkoon. Heidän kalastuksensa taisi vähän häiriintyä? Saatuani potkurin paikoilleen, lähdin jatkamaan matkaa kotirantaa kohden.

Päästyäni Vetsikon mutkasta pois, oli ajaminen helpompaa, sillä taivaanranta kuvastui veden pintaan ja kivien aiheuttamat pyörteet ja kuohut erottuivat tarpeeksi hyvin. Lisäksi pienen moottorin antama vauhti oli sen verran verkkaista, että hyvin ehti kiviä väistellä. Utskoski oli hyvä ajaa Norjan rannan lähellä, joissa joen pohja oli tasaisempi. Hyvin pääsin Onnelan suvannon rantaan eikä potkuri kolahtanut kiviin kertaakaan. Niin tuli yksi oppimatka ja tutustuminen Tenojokeen tehtyä. Monia mieluisia veneajeluita ehti vuosikymmenten aikana kertyä välillä Nivajoki – Ylä-köngäs. Niitä on nyt mukava, vähän haikein mielin muistella ja olla kiitollinen, että olen säilynyt onnettomuuksilta.

Koronan jälkimuunnokset vaivaavat ihmisiä Utsjoellakin, joten olemme pysytelleet kotosalla. Puhelimella on turvallisinta pitää yhteyttä ystäviin.

Toivon kaikille hyvää ja kaikista viruksista vapaata elämää terveisin Posti – Pekka

Viikot 5 – 6

Tammikuu päättyi pakkasiin ja helmikuun 3 ensimmäistä päivää oli vielä kunnon pakkasia. Sen jälkeen alkoi lämpötilat nousemaan leudompiin lukemiin. Kunnes lähestyttiin täydenkuun aikaa ja pakkanen kiristyi -20 ja -29 asteen lukemiin. Tammikuun viimeisenä päivänä lämpötilat olivat lämpimillään -21,4 astetta ja kylmimmillään -26,6 astetta. Helmikuun ensimmäisenä ja toisena päivänä lukemat olivat lämpimillään -22,2 astetta ja kylmimmillään -32,3 astetta.

Helmikuun 3 päivän ja 11 päivän välisenä aikana lämpötilat olivat enimmäkseen lämpimillään -1,8 asteen ja kylmimmillään -20,2 asteen välillä. Säät olivat enimmäkseen pilvisiä, jonain päivän tai yöllä pilvisyys rakoili. Tammikuun ja helmikuun vaihteessa oli melkein selkeää, olihan silloin myös pakkasia. Lunta satoi noin 4 sm perjantaina 11.2. Lauantaina 12.2 pakkanen sitten kiristi otettaan ja lämpötila laski -25,2 asteeseen ja sunnuntaina 13.2 -28,7 asteeseen.

Eilen sunnuntaina klo 15 tienoilla alkoi luvattu lumisade heikkona. Lämpötila nousi alkaneen lumisateen johdosta -16,7 asteeseen, mutta illalla laski klo 22.00 mennessä -25,2 asteeseen. Tänään klo 6.05 ylös noustessani mittari näytti -25,4 astetta ja lunta satoi edelleen. Lämpötila laski edelleen ja kävi -27,1 asteessa. Tuuli myös heräsi ja Kevon ilmoituksen mukaan puhalsi luoteesta 13 m/s ja puuskissa 20 m/s voimalla. Lumi lensi vaakatasossa ja sitä lienee tähän mennessä kertynyt noin 15 sm. Tällä hetkellä klo 15.00 tuuli on hellittänyt ja luvattu tauko lumisateessa näyttää pitävän paikkansa. Lumitöihin lähden huomenna päivän valjettua ja otan lumilingon työkaluksi.

