Viikko 50

Vähäksi ovat viikot käyneet, vaikka tänä vuonna viikkoja on poikkeuksellisesti 53 kpl. Ei ole kunnon talvisia säitä tullut vieläkään. Viime viikolla lämpötila oli kuitenkin miinuksella kahta päivää lukuun ottamatta. Lämpimimmät päivät olivat keskiviikko ja torstai, jolloin lämpötilat olivat +0,7 ja +1,6 asteen välillä. Kylmin päivä oli tiistai, jolloin lämpötila laski yöllä -17,5 asteeseen ja oli päivällä -6 asteen ja -16,7 asteen välillä. Päivät ovat olleet pilvisiä vain maanantaina oli päivällä melkein selkeää. Heikkoa lumisadetta on ollut tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Joten liikuntaa sain harjoittaa hyötyliikuntana lumikolan kanssa.

Teno virtaa vielä sulana, rannoille ja mataliin kivikkoisiin kohtiin on syntynyt jäätä. Saa nähdä jäätyykö joki tämän vuoden puolella lainkaan. Ilmatieteellinen niin kuin Norjakin ennustavat kyllä torstaille yli -20 asteen pakkasta. Virtaava vesi vaatii useita pakkaspäiviä, ennen kuin jäätyy. Lunta on harvinaisen vähän, Kevolla oli virallinen mittaus 16 sm silloin, kun se vielä näytettiin. Nyt ei ole näkyvissä, en tiedä onko muutos poikkeuksellinen vai pysyvä. Viime vuonna jo lokakuussa piti lumitöissä käyttää lumilinkoa.

Kun lopetin lohensoutamisen, niin olen muistellut menneitä soutukesiä. Niihin muistoihin mahtuu monenlaista tapahtumaa, sillä jokainen soutukerta on erilainen. Kun ei saalista tule, voi nämä saaliitta jääneet soutukerrat olla hyvinkin samanlaisia tapahtumilta. Kerron nyt yhden soutukerran, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni.

Oli kulunut jo aikaa edellisen lohen saannista, lähdin maanantai-iltana taas yrittämään. Ajoin Nollamin lähtöpaikalle hyvissä ajoin ennen klo 19.00, jolloin viikkorauhoitus päättyy. Laitoin 2 perhoa ja yhden vaapun siimoihin. Niiden koeuiton jälkeen jäi vielä aikaa istua rantakivelle odottamaan klo 19.00. Jokunen vene meni Norjan puoleista rantaa ylöspäin, Suomen rantaan ei tullut ketään. Pistin käteni ristiin ja rukoilin Taivaalliselta Isältä anna minulle lohi. Siinä rukouksen hengessä odotin soutuajan alkua. Sen tultua lähdin soutamaan, yksin sain soudella.

Ehdin soudella hiljaisuudessa Nollamin alapäähän, kun kiinnitin huomiota Junttijoen suun yläpuolella paukkukuopassa, veden pärskettä. Ensin oletin, että ajoreitillä oleva kivi aiheutti pärskeen. Kun pärske ei ollutkaan jatkuvaa, niin aavistin pärskeen olevan lohen aiheuttama. Seurasin katseellani tarkasti paikkaa, niin siinä taas pärskähti. Nyt havaitsin jo, että lohihan se siellä pärskii. Soudin rauhassa ja rukoilin, anna rakas Taivaallinen Isä minulle tuo lohi.

Soutelin ja seurasin paikkaa, jossa lohi oli pärskinyt. Kun olin lähellä paikkaa, vapa taipui ja rulla alkoi pärisemään. Muutaman äkäisen soutuliikkeen jälkeen kelasin perhot pois ja aloin väsyttämään lohta. Lohi lähti heti uimaan vastavirtaan ja niin pääsin veneelläni sen alapuolelle. Syvänteen kohdalla lohi teki muutaman pitemmän syöksyn. Tapani mukaan pidin lohen tiukalla ja kelasin aina syöksyn jälkeen lähemmäs venettä. Ohitimme Lohi-Aslakin mökkirannan, jossa turistikalastajat istuivat nuotiolla. Niin meni ohi kotirantakin ja saavuimme Kylmäkaltion yläpäähän. Siinä alkoi syvenemään ja niin kelasin lohen veneen viereen ja koukkasin sen veneeseen.

Kopautettuani lohen tainnuksiin, pistin käteni ristiin ja kiitin Taivaallista Isää antamastaan lohesta. Kyllä siinä silmänikin kostuivat. Se tilanne puhutteli minua. Ajoin kotirantaan ja punnitsin lohen, joka painoi 8,3 kg. Aslakin mökeiltä tuli poikalapsia katsomaan ja kyselemään millä sait? Aikuiset pysyivät nuotiolla.

Näissä muistoissa toivotan kaikille hyvää vointia ja koronaviruksesta vapaata elämää
Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Tämä lohi oli kyllä 12,5 kg

Viikko 49

Joulukuun ensimmäisellä viikolla sää jo hieman kääntyi kylmemmälle puolelle. Torstaita lukuun ottamatta lämpötilat laskivat päivisin hieman miinukselle. Kylmimmillään lämpötila laski sunnuntaina -10,9 asteeseen. Muina päivinä kylmin lämpötila oli -1,2 asteen ja -8,7 asteen välillä. Torstaina lämpötila oli kokopäivän plussan puolella +0,2 asteen ja +2,5 asteen välillä. Päivät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä, pilvisyys on yhtenä iltana rakoillut. Sunnuntai oli selkeä, alkuillassa alkoi pilvistymään. Yhtenä päivänä vähän hiutaloi lunta. Enää 13 päivää ja olemme talvipäivänseisauksessa, joka tietää sitä, että päivät alkavat jälleen pidentymään.

Kesävaelluksemme Tenolta Porsangerin vuonon rannalle jatkui 08.08 klo 8.15 tapahtuneeseen ylösnousuun. Heräsin poronkellojen kilkatukseen, kurkistin ulos ja navakka etelätuuli puhalsi vastaan. Tuuli puhalsi sumupilviä tuntureiden päältä. Valmistin aamupalan ja sen syönnin jälkeen sytytin nuotion illalla keräämistämme risuista. Poltimme siinä omat roskamme ja läheisyydestä havaitsemamme roskat. Nuotion lämmössä saimme samalla kuivatelle kosteita kumisaappaitamme.

Pilvisyys alkoi rakoilla ja aurinko pääsi vähän paistamaan. Rinkkojen pakkaamisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa klo 10.30 kohden Luostegaisaa (866 m). Maasto oli kivikkoista ja muutenkin epätasainen. Kiertelimme pahimpia kivikoita ja kumpareista maastoa, etsien helpommin käveltävää maastoa. Suoidnejåkkan ylityksessä piti etsiä paikkaa, mistä pääsi saappaat jalassa yli. Joen ylityksen jälkeen aurinko alkoi paistamaan jo lämmittävästi. Ankea maastokin tuntui helpommalta kävellä.