Lohen kalastus on osaltani loppunut ja Teno rauhoitettu, niin ei voi muuta, kuin muistella menneitä 63 kalastusvuotta. Lohensoutu alkoi pienimuotoisena 1956, jolloin pääsin ensimmäisen kerran ongelle. Henrik Lukkari Vetsikosta otti minut mukaan joelle. Soutelimme Aittisuvannossa ja saimme 8 kg lohen, tietenkin Henrikin välineillä. Minulla ei ollut omaa venettä, mutta sain käyttää ruustinna Martta Suomisen venettä, jossa ei ollut moottoria. Sauvomalla nousin Aittikosken alle, siitä sitten soutelin Onnelansuvantoon.

Se kesä meni opetellessa ja kalastusvälineitä hankkiessa. Talven aikana hankin rottinkivapoja, joihin sidoin renkaat. Rullan kiinnitin norjalaisella hamppulangalla. Kesällä 1957 uskaltauduin laskeutumaan Palosuvantoon, vaikka veneessä ei vieläkään olut moottoria. Liisalle lupailin, että jätän veneen Niemelän rantaan ja kävelen sieltä kotiin. Olin lomalla ja siskoni Leena oli lomittajana postissa. Joten pääsin lähtemään joelle keskellä päivää. Palosuvannossa oli sauvomassa ylöspäin vanhakanttori Uula Laiti. Hänen kanssaan vaihdoimme muutamia sanoja, kysyin häneltä Palosuvannon ottiaikaa.

Olin saanut sedältäni Kaliforniasta muutamia vaappuja, joukossa 2 kpl kaksiosaista muovivaappua. Toinen oli jokseenkin muikun värinen ja toinen kirkkaan punaselkäinen ja kyljet kullan väriset. Laitoin muikunvärisen vaapun siiman päähän, toista viehettä en muista. Vähän matkaa Niemelän rannasta alaspäin “muikkuvaappuun” otti lohi. Väsyttelin sitä ja sain koukattua Palosuvannon ohitettuani. Väsytin niin, että lohi ui jo kyljellään. Oli ensimmäinen yksin saatu lohi, en alkanut koukkaamaan kesken väsytyksen.

Kun lohi oli veneessä, oli lähdettävä sauvomaan vastavirtaan. Jo alkumatkasta kävi selväksi, että en jätä venettä Niemelän rantaan. Mitenkä olisin lohen, kahden vavan ja pien viehemäärän kanssa kävellyt kotiin. Matkaa Niemelästä olisi ollut 3 – 4 km. Niin minä sauvoskelin, onnellisena ja innolla kohti Onnelan suvannon venerantaa, joka oli notkelma Onnelan törmässä.

Hyvin nousi vene Utskosken Suomen rannan puolta, vaikka on kivikkoinen ja joen mutkan johdosta ulkokurvissa virta voimakkaampi. Aikaa en katsonut paljonko sitä kului ennen kuin Onnelan rannan saavutin. Ajan kululla ei ollut mitään merkitystä olihan 11 kg lohi veneessä. Liisa oli jo odotellut ja katsellut Rajavartioston suuntaan, että ei vieläkään näy. Viimein näki minun kävelevän rannasta päin ja kantavan jotain selän puolella. Sitten huomasi, että lohihan siellä selän puolella nostokoukussa vilahtelee. Keittiön pöydällä lohen fileerasin ja paloittelin.

Siitä alkoi 63 kesää kestänyt lohestukseni. Olen saanut nauttia ja viettää niin onnellisia kuin vähemmän onnellisia hetkiä Suomen kauneimmassa joessa. Miksi vähemmän onnellisia hetkiä. Kun soudat väsyneenä viikonkin, joka yö ja päivän töissä eikä lohi edes nykäise. Ei siinä oikein onnelliseksi tunne, kun lohta kuitenkin niin hartaasti toivoisi saavansa. Nyt eläkkeellä ollessa on pystynyt nautiskellen soutelemaan, lohen saanti ei ole ollut pääasia. Ei ole töistä ja nukkumattomista öistä väsynyt. Eläkkeellä ollessani en ole soutanut öisin. Aamulla klo 5 aikaan, kun on päässyt Kivikoskeen aamuauringossa soutamaan, niin siitä on nauttinut ja lohi on ottanut hyvin usein.