Joessa oli pieni putouskin, mutta sen läheisyydessä ei voinut kahvistella. Vähän alempana löytyi tasainen nurmikenttä ennen kuin jokeen yhtyi pohjoisesta laskeva Goeidnujåkka. Kahvistelun ja eväiden syönnin jälkeen ylitimme viimeksi mainitun joen. Sitten alkoi päivän raskain nousu Goartilnjunikselle (515 m). Nousussa oli välilaaksoja ja niiden johdosta nousuja. Goartilnjuniksen ylityksen jälkeen oli vielä kaunis puroinen laakso ennen nousua Luostegaisalle (866 m). Ylitimme Luostegaisan eteläpäästä (691 m) olevan selänteen kohdalta.

Selänteellä pääsimme ihailemaan auringon paisteessa edessäpäin olevia komeita tuntureita. Myös matkalla ohittamamme ja sivuille jääneet komeat tunturit näimme nyt kaikki kerralla. Halkavarri (1045 m) oli hieno nähtävyys ja sitä kohden matkamme jatkui. Kun aloimme laskeutumaan Luostejåkka laaksoon, alkoi satamaan. Halkavarri oli pettynyt pilviin, ehdimme katsoa mahdollista Luostejåkkan ylityspaikkaa. Rinne oli jyrkkä, mutta helppoa kävellä, ainoastaan sateen kastelema vaivaiskoivikkojen ja pajukkojen kierteleminen hidasti laskeutumista.

Joen ylityspaikka löytyi nopeasti ja siitä pääsimme yli kumisaappaat jaloissa. Leiripaikan etsiminen vei jonkin verran aikaa, sillä halusimme mahdollisimman lähelle jokea. Leiripaikka löytyi yli 2 km-kävelyn jälkeen korkealta jokitörmältä. Maa oli ruohikkoisen sammaleen peittämää ja ihanteellinen telttailijalle. Kun saimme teltan pystyyn ja makuusijat valmiiksi, riisuimme märät vaatteet ja lähdimme Luostejåkkaan peseytymään jaa uimaan. Tunturijoen vesi oli kylmää ja siinä pesimme 3 päivän hiet pois. Sitten kuivat lämpimät vaatteet päälle ja miettimään ruuan laittoa.

Joki oli matala ja kristallinkirkas vesi, siihen ilmestyi syönnin aikana kalantuikkeja. Nopeasti vapa ja perhot heittokuntoon ja rantaan kalastamaan. Liisa katsoi korkealta jokitörmältä ja neuvoi missä päin kalaparvet olivat. Ehdin saada 2 rautua, kun rankka sadekuuro ajoi teltalle vaihtamaan kuivia vaatteita. Sateen loputtua lähdin vielä kalastamaan, sain kaikkiaan 5 kalaa, rautuja ja taimenia. painot olivat 250 g molemmin puolin. Keitimme kahvia ja joimme sitä kalojen paistumisen aikana. Uimassa käydessämme, toimme rannasta nuotiopuita tarkoituksella, että paistamme kalat nuotion loisteessa. Kuten aikaisemmin kirjoitin, telttapaikalla oli ruohikkoinen sammal. Emme raskineet laittaa siihen nuotiota, vaan heitimme puut takaisin alas törmästä. Trangian paistinpannulla paistoimme kalat ja söimme nautinnolla voileivän kanssa. Menimme nukkumaan klo 0.30, eli 9 päivän puolella.

09.08. heräsimme lokkien kirkumiseen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jokilaakso varjopaikoissa leijaili sumua. Nukahdimme vielä uudelleen ja nousin klo 7.45 laittamaan aamupalaa. Taivas oli pilvistynyt nukkumisemme aikana ja kylmä tuuli puhalsi ajoittain. Aamupalan ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen aurinkokin alkoi pilkistelemään. Lähdimme klo 10.30 kävelemään Luostejåkka joki vartta ylöspäin eli pohjoiseen. Maasto oli aluksi poikittaisten uomien sävyttämä, kunnes alkoi heinäinen vetinen rantamaasto. Se oli aluksi mukavan tuntuista, mutta usean kilometrin kävelyn jälkeen vetinen heinämaasto alkoi tuntumaan jaloissa.

7 km-jälkeen joen latva alkoi kääntymään luoteeseen kohti Porsangerin vuonoa. Vähän matkan päästä ylitimme vedenjakajan. Vaikka lähestyimme Porsangerin vuonoa, kävelimme Luostejåkkaa vastavirtaan. Porsangerin vuonoon laskevan Caskiljåkkan monihaarainen latvavesistö meni maaston johdosta osittain limittäin Luostejåkkan kanssa. Matkalla näimme joen toisella puolella poroerotuspaikan kämppineen ja aitoineen. Suolujoen suussa oli heinäinen pieni saari, pysähdyimme siihen ruokailemaan. Keitimme kahvi ja söimme voileipiä sen kanssa. Levähdimme samalla noin tunnin verran.

Päivä oli ollut aurinkoinen ja olimme saaneet vähennellä vaatteita. Levähdyksen jälkeen jatkaessamme matkaa alkoi pilvistymään. Kylmä kaakkoistuuli alkoi puhaltamaan ajoittain navakasti. Meillä oli tarkoitus viettää neljäs yö noin 9 km ennen vuonon rantaa. Järvi oli pienehkö nimetön järvi, mutta niin karussa maastossa, että emme löytäneet teltalle paikkaa. Epäilin myös järven kalakantaa. Kun olimme levähtämässä yhden kumpareen suojassa, tuli vuonolta päin 2 nuorta miestä uusine varusteineen. Uusien ilmaisi, että vavoissa ja rinkoissa roikkui vielä kaupan hintalaput.

Maasto oli muutenkin runneltua, sillä vuonosta päin nousi korkeajännitelinja tunturiin. Sitä rakennettaessa, oli käytetty raskaita ajoneuvoja ja niiden jäljet näkyivät silmiin pistävästi. Sähkölinja oli kaakkoa kohden, mutta noin 12 km kohdalla kääntyi jyrkästi pohjois-koilliseen. Nimettömästä järvestä lähti Caskiljåkka joki, joka laski kohti vuonoa. Kuljimme tämän joen rantamaita, mutta loppumatkasta joki virtasi syvässä rotkossa. Joten emme laskeutuneet sinne. Paikoitellen matkalla olevissa notkelmissa oli vielä kantavaa lunta kävellä.

Noin 5 km ennen maantietä, oli loivassa rinteessä melko lailla hajonnut matkailuvaunu. Sen oli myrsky nakannut läheisyydessä olevasta traktorin reestä. Sinne oli jätetty maatumaan. Noin 3-4 km ennen vuonon rantatasanteita, oli tunturissa vielä poroerotuspaikka muutamine rakennuksineen ja aitoineen. Sinne oli autoilla ajettava tie ja tätä pitkin kävelimme loppumatkan. Vuonon toiselle rannalla taivas oli synkän tumma ja siellä salamatkin välähtivät.

Pidimme hyvää vauhtia myötämaahan, että ennätämme pystyttää teltan ennen ukkosrintaman tuloa. Kun pääsimme tasamaalle, löytyi läheisyydestä koivujen suojasta sopiva ruohikkoinen teltan paikka. Läheisyydessä oli tunturista laskeva puro, josta saimme vettä. Kun teltta oli pystyssä ja tavarat sisällä, oli itsekin mentävä telttaan, sillä voimakas sade alkoi. Klo oli 20.30, sade tuntui vain jatkuvat, niin menimme makuupusseihin ja nukahdimme ilman iltapalaa.

10.08 nousin klo 8.30 laittamaan aamupalaa. Aurinko paistoi vuonon vastakkaisen rannan kallioseinämiin, enimmäkseen oli pilvistä. Söimme tukevan aamupalan, joka sisälsi voileipää metvurstin kanssa, teetä ja ruishiutalepuuroa. Joimme vielä kahvia keksien kanssa. Pukeuduimme sitten vähän parempiin ulkovaateisiin. Purimme teltan ja pakkasimme rinkkamme viimeisen kerran. Lähdimme klo 11 tienoilla läheisyydessä olevan maantien varressa olevaan taloon. Meillä oli etukäteistieto, että talon emäntä osaa suomea ja talossa on puhelin.

Talon ovi oli lukossa, eikä ketään ilmestynyt näkyviin koputuksista huolimatta. Vaihdoimme pihalla vielä lenkkikengät jalkaan. Olimme lähdössä kävelemään, kun talon isäntä ja emäntä tulivat kotiin. Pyysivät sisälle ja alkoivat kyselemään mistä tulemme. Kerroimme vaelluksemme Tenon varrelta ja tarkoitus oli mennä Lakselviin, josta meidät haetaan. Kysyin puhelimen käyttömahdollisuutta ja se annettiin. Soitin ystävillemme Lahjalle ja Juliukselle, että meidät saisi hakea Lakselvistä. Olimme sopineet Lahjan ja Juliuksen kanssa, että he hakevat meidät meidän autolla. Isäntä sanoi, että hän lähtee käymään vielä Lakselvissä ja pääsemme hänen kyydissä sinne.

Niin alkoi vaelluksemme olevat loppuvaiheessa. Vaelluksemme pituudeksi olen merkinnyt noin 80-85 km. Tarkkaa pituutta on vaikea sanoa, sillä maastossa joutuu tekemän lukemattomia mutkia. Lisäksi on paljon nousuja ja laskuja. Olkoon vaelluksen pituus mikä tahansa, olimme matkaan tyytyväisiä ja kiitollisia. Selvisimme matkasta ilman haavereita, ei edes rakkoja tullut jalkoihin. Järvi, jonka rannassa vietimme toisen yön ja jossa kalastin, oli isännälle tuttua ja sanoi siinä olevan kookasta taimenta. Käyvät talvisin moottorikelkoille siellä kalassa.

Vaelluksellamme ei ollut kameraa matkassa, joten kuvia ei ole. Toivotan kaikille hyvää vointia ja joulun edusaikaa koronavirukselta varjeltuneena. Terveisin Posti-Pekka

Viikko 48

Kulunut viikko oli säiden osalta jo miinuksen puolella. Maanantai oli päivälämpötilan osalta lämpimin, silloin lämpimillään -0,7 astetta. Muina päivinä päivälämpötilat olivat lämpimillään -2,7 asteen ja -4,7 asteen välillä. Kylmimmillään päivälämpötilat olivat -4,2 ja -13,6 asteen välillä. Päivisin on ollut enimmäkseen pilvistä , jonain päivinä pilvisyys on vähän rakoillut tai pilvisyys on ollut ohutta. Perjantaina ja tänään etelän taivas on ruskottanut voimakkaasti. Tuulet ovat olleet heikkoja ja lumisateita ei ole ollut. Jonain yönä on satanut hyvin heikosti lunta, eikä lumen määrä oli juuri lisääntynyt.

Tenossa on taas alkanut syntymään rantajäitä ja veden ollessa alhaalla, on esiin tulleet kivet keräämään jäätä itseensä. Joessa virtaa aika runsaasti suppoa, joka myös tarttuu kiviin. Jos hirviä olisi liikkeellä, niin ne eivät varmaan lähtisi supon sekaan ylittämään jokea. Tyytyisivät syömään rantapajuja ja odottelisivat joen jäätymistä tai supon vähenemistä.

Olimme Liisan kanssa usein suunnitelleet vaeltamista Tenon laaksosta Jäämeren rantaan. Toteutimme tuon haaveen 6 – 10.8 1985 vaeltamalla Levajoen suusta Porsangerin vuonon rannalle 9 km Lakselvista Ifjordin päin. Karjalaisen Pentti vei meidät autollaan Tanssijoelle, Ylä-könkään yläpuolelle. Siitä ylitimme lainaveneellä Tenojoen Levajoen suun kohdalta. Lähdimme klo 8.55 kävelemään Rastigaisalle vievää maastoajoneuvoille tehtyä tietä pitkin.

Ennen Darjåkskaidia ylitimme Darjåkka (joen) ja käännyimme länteen kohti Jårbut 940 metriä korkeaa tunturia. Maasto oli vaikea kulkuista isoja kiviä käsittävää tunturin alarinnettä. Ennen varsinaista nousua Jårbutin ja Goeidnugaisan välistä kurua kohden, pysähdyimme levähtämään ja syömään. Goeidnujåkkan rannasta löytyi vanha nuotiopaikka, siihen pysähdyimme. Sääskien paljouden johdosta tein savuavan kynsitulen. Trangialla keitin kahvia ja söimme voileipiä sen kanssa.

Syönnin jälkeen jatkoimme matkaa ja ylitimme Goeidnujåkkan puurajassa. Niin alkoi varsinainen nousu tuntureille, jyrkkää ja kivikkoista rinnettä. Muutenkin maasto oli epätasaista, louhikkoakin oli välillä. Airinko paistoi, oli lämmintä ja hiki virtasi. Rastigaisojen takaa kuului ukkosen jyrinää ja tummat pilvet lähestyivät meitä. Reitillemme sattui erinomaisen iso kivi (niin kuin pieni mökki), sen sivustalle pysähdyimme rankkaa sadetta suojaan. Rinkat pois selästä ja sadeviitat päälle. Ukkosrintama meni Rastigaisojen takaa ja vesisade kiusasi vähän aikaa. Sateen pitäminen oli paikallaan, saimme levähtää kiven suojassa, sillä nousu oli rankan puoleinen.

Sadekuuro meni nopeasti ohi ja kohta aurinko paistoi ja saimme ihailla komeita maisemia. Jårbutin ja Goeidnugaisan välisessä kurussa oli 4 lampea, joista lähti puro ja laski Gurrujåkkaan. Yhtymäkohdassa oli Gurrujåkkassa putous, jonka alapuolelta ylitimme joen. Joessa oli pieni laajenema ja siinä pieni saari, jossa oli erinomainen teltan paikka. Maa oli tasainen ja heinäisen sammalmaton peittämä.

Klo 19.10 aloimme pystyttämään telttaa ja valmistamaan ruokaa. Syönnin jälkeen kävimme läheisyydessä olevalla Gurruluobbalassa vähän virvelöimässä. Ei kuulunut eikä näkynyt mitään, jatkoimme matkaa vajaan kahden kilometrin päässä olevalle Gurrujavrille. Sielläkään ei kuulunut ja näkynyt mitään muuta kuin muiden kalastajain jättämiä jätteitä. Palasimme teltallemme ja kömmimme makuupusseihin klo 23.00 joen kohinan säestäessä nukkumista.