Tenosta saatu lohi, jossa suolaa sen verran ettei janota vaikka söisi paljaaltaan. Sen parempaa lohta et saa mistään. Saisipa vielä joskus Tenon lohta!

Toivotan kaikille hyvää, kaikista viruksista vapaata elämää terveisin Posti – Pekka

Yksi eläkepäivien lohista

Viikko 4 /22

Tammikuun viimeisen viikon saimme viettää aivan sopivassa talvisäässä. Lämpötilat olivat sopivia ulkoiluun ja aurinkokin valaisi Norjan tuntureita useana päivänä. Keskiviikkona lämpötila alkoi laskemaan ja kävi yöllä – 23,9 asteessa. Sunnuntaina alkoi uusi pakkasjakso illan -25,6 asteella. Päivälämpötila olivat +3,5 asteen ja -12,7 asteen välillä, +3,5 astetta oli maanantaina. Lumisateet ovat olleet hyvin heikkoja. Päivät ovat kirkastuneet ja hyvää valoisaa aikaa on klo 9.00 – 15.00 välisen ajan. Riippuu tietenkin pilvisyydestä.

Olen omissa ajatuksissani muistellut nuoruutta ja ensimmäistä työpaikkaani. Aloitin varsin nuorena, talvisodan jälkeen, joko ensimmäisenä tai toisena kesänä. Olin silloin alun toisella kymmenellä iältäni. Työpaikkani oli J.Marttiinin puukkotehdas. Vahasin ja poistin vahan puukonteristä. Puukonterät, ilman päätä, vahattiin nimen kirjoittamista varten. Nimen kirjoittamisen jälkeen vaha poistettiin kuumassa vedessä.

Puukonterät kasteltiin kuumassa vahassa ja laitettiin telineeseen pyrstöön vahan jäähtymisen ajaksi. Vahan kovettumisen jälkeen ne ladottiin puisiin pieniin laatikoihin, joiden toinen pitkä sivu oli auki. Terät ladottiin lappeelleen niin harvaan, että väliksi jäi vähintään terän levyinen väli. Kun ensimmäinen rivi oli valmis, sen päälle laitettiin vahaa imemätön paperi. Sitten ladottiin seuraava kerros, jossa terät ladottiin ensimmäisen kerroksen välin kohdalle. Terät eivät saaneet tulla päällekkäin. Teriä oli useassa kerroksessa.

Kun laatikoita oi sopiva määrä terillä täytettynä, niin kuljettiin meille kotiin. Äitini kirjoitti useita vuosia Marttiinin puukonteriin J.Marttiini Rovaniemi. Äidilläni oli hyvä käsiala, kun Janne Marttini oli perheystävämme, niin töitä riitti äidilleni useiksi vuosiksi. Minä oli vain yhtenä kesänä. Kirjoitusvälineenä oli puinen puikko, jossa teränä oli sopivasta ompeluneulasta katkaistu kärki. Kirjoittamisen jälkeen puukonteriä piti käsitellä vieläkin varovaisemmin, että kirjoittamisessa rikottu vaha ei täytä kirjoitusjälkeä. Vahaa imemätön paperi kerrosten väliin ja laatikoita piti siirrellä varovasti.

Kun kirjoitetut terät tuotiin minulle, niin minä laitoin terät lappeelleen lellineeseen. Sitten alkoi myrkyllinen vaihe. Pienessä lasipurkissa oli suolahappoa, jolla sivelin terät kirjoituksen kohdalta. Suolahappo syövytti kirjoituksen teriin. En muista kauanko suolahapon piti vaikuttaa. Mutta terät siirsin aikanaan kuumaan vesikattilaan pystyssä, ruoto ylöspäin. Teriä käsiteltiin ruodoista. Kun vaha oli sulanut, siirsin terät telineeseen pystyyn kuivumista varten. Huone, jossa työtä tein oli pieni ja ikkuna piti olla aina auki. Ei ollut hengityssuojaimia, puupuikossa oli kangasta käärittynä ja sillä levitin suolahapon teriin. Eipä se suolahappo minua tainnut myrkyttää, kun näin pitkään olen saanut elämästä nauttia.