7.8 nukuimme pitkään, sillä sumu verhosi maisemat, joten matkan jatkamiseen ei ollut kiirettä. Nousin klo 8.45 ylös laittamaan aamupalaa, sen syömisen jälkeen purimme teltan ja pakkasimme tavaramme. Sumun häivyttyä lähdimme jatkamaan matkaa klo 11.00. Suunta oli nyt kohti lounasta, josta suunnasta laskeutui Gurrujåkka. Jokilaakso oli leveä ja edellisen päivän nousuja eikä kivikkoja ollut. Maaston tasaisuutta vähän rikkoi lukuisat sivuttaiset purot, joita oli laski runsaasti itse jokeen. Tasaisia heinäisiä jänkiä oli mukavasti matkalla. Suuntana meillä oli Suonjirgaisan (1008 m) eteläinen nokka, joka oli 904 metriä korkea.

Ollessamme tämän nokan alarinteillä, alkoi heikosti satamaan, jonka kastelulta anorakkimme suojasi. Sade oli kuuroluontoista ja välillä paistoi aurinko. Laskeutuminen Suodnejavrille oli maastoltaan kivikkoista ja useiden purouomien u-ylitystä. Järven rannalta löytyi hyvä ruohikkoinen teltan paikka, johon pystytimme teltan klo 17.45. Ruokailun jälkeen lähdin virvelöimään hyvänä kalavetenä pidettyä järveä. Rannat olivat enimmäkseen matalia ja vieheeni ei lentänyt tarpeeksi kauas. Löytyi sieltä kauempaa syvääkin rantaa, mutta ei mitään merkkiä kalasta.

Liisa tuli perässä ja keräsi vanhoilta nuotiopaikoilta sopia nuotiopuita, jotka veimme teltallemme. Nuotiopaikoilla oli myös kalanpaistotikkuja, joissa yhdessä oli kaiverrettu nimikirjaimiakin. Kun pääsimme teltalle, alkoi satamaan ja niin nuotion laitto jäi. Menimme makuupusseihin klo 21.30.

Jatkuu myöhemmin. 2 vaelluspäivää ja 2 yötä on vielä jäljellä. Toivon kaikille hyvää vointia ja koronavirukselta varjeltua turvallista elämää. Terveisin Posti – Pekka

Jouluvalojen laitto on vielä kesken. Tämä on vuodelta 2010

Viikko 47

Marraskuu alkaa loppumaan ja olen kirjoittanut vain yhden jutun blogiini. Yritän päästä normaaliin rytmiin ja kirjoittaa viikoittain vaikka lyhemmänkin kirjoituksen. Viikon 47 säät olivat lämpötilan osalta alkuviikosta plussan puolella ja loppuviikosta miinuksen puolella. Maanantaista keskiviikkoon oli lämpötila lämpimillään tiistaina +4,1 astetta ja kylmimmillään +0,7 astetta keskiviikkona. Torstaista sunnuntaihin oli lämpötila lämpimillään perjantaina +0,0 astetta ja kylmimmillään lauantaina -11,8 astetta.

Säät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä, lauantai oli viikon selkein päivä, ohutta yläpilveä oli enimmäkseen. Alkuviikosta satoi vettä niin, että se sulatti viimeisetkin lumet maastosta. Pihaltamme sulatti tallaantuneesta lumesta syntyneet jäätikötkin. Torstaina illalla ja perjantaiyönä satoi sen verran lunta, että maa on valkoinen. Sunnuntai yön heikko lumisade ei juuri lumen syvyyttä lisännyt. Nyt lunta on vajaa 3 sm. Aurinko näkyi Utsjoen kirkonkylällä viimeisen kerran tälle vuodelle torstaina 19.11. Kun aikoinaan asuimme Postitalossa, niin yläkerran huoneeseen aurinko paistoi viimeisen kerran 19.11. Täällä Tenon varressa se vielä paistoi Norjan tuntureille 19 päivän jälkeenkin.

Varsinainen kaamos alkaa tällä viikolla, kun aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Jos se pari kuukautta kestävä kaamosaika kuluu yhtä nopeasti kuin tämän syksyn kuukaudet, niin ei kannata ainakaan etukäteen murehtia kaamosaikaa. Sehän on joka vuotuinen ilmiö ja kuuluu ajankiertoon. totuushan on se, että toiset tykkää siitä ja toiset eivät. Jokaisella on vapaus tykätä tai olla tykkäämättä.

Tenojoki virtaa vielä ilman jääpeitettä. Ylä-Tenolla on ollut jäätä jo useitta viikkoja, mutta nyt sieltäkin ovat jäät lähteneet. Paikoitelle jo kahteen kertaan tälle vuodelle. Meilläkin ehti tulla rantajäitä, mutta nyt nekin ovat joko sulaneet tai ylhäältä tulleiden jäiden johdosta lähteneet. Suppoa on ollut joessa pakkasilla runsaastikin, mutta lämpötilan ollessa plussan puolella, suppoa ei ole ollut.

Hirviä ei ole meidän seudulla näkynyt, vähän on kuulemma ollut koko syksyn ajan. Lintulaudallamme on kyllä riittänyt syöjiä, enimmäkseen hömötiaisia ja talitiaisia. Lapin tiaisia on hyvin vähän ja punatulkut yleensä puuttuvat syksyisin. Ne ilmestyvät vasta kevättalvella.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja koronaviruksesta vapaata elämää
Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Jos olisi normaali syksy, niin Teno näyttäisi tällaiselta

Viikko 44

Nopeasti on syksy kulunut vaihtelevine säineen ja vajaan kahden kuukauden päästä siirrymme jo uudelle vuosiluvulle. Kun syksy meni niin, että ei ollut Mikkelin-talvea, luulin loppukuusta tulleiden pakkasten ja lumisateiden tuovan talven. Parhaillaankin sataa vettä ja lämpötila on +3 asteen yläpuolella. Vielä lupaavat plusasteita ja keskiviikkona olisi sitten pakkasta muutama aste. Poikkeuksellisia säät näyttävät olevan koko Suomessa. Etelä-Suomessa saatiin uusi lämpöennätys marraskuulle.

Poikkeuksellinen on ollut minunkin syksy, useita käyntejä Rovaniemellä. Viimeisin oli 22.10, jolloin oli pitkään odottamani operaatio LKS:n sydänpajalla. Pitkä oli kestoltaan myös itse operaatio. Olin yli 4 tuntia lääkäreiden käsittelyssä leikkauspöydällä. Kävimme erikoislääkäreiden kanssa levollisen keskustelun klo 8.30 alkaen. Siinä yhteydessä lääkärit vielä tutkivat sydämeni ultraäänikoneella. Siinä keskustelussa sovittiin, että tehdään ensin varjoainekuvaus. Kuvauksen jälkeen sovitaan miten jatketaan ja lopuksi tehdään aorttaläpän pallolaajennus.

Oulusta tullut erikoislääkäri sanoi, että aletaan sitten töihin. Kävelin leikkaussaliin ja nousin leikkauspöydälle. Useita sairaanhoitajia alkoi kytkemään minua piuhoihin ja puudutuspiikkejä laitettiin oikeaan ranteeseen ja molempiin nivusiin. Sanoin heille, eiväthän piuhat mene vain sekaisin. Lääkäritkin olivat tulleet jo pöydän viereen. Toinen sanoi, että ei ne ainakaan vielä ole menneet sekaisin. Lääkärit kertoivat, että mitä milloinkin tehdään. Kun varjoainekuvaus oli suoritettu, sanoi toinen lääkäri, että siellä on yksi sepelvaltimo pahasti tukossa. Sanoi vielä, että he uskovat sen avaamisen olevan hyödyllinen. Kysyi vielä, että avataanko? Sanoin, että avataan.

Se avaaminen olikin sitten kova operaatio, aikaa meni yli 3 tuntia ennen kuin suoni oli auki. Työhön piti käyttää porakonetta, paineilmapora alkoi ujeltamaan. Kysyin, että onko teillä terävät poranterät? Sanoivat olevan timanttiteriä millä porataan. Naislääkäri seurasi erilaisilla laitteilla miten poraaminen etenee. Hän antoi ohjeita ja mieslääkärit olivat välillä vähän erimieltä. Nainen sanoi, että hän on ollut aikaisemmin vastaavanlaisessa poraamistilanteessa ja tietää miten toimitaan. Sanoin välillä, että olisi mukava nähdä kuvaa, kun te siellä minun sydäntäni porailette. Ei ollut kuulemma mahdollista.

Käyttivät erilaisia vaijereita ja teriä, lisäksi eri kokoisia stenttiä ja palloja tarvittiin, että sepelvaltimon laajennus saatiin tehtyä. Lääkäri sanoi, että lopputulos on erinomainen. Jo operaation alussa lääkäri sanoi, että aorttaläpän laajennuksen yhteydessä tulee huonon olon hetki, tajukin saattaa mennä hetkeksi. Kun läpän laajennus oli siinä vaiheessa, että on käsillä kriittisin hetki. Lääkäri sanoi, nyt suoritetaan laajennus. Osasin varautua ja kohta alkoi silmissä hämärtämään ja tuli huono olo. Sitä kesti vain muutama sekunnin, enkä menettänyt tajuntaani. Lääkäri sanoi se onnistui hyvin. Hän suoritti vielä ultraäänitutkimuksen ja sanoi, että kaikki näyttää hyvältä, ei näy nestettä eikä komplikaatioon viittaavaa. Lääkärin toimenpidekertomuksessa on lueteltuna, mitä välineitä käytettiin ja mitä mihinkin asennettiin.

Työn lomassa lääkäri kysyi useita kertoja vointiani, sanoin voivani hyvin. Sanoin heille, että minun on hyvä maata tässä tuntematta mitään kipuja. Olen huolissani teidän jaksamisesta, kun seisten teette tärkeää työtä. Vakuuttivat, että he kyllä jaksavat. Piuhojen poistamisen yhteydessä sanoin heille, ei teillä taida joka päivä tällaista ukkoa olla käsiteltävänä. Sanoivat, olet ensimmäinen ja olet urhea mies. Sen jälkeen kiitin heitä kaikkia, toivotin heille edelleen viisautta, ymmärrystä ja voimia. Toivotin heille Taivaanisän siunausta, vastaus kuului, kiitos samoin myös sinulle.

Sen jälkeen minut siirrettiin potilastilaan, jossa kaksikin sairaanhoitajaa huolehti etteivät valtimot alkaneet vuotamaan. Pyysin yhden hoitajista valitsemaan kännykästäni kotinumeron ja painamaan soita nappia. Soitin Liisalle ja kerroin, että kaikki on hyvin. En saanut päätäni nostaa ennen klo 19.00, siihen saakka oli totaalinen liikkumattomuus voimassa.

Miksi kirjoitin tämän kaikkien luettavaksi. Sydänpajalla tehdään hoitotoimenpiteitä ihmisen tärkeimmässä elimessä. Sain tuntea ja kokea tämän minulle suoritetun hoitotoimenpiteen turvallisin mielin ja henkilökunnan erikoisen lämmön työssään. Minulla oli esirukoilijoita ja sain turvallisin mielin jättäytyä Taivaanisän käsiin.

Toivon kaikille hyvää vointia ja koronasta vapaata elämää Terveisin Posti-Pekka

65 vuosi täyttyi

Hyvää syksyistä päivää hyvät ystävät!
Hyvä ja kaunis syksy alkaa vaihtumaan alkutalveksi. Meillä oli tosiaan kaunis ja vähäsateinen ruskasyksy. Ruostesieni, joka oli heikkoa, ei päässyt himmentämään värikästä ruskaa kuin aivan vähäisessä määrin. Niin kesä kuin syksykin olivat kotimaisten matkailijoiden johdosta vilkasta aikaa. ainakin Tenontiellä oli vilkas liikenne. Aamupäivisin matkailuautot ja -vaunut ajoivat Karigasniemen suuntaan. Iltapäivisin ja illalla liikenne suuntautui Karigasniemeltä Utsjoen suuntaan. Joukossa oli paljon henkilöautoja ja moottoripyöriä, linja-autoja ei näkynyt. Toivottavasti matkailuyrittäjät olivat tyytyväisiä.

Tänään tuli 65 vuotta siitä, kun saavuin Utsjoen kirkonkylälle Onnelan suvantoon postimoottoriveneellä. Tuon matkan Outakosken Rovisuvannosta runsaan jääsupon seassa ei unohdu muistista ennen kuin kaikki muukin häviää muististani. Tähän saakka olen saanut pitää muistini hyvin tallella. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tuosta ikimuistoisesta matkapäivästä, joten en ala uudelleen kirjoittamaan.

Tämä 65 vuotta on ollut minulle hyvin rikasta ja opettavaista elämänkoulua. Ei taloudellisesti rikasta, mutta henkisesti. Olen saanut osallistua niin kunnan kuin seurakunnan luottamustoimiin. Niiden kautta olen päässyt hyvin perehtymään kuntamme ja kuntalaisten elämään. Kun kuntamme sijaitsee päälaella, niin täällä ovat vierailleet tunnetut ja vaikutusvaltaiset ihmiset. Sitä kautta olen päässyt tutustumaan ja jopa ystävystymään näihin ihmisiin. Koen sen elämän rikkaudeksi.

Toivon kaikille hyvää vointia ja syksyä terveisin Posti-Pekka

Tällainen oli talven alku ja keli Tenolla 18.10.1955

Syksyn matkat 2020

Aikaa on kulunut siitä, kun ilmoitin, että syksy ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Ruskan seuraaminen ja sen kuvaaminen meni kulkemiseksi Utsjoen ja Rovaniemen väliä. Ensimmäinen matka 04.09 meni aivan hyvin normaalina ultraäänitukkimisen merkeissä. Lähdin klo 04.30 taksilla ja olin illalla klo 20.30 kotona, 15 tuntia.

Toinen matka tuli yllättäen 06.09 klo 9.00 Ivalon TK:n. Siellä eivät voineet auttaa ja niin matka jatkui Rovaniemelle LKS:n päivystykseen, jossa olimme klo 16.00. Joskus klo 17 jälkeen naislääkäri haki toimenpidehuoneeseen. Kyseli asian ja sen kuultuaan alkoi purkamaan teippauksiani. Seurasin katseellani hänen työskentelyään. Huomasin, että letku, jonka hän veti esille vatsastani, oli lyhyempi kuin olisi pitänyt olla.