Lapin hävityksen jälkeen olin Marttiinilla töissä, ennen posti- ja lennätinlaitoksen töihin siirtymistä. Silloin en vahaillut puukonteriä, sillä kirjoittaminen tapahtui sähkökynällä. Raudoitin Kemi-yhtiölle tukki- ja muita rekiä ja välillä tein kahvimyllyn osia.

Toivotan kaikille hyvää ja viruksista vapaata talven jatkoa terveisin Posti-Pekka

Viikko 03

Vaihtelevissa säissä olemme viimeiset 2 viikkoa saaneet viettää. Lämpötila on ollut plussalla kuutena päivänä, lämpimillään +6,3 astetta keskiviikkona 12.1. Pakkanen on ollut pääasiassa sopivissa -20 asteen lämpimällä puolella. Joitakin -20 asteen kylmemmällä puolella olevia päiväkin on ollut. Kylmin päivä oli maanantai 10.1. -28,2 astetta. Lunta on välillä sadellut, eniten torstaina ja perjantaina 20 – 21.1. Lumisade alkoi torstaina alkuillasta, satoi yöllä ja vielä perjantaina aamupäivällä. Lunta kertyi kaikkiaan 15 – 20 sm, tuli navakan tuulen mukana ja kinosti. Lumen syvyyttä en ole mitannut, mutta näyttää siltä, että sitä on yli 50 sm. Aurinko ei ole vielä päässyt paistamaan meidän seudulla, edes Norjan tuntureille. Pilviä on ollut etelän taivaalla esteenä.

Norjalaisten porot ovat pysyneet omalla puolella. Hirviä on alkanut vaeltamaan Kevon vuomaan. Kaavan seudulla saattaa olla Tenojoen yli edestakaisin vaeltavia hirviä. Eivät pääse vasojen kanssa yli esteaidan tai eivät satu auki jääneen veräjän kohdalle. Lintulaudalla käy entisenlainen hyörinä, punatulkkuja on alkanut vierailemaan muiden lisäksi.

Historiallisiksi mainostetut aluevaalit on sitten käyty huonolla äänestysinnolla. Syytä äänestyksen alhaisuuteen tutkijat saavat alkaa tutkimaan, joten antaa heidän tehdä työtään. Utsjokelaiset tekivät sellaisen tempun, että Suomessa ei taida löytyä toista meidän koko luokkaa olevaa kuntaa. Äänestäjäin lukumäärään pohjautuvaa, vajaat 1000 äänioikeutettua. Saimme 2 valtuutettua aluevaltuustoon! Äänestäjät ymmärsivät keskittää äänensä eläkkeelle jäävälle kunnanjohtajalle. Toinen pääsi muiden kuntien alueelta tulleiden äänien johdosta.

Meitä sitten auttoivat inarilaiset, sieltä saivat molemmat aluevaltuustoon päässeet naiset ääniä. Aina on ollut pientä kismaa inarilaisten kanssa, utsjokelaiset ovat moittineet, että inarilaiset eivät oikein meistä tykkää. Pitävät meitä toisen luokan kansalaisina. Nyt ainakin pitivät, sillä siellä taisi yli 200 antaa äänensä meidän valituille ehdokkaille. Saivat molemmat valitut ääniä muistakin Lapin kunnista. On eduksi, että ehdokkaat ovat tunnettuja muissakin kunnissa. Jos pienessä kunnassa halutaan oma valtuutettu aluevaltuustoon, on äänestyskäyttäytymistä muutettava. On unohdettava puolue ja keskityttävä äänestämään parhaaksi havaittua henkilöä, korkeintaan kahta.