Hän jatkoi työskentelyään, kohta tuli mieslääkäri ja he keskustelivat keskenään. Mieslääkäri jatkoi, mutta tuli hälytys, vertavuotava potilas ja kaikki, sairaanhoitajaa myöten lähtivät huoneesta. Sairaanhoitaja kävi parikertaa kysymässä miten voin? Kivut yltyivät ja toisella kerralla sanoin, että nyt pitäisi saada jo kipulääkettä. Kello seinällä näytti jo aikaa 19 jälkeistä aikaa, kun hoitaja tuli sanomaan, että kohta lääkäri tulee. Hän jäi istumaan huoneeseen ja aloin keskustelemaan hänen kanssaan, jotta aika kuluisi ja kivut unohtuisivat.

Tulihan se mieslääkäri ja toimenpiteiden ohella kyseli Utsjoesta. Kerroin hänelle tarkalleen päivämäärän, jolloin saavuin Utsjoelle vuoden komennukselle. Sanoin hänelle, että minäkin olen utelias, mistä olet 2 vuotta sitten tullut Rovaniemelle? Hän kertoi ja näin olimme sujut henkilökohtaisissa asioissa.

Hän alkoi tekemään sitä, mitä varten olin päivystykseen joutunut. Siitä en kirjoita enempää, se oli ikimuistoinen kokemus. Niin nais- kuin mieslääkäri, eivät olleet oikein suoritettavat tehtävän tasalla. Mieslääkäri joutui soittamaan toisen mieslääkärin avuksi. Saivathan he letkun viimein paikoilleen ja poistuivat huoneesta. Avuksi tullut lääkäri toivotti hyvää kotimatkaa, toisen en kuulut sanovan minulle mitään.

Sairaanhoitaja teippasi, paikat puhdistettuaan, ihoni. Hän avusti pukeutumisessa ja kysyi söisinkö viiliä voileipien kanssa? Sanoin hänelle, että taksimiehenkin pitää syödä, syömme matkan varrella. Hän haki kuitenkin virkistävää mehua ja saattoi minut lähelle ulko-ovea. Kiittelin häntä ja istuin tuolille soittamaan taksimiehelle, että ole valmis kotimatkaa varten.

Olimme Jätkänkynttilän sillalla klo 20.09, kun soitin kotiin, että tulossa ollaan. Taksimies anoi, että olemme Utsjoella klo 01.00 ja viimeinen ruokapaikka on Napapiiri. Siellä pysähdyimme, söin ison sämpylän motillisen kahvia kanssa. Taksimies kertoi myös, että Ivalossa vaihtuu kuljettaja, hänellä on aamulla klo 04.00 lähtö Ouluun.

Matka sujui, kun keskustelimme, se helpotti jäljelle jääneiden kipujen unohtamisessa. Ivalossa kuljettajan vaihto tapahtui melkein “lennossa”, en ehtinyt käydä ulkona niin kuin olin vähän suunnitellut. Hyvä oli Ivalosta tullut kuljettaja ja keskustelu hänen kanssaan sujui hyvin. Tasan klo 01.00 olimme kotipihalla ja kuljettaja huolehti, että pääsin sisälle. Oli kulunut 16 tuntia kotoa lähdöstä.

Viikko kotona oli vaikeaa, sanoin monesti Liisalle, että kaikki ei ole kunnossa. Kahdella edellisellä kerralla ei jäänyt minkäänlaisia kipuja. Nyt mahani oli kuin tulessa. Loppu viikkoa kohden kivut paheni ja oloni meni heikoksi. Minulla oli maanantaina 14.09 klo 9.00 aika TK:n verikokeisiin. Meni ja sanoin laborantille, otatpa varsin tulehdusarvo ja hemoglobiini. Menin odottamaan tuloksia. Kohta tuli sairaanhoitaja Iiris sanomaan, tule Sanni lääkärin luokse. Sanni käski mennä toimenpidepöydälle makuulle ja lisäsi, hän tilaa ambulanssin ja sinä lähdet Roveniemelle. Tulehdusarvo on 167 ja hemoglobiini 101. On vaarassa vatsakalvon tulehdus.

Tiedustelin voisiko ambulanssi poiketa kotona, ei ollut aikaa. Soitin Liisalle ja kerroin mikä on tilanne. Ambulanssia lähti Rovaniemeltä toinen ambulanssi vastaan ja kohtasimme Peurasuvannossa. Utsjoki ei voinut jäädä pitkäksi aikaa ilman ambulanssia. Utsjoen ambulanssi on vanha nelivetoinen, jäykkä jousitukseltaan ja iskunvaimentimetkin taitavat olla lopuillaan. Jokainen pienikin kuoppa tuntui tärähdyksineen vatsassani puukon pistona. Rovaniemeltä tullut oli uudempi ja jousitukseltaan ja iskunvaimentimineen parempi.

Olimme Rovaniemellä klo 15.40, oli jonoa, ulkona odotimme sisälle pääsyä. sisällä odotusta että löytyi sänky. Löytyi sänky ja sairaanhoitajat ottivat verinäytteitä, laittoivat tiputuksen kipulääkkeineen. Käytettiin röntgenissä ja klo 20 tienoilla kävi lääkäri kertomassa, että vatsassa on jotain ylimääräistä ja minut siirretään osastolle. Sain pari voileipää viilin kanssa. Osastolla olin klo 21 tienoilla. Siellä pidettiin hyvää huolta ja sain nukuttua lääkityksen johdosta aika hyvin.

Tiistaina aamulla klo 8 jälkeen tuli mieslääkäreitä 4-5. Johtava lääkäri kertoi, että vatsassani on 10 cm pätkä katkaisemaani muoviletkua. Iltapäivällä suoritetaan leikkaus ja poistetaan. Korvissani särähti, kun hän siirsi syyn minulle. Valmistelut leikkaukseen alkoivat, kävi leikkaava naislääkäri ja hän kertoi missä letkun pätkä on. Kertoi myös, että leikkaus ei oli suuri operaatio ja, että hän tulee leikkauksen jälkeen juttelemaan, jos on jotain poikkeavaa. En nähnyt häntä enää.

Keskiviikko aamuna tuli sama lääkäriryhmä kierrokselle. Johtava lääkäri kertoi, että letkun pätkä ja verihyytymät saatiin poistettua. Sanoin sitten heille kaikille, että minä palaan vielä siihen letkun pätkään. Kerroin, että ollessani poistamassa harsotaitosta, joka oli tarttunut ihoteipillä letkuun. Niin vapisevat käteni sai aikaan sen, että letku meni saksien väliin ja se katkesi. Minun osuuteni tässä asiassa päättyi siihen, sen jälkeen alkoi muiden toiminta. Yksi lääkäreistä sanoi, että annetaan olla tämän asian. Sanoin, että olen periaatteen mies, minun pitää saada selville asian syy. En hae syyllistä, enkä syyllistä ketään. Lähtivät puhumatta pois. Tulehdusarvo oli vielä sinä aamuna 230 ja hemoglobiini 96.

Virhe tapahtui 6.9 illalla Rovaniemen päivystyksessä. Eivät tutkineet onko koko letku tässä. Itse huomasin, että poistettu letku oli liian lyhyt. Oli käytettävissä ultraäänikone ja röntgenkään ei ollut kaukana. Olen sanonut, että minä ymmärrän millaisen paineen alla päivystyksessä työskennellään. Pitää olla tietoa, ymmärrystä ja taitoa voimien lisäksi. Ymmärrystä potilasta kohtaan ja antaa kipulääkettä tarvittaessa. Minulla oli sormet tulomatkalla kipeät, kun puristin niitä ristissä hammasta purren niin lujaa.