Oma valtuutettu aluevaltuustossa on mielestäni hyvä olla. Aikanaan alkaa säästöjen etsiminen, kun kuluja pitää alkaa karsimaan. Valtuutettujen pitäisi toimia ja hoitaa koko hyvinvointialueen asioita. Mutta ihmisellä tahtoo se oman kontinsuu olla lähempänä kuin yhteisen kontinsuu. Tässä minun mielipiteeni näistä vaaleista. Olen niihin tyytyväinen ja kiitollinen. Toisia aluevaaleja en todennäköisesti ole katsomassa, en ainakaan kirjoittamassa.

Toivotan kaikille hyvää, viruksista vapaata vointia ja talven jatkoa lämpimin terveisin Posti – Pekka

Viikko 1

Hyvää vointia ja Taivaan Isän siunausta vuodelle 2022.

Olemme saaneet vaihtaa vuotta nopeasti lämpötiloiltaan vaihtuvissa säissä. Vuoden 2021 viimeinen päivä oli lämpimillään -20,9 astetta ja kylmimmillään -27,8 astetta. Vuoden 2022 ensimmäinen viikko eli viime viikko, oli lämpötiloiltaan tasaisen kylmä alkuviikosta. Perjantaina lämpötilat alkoivat nopeasti vaihtelemaan. Niin Norjan kuin Suomenkin meteorologit epäonnistuivat lämpötila ennustuksissaan jopa 10 asteen verran. Tuon verran ennustivat alakanttiin. Meillä oli kylmimmillään -27, 3astetta, Kevolle -31 astetta. Välillä satoi vitiluntakin ja ruokkien näin pakkasia.

Norjassa käynti on tällä hetkellä arpapeli rajalla. Norjalla ei ole jatkuvaa päivystystä ainakaan Utsjoella sillan kohdalla. Päivystävät epämääräisesti. En lähtisi kuitenkaan kokeilemaan ilman tarvittavia tokumentteja. Jostain kummasta syystä rekisteröinti on hyvin tärkeä.

Luonto on kauniin luminen ja hiljainen. Norjalaiset lienee saaneet kaikki poronsa siirrettyä kotimaansa puolelle. Loppuja kuljettivat autoilla, toivottavasti veivät sen verran kauas, että eivät ole heti tulossa takaisin. Ehtivät tottua Suomen puolen hyvään jäkälikköön Ylitalon kuolpunassa. Muutama hirvi on ylittänyt rajan kaikessa hiljaisuudessa.

Lintujen syöttöpaikalla tiaiset ovat vähentyneet jonkin verran. Kolmen litran säiliö kestää nyt kolmekin päivää. Aamuisin aikaisten tulevat ruokailemaan, kun vieressä olevassa kuusessa on jouluvalot valaisemassa. Yhtenä päivänä kävi jo punatulkkukin ruokailemassa. Närhistä on havainto vain yhdestä, aikaisemmin niitä oli 3. Lintujen vähenemiseen olen ajatellut muitakin ruokkijoita. Noin 3 km päässä olevasta mäntymetsästä on lyhyempi matka siellä päin oleviin taloihin.

Kuntosalilla käynnissä on ollut joulutauko. Torstaina 13.01 kuntoilu jatkuisi vain 5 henkilön ryhmissä. Kun kuntoilua vetää fysioterapeutti, niin varsinaisia kuntoilijoita voi olla 4 henkilöä. Jokaisella pitää olla maski itsellä. Ilmoitin fysioterapeutille, että en ainakaan tällä viikolle tule, katsotaan miten tilanne kehittyy. Kuntosalin siivous on vähän heikoissa kantimissa, en tiedä milloin sitä siivotaan. Mielestäni siivousta pitäisi tehostaa ja käyttäjien pitäisi itsekin huolehtia siisteydestä. Välineet joita käyttää, tulisi pyyhkiä desinfiointi aineella.