Nyt on vointini aika hyvä, tulehdus arvo tänä aamuna enää 20. Olen paljon miettinyt noita tapahtumia, miten nykyaikana voi vielä näöin käydä. Olen tullut siihen tulokseen, ne olivat minulle tarkoitettuja koettelemuksia.

Toivon kaikille hyvää syksyä, vointia ja koronaviruksesta vapaata elämää terveisin Posti-Pekka

Viikko 35

Viime viikolla säähän ja maisemaan ilmestyi syksyn merkkejä. Lehtipuiden lehdet alkoivat kellastumaan ja yöt menivät aika viileiksi. Kahtena yönä lämpötila laski jo alle +2 asteen ja sumua on ollut useana aamuna. Eikä päivälämpötilatkaan nousseet kuin +10,8 ja +14,4 asteen välille. Päivät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä, pilvisyys on kyllä rakoillut ja aurinko on päässyt lämmittämään jonkin verran. Perjantaina – sunnuntaina oli päivisin vesikuuroja.

Elokuukin päättyi eilen, joten on aika kurkistaa meidän kesän lämpötiloihin. Kesäkuussa oli 3 päivää, jolloin lämpötila nousi yli +22 asteen. Lämpimin päivä oli 13.06, silloin oli +23,3 astetta. Heinäkuussa oli 12 päivää, jolloin lämpötila nousi yli +20 asteen. Lämpimin päivä oli 21.07, jolloin oli +24 astetta. Elokuussa oli 5 päivää, jolloin lämpötila nousi yli +20 asteen. Lämpimin päivä oli 04.08, jolloin oli +22,1 astetta. Meillä täällä Junttijoella ei ollut yhtään hellepäivää, jos raja on +25 astetta. Minulla on lämpömittari varjon ja kylmän Tenojoen puoleisella seinällä. Kevolla mäntymetsässä on lämpimämmät lämpötilat.

Pihapiirissä liikkuvista muuttolinnuista on enää västäräkit jäljellä. Ne ovat keväällä ensimmäisenä maisemissamme ja syksyllä viimeisenä. Muuttolintuja oli muutenkin normaalia vähempi. Kirjosieppoja, leppälintuja ja rastaita ei pihapiirissämme näkynyt lainkaan. Kirjosiepoille ja leppälinnuille on pönttöjä pihallamme. Rastaatkin ovat yleensä rakentaneet pesiään pihapuissamme, vaikka emme niitä haluaisikaan.

Noin 3 viikkoa sitten pihallemme ilmestyi auto, josta nousi nuorehko mies katselemaan kukkiamme. Hän oli amerikkalainen ja oli tutustumassa Lapin kasveihin, joista oli aikeissa kirjoittaa kirjan. Oli Asunut vuoden Irlannissa ja sieltä lentänyt Osloon. Kun oli amerikkalainen, niin Oslosta hänet käännytettiin pois. Saapui Suomeen, oli vuokrannut auton ja sillä oli liikkeellä tarkoituksella päästä myös Pohjois-Norjaan. Hän halusi ensimmäisenä nähdä mesiangervon ja sen näki pihallamme. Oli tyytyväinen ja ihastunut kukkiin pihallamme ja söi krassin lehtiä. Hän todennäköisesti pääsi ongelmitta Norjaan Nuorgamin kautta. Norjan tulli ei pysäyttele Suomen rekisterissä olevia autoja. Silloin ei ollut rajaliikenteen rajoitukset voimassa.

Joka kesä mekin ajelemme Norjassa, ainakin käymme Vesisaaressa. Tänä kesänä kävimme kolmessa eri paikassa, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut. Pohjois-Norja olikin meidän tämän vuoden matkakohteemme. Katselimme etukäteen säätilanteen ja missä oli paras ennustettu sää, niin sinne suuntasimme matkamme. Kirkkoniemen suunnalla emme ole käyneet pitkään aikaan, sinne oli tarkoitus lähteä. Sää ennusteet vain sattuivat olemaan sinne suunnalle huonot ajallisesti.

Paatsjokilaaksossa olemme käyneet 2 kertaa. Mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen jokilaakso nähtävyyksineen. Huono puoli on se, että tie oli molemmilla kerroilla huonokuntoinen, noin 60 km tuntivauhtia pystyi enimmäkseen ajelemaan. Päivämutkin ajaen tuli päivästä pitkä. Toinen paikka Kirkkoniemen suunnalla on Grense Jakobselv. Sinnekin oli huonokuntoinen, kapea ja mutkainen tie. Toisella kerralla käydessä tietä oli paranneltu ja matkakin on paljon lyhempi kuin Paatsjokilaakson.

Grense Jakobselvissä on kappeli. Norjan kuningas Oskarin rakennuttama kappeli vuodelta 1869. Ensimmäisellä käynnillä kappeli oli auki ja pääsimme siihen tutustumaan. Kaunis pyhäkkö niin sisältä kuin päältäkin. Miksi kuningas Oskari rakennutti kappelin Grense Jakobselviin, on oma kertomuksensa. Kappelin läheisyydessä on tasaista runsaasti erilaisia kukkia kasvava heinikko kenttää. Sitten rajajoki, jonka takana kohoaa jyrkät kalliot. Se on sitten Venäjän puolta ja siellä näkyvät vartiorakennukset ja -torni. Norja on asentanut kieltotaulut, joissa kielletään kiikarointi ja valokuvaaminen Venäjän suuntaan. Pienen kylän talot ovat pääasiassa jokilaaksossa, jossa maantiekin mutkittelee. Osa taloista näytti olevan kesäasuttavia, kauniita ja kauniilla paikoilla. Pohjois-Norjaan kannattaa tutustua.

Toivon kaikille hyvää vointia, alkavaa syksyä ja koronaviruksesta vapaata elämää.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Norjan vartioasema kallioilla
Kappeli on hyvin hoidettu
Kaunis!
On urutkin
Rajapaalu. Paalusta suoraan pohjoiseen tulee Varangin vuonon toinen ranta, jossa Vardö
Tässä kappelia lähinnä olevat 2 rakennusta
Kappeli on näkyvällä paikalla
Kunnon portaat ja jykevät saranat ovissa
Pitihän siellä syödäkin, turistibussikin pääsi kuvaan

Viikot 33 – 34

Kaksi viikkoa mennä hurahti elokuusta ja viikon päästä alkaa syyskuu. Niin voimme sanoa, että kesä on ohitettu. Kuluneen kahden viikon aikana säät ovat olleet pilvisyydeltyään vaihtelevia, yhtään täysin selkeää päivää ei ole ollut. Pilvisyys on kyllä ajoittain rakoillut ja aurinko on päässyt vähän lämmittämään. Päivälämpötilat ovat olleet lämpimillään +11,3 asteen ja +17,7 asteen välillä. Poikkeuksen tekivät viime lauantai ja eilinen sunnuntai, jolloin lämpötila nousi +21,2 ja +20,8 asteeseen. Yölämpötilat ovat kaikki olleet hyvin plussan puolella, kylmin +4,8 astetta, joten hallan vaaraa ei ole ollut. Sadettakin on saatu sopivasti ja ilman ukkosta.