Keskiviikkona 12.01 on tarkoitus käydä suorittamassa kansalaisvelvollisuus eli ennakko äänestämässä ensimmäisessä aluevaaliäänestyksessä. Vähän tuntuu kyllä turhauttavalta tuo äänestys, sillä Utsjoelta ei pääse yhtään edustajaa. Näin ovat vaalimatemaatikot ennustaneet. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja kaikista viruksista varjeltumista terveisin Posti-Pekka

Viikko 51. 2021

Jouluviikolla lämpötilat vaihtelivat nopeasti. Tiistai ja torstai olivat viikon leudoimmat päivät öineen. Torstaina lämpötila oli lämpimillään -5,1 astetta ja kylmimmillään -16,5 astetta. Tiistaina vastaavat lämpötilat olivat -10,4 astetta ja -16,6 astetta. Yölämpötilat molempina päivinä varsin lähellä toisiaan -13,5 ja 13,3 astetta. Joulumänty kannettiin sisälle keskiviikkoa, silloin lämpötila kohosi nopeasti -3 asteeseen. Viikon muina päivinä lämpötilat vaihtelivat nopeasti -10 asteen tienoilta -20 asteen kylmemmälle puolelle. Jouluyö ja -päivä olivat kylmät, yöllä -26,3 astetta ja päivällä -25,4 astetta. Joulupäivänä lämpötila alkoi iltapäivällä hiljalleen kohoaman ja oli klo 22.00 -9,7 astetta.

Päivät olivat aika pilviset, jolloin lämpötila kohosi. Öisin oli selkeää ja revontulet loistivat, kuu oli hyvää vauhtia puolittumassa. Lunta satoi keskiviikkona illalla ja runsaammin torstaita vasten yöllä. Torstaina piti ottaa lumilinko avuksi, kun lunta oli noin 10 sm. Joulu- ja tapaninpäivänä satoi heikosti lunta, josta Jorma selvisi lumikolan kanssa.

Joulun pyhäpäivät kuluivat lukien joululehtiä, joululauluja kuunnellen sieltä mistä niitä tuli nykyaikaan muuntelemattomana. Joulukirkot olivat olleet aikaisten aamulla tai aattoiltana myöhään, joten ne menivät ohi korvien. Tapaninpäivänä Jumalanpalvelukset olivat normaaliin aikaan, joten niitä pääsi kuuntelemaan. Lounaan jälkeen kävimme totuttuun tapaan ruokalevolla, johon taisi kulua tunnin verran. Olen vähäuninen ja näin kaamosaikana yöunet tahtovat vielä lyhentyä. Kun saavutimme 80 vuoden iän, niin eräs terveysalan ihminen kehotti ottamaan päivisin lepohetken sängyssä. No sellaiseen lepoiluun on hyvin totuttu ja hyväksi havaittu.

Taas on yksi armonvuosi loppumassa, on käsillä vuoden viimeiset päivät. Kuluneet päivät eivät palaa enää koskaan, voimme vain muistella niiden päivien tapahtumia iloineen ja suruineen. Koska tämä on vuoden 2021 viimeinen kirjoitukseni, minä esitän kiitokseni Teille kaikille. Kiitos rakkaat ystävät ja sukulaiset kirjoituksistanne ja kuvista, joita olette tuoneet esille luettavikseni ja katseltavikseni tämänkin vuoden aikana. Olette myös jaksaneet lukea ja vastailla kirjoituksiini, niistä lämmin kiitokseni.

Päätän tämän vuoden kirjoitteluni virren 36 kahteen säkeeseen jotka sopivat tämänkin vuoden päätteeksi ja uuden alkamiseen. Terveisin Posti-Pekka

Jo vanha vuosi mennyt on, sun kiitos Jeesus, olkohon, kun olet meitä suojellut ja vaaroissamme varjellut.

Armosta rikas vuosi suo ja sanassasi turva tuo. Synnistä meitä puhdista ja mieli meissä uudista.