Lohestuskin on päättynyt, ulkopaikkakuntalaisilta 10.8 ja paikallisilta 20.8. Lohta oli vähän, näin kertovat, tittejä ja lohijalkoja vähiten, isoa yli 10 kg jonkin verran. Joten minun ei tarvitse harmitella, kun en enää voi lohestaa. Tulevaisuus ei näytä hyvältä lohen osalta, merellä pyytävät liikaa, todennäköisesti.

Niin se koronavirus saapui Utsjoellekin, olihan se odotettavissa, kun matkailun rajoituksia helpotettiin. Nyt on taas alettu rajoittamaan, joka toi omat vaikeutensa liikkumiseen. Meille rajan lähellä asuville ei oikeastaan ole mitään vaikeutta liikkua. Muualla asuville aiheuttaa sen, että matkat Norjaan ainakin vaikeutuvat. Suomalaisellahan on peruslaillinen oikeus poistua ja saapua kotimaahan. Katsotaan mitä tekee Norja, sillä oli talvella ensimmäisenä rajaliikenne kiinni.

Kun koko ihmiskuntaa vaivaava koronavirus lähti liikkeelle Kiinasta, niin laitan liitteeksi kuvia Sanghaista, jossa aikoinaan saimme käydä 2 kertaa. Viivyimme molemmilla kerroilla noin 4 viikkoa. Minulle oli suuri yllätys kuinka kehittynyt maa Kiina on. Liikuimme Liisan kanssa kävellen ja vävypojan käytössä olevalla autolla. Paljon liikuimme myös taksilla, joka oli omanlainen manööveri. Kaikki taksimiehet eivät osanneet lukea, eivätkä ymmärtäneet kartasta mitään. Kaikkialla tapasimme vain ystävällisiä ja hyvin palvelevia ihmisiä.

Toivon kaikille hyvää ja koronaviruksesta vapaata loppukesää terveisin Posti-Pekka

Pilvenpiirtäjiä silmän kantamiin
Uusia rakennettiin
On kirkkojakin
Kaikkia ei kuljetettu autoilla
Tavaroiden kuljettaja odotteli uutta kuljetettavaa ottamalla nokoset
Liikenne kulki useamassa kerroksessa
Oli hyvin hoidettuja puistojakin, joissa oli mukava levähtää
Budhalaisten epäjumala

Viikko 32

Kaksi viikkoa on vierähtänyt edellisestä sepustuksestani. Kesäisiä säitä on pidellyt, lämpötilat päivisin ovat olleet +13,4 ja +23,4 asteen välillä. Viilein päivä oli 9.8. sunnuntaina. Yölämpötilat ovat olleet +5,3 ja +11,9 asteen välillä. Viilein yö oli lauantaiyö 08.08. Sää ovat pilvisyydeltään vaihdelleet, sunnuntaina 9.8. oli pilvisin ja sateisin sää. Vasta illalla pilvisyys vähän rakoili ja aurinko ehti vähän luoda säteitään. Pieniä sadekuuroja on ollut jonain päivinä, ukkosta ei lainkaan.

Kun telkät ovat häipyneet maisemista, olen tehnyt loppuinventaarion telkkien pöntöissä. Yhdestä pöntöstä kuoriutuivat kaikki munat. Yhdessä pöntössä jäi kuoriutumatta 1 muna. Kolmannessa pöntössä jäi haudonta tekemättä ja siellä oli 13 kuoriutumatonta munaa. Kun muninta oli kiivaimmillaan, poistin pöntöistä 23 munaa. Näin sain kahdessa pöntössä, joihin jätin 8 – 9 munaa, haudonnan jatkumaan. Tuosta kolmannestakin pöntöstä poistin munia, mutta jäi lopussa heikommalle huomiolle. Useina vuosina on luontoa täytynyt auttaa, että haudonta on onnistunut. Keväällä on liian paljon naaraita pönttöjen lukumäärään verrattuna.

Säitä olemme seuranneet niin Suomen kuin Norjan osalta ja tietenkin tätä pohjanperää koskien. Viime viikolla Norja lupasi Kjöllefjordin aurinkoista ja lämmintä säätä. Torstaina lähdimme kylältä klo 9.10 ajelemaan Nuorgamin kautta kohti Kjöllefjordia. Seijan autolla ja hänen ajamana teimme retken, hän ei halua istua toisen ajamassa autossa. Tana brussa, Seija ja Liisa kävivät ostamassa lisäruokaa matkaamme varten. Termospullokahvit voileivän kanssa joimme noin 2 tuntia kotoa lähdön jälkeen.

Matkan huonoin maantieosuus on Ruostefielbman jälkeen. Kolmannen pienen vuonon jälkeen aletaan nousemaan Ifjordin tunturiselänteelle, jossa on verrattain uusi hyvin pengerretty pikitie. Ifjordissa tie kääntyy aluksi pohjoiseen, sitten jokseenkin koilliseen. Mutkaisen tien johdosta mennään välillä melkein kaakkoon. Noin 10 km Ifjordin jälkeen pysähdyimme kauniille näköalapaikalle ruokailemaan. Paikalla oli norjalainen matkailuauto, josta oli 2 ihmistä poimimassa hilloja tien tunturin puolella olevalla pienellä jängällä.

Levähdyspaikalla oli siistissä kunnossa oleva pöytä penkkeineen. Siinä oli hyvä kokata ja syödä. Mummonmuusi nakkikastikkeella maistui hyvältä, päälle kahvi Norjan viineri vadelmilla höystettynä. Taivas alkoi selkenemään lisää ja aurinko lämmitti mukavasti. Autonmittari näytti +16 astetta. Vähän jaloiteltuamme jatkoimme matkaa. Bekkarfjordin jälkeen tie alkaa nousemaan seuraavalle tunturiylängölle ja on aika suoraa ja hyvin pengerrettyä pikitietä. 10 km ennen Mehamnia tie kääntyy länttä kohden ja on hyvässä kunnossa oleva pikitie. 24 km jälkeen laskeudutaan Kjöllefjordin tiheään asuttuun kylään, joka on Lebesby kunnan kuntakeskus.

Aurinko paistoi selkeältä taivaalta ja hyvin heikko ilmanvirtaus oli havaittavissa. Pääkadun varrella oli kauppoja ja Seija kävi ostamassa jäätelöt ja tuoremehua. Kadun toisella puolella kukkaistutusten välissä oli penkkejä, joista otimme käyttöömme yhden. Oli Raatihuoneen kohdalla niin kuin Berlevågissa. Siinä auringossa t-paitasillaan oli hyvä nauttia tuoremehua ja jäätelöä. Samalla oli mukava seurata asukkaiden ja turistien kulkemista kävellen, pyörillä ja autoilla. Kaunispaikka käydä kesällä ja hyvällä säällä, syksyllä ja keskitalvella en asuisi siellä. On vähän syrjäinen paikka. Myrskyllä, niin kesällä kuin talvella, pitää pysyä neljän seinän sisällä.

Kävimme kääntymässä kylän toisella laidalla ja lähdimme kotimatkalle. Saimme nyt nähdä Norjan pohjoisimman metsän, jossa näytti olevan myös havupuita. Paluumatka sujui nopeammin, kun tie oli jo tutumpi ja jylhät maisemat nähty. Kyllä maisemat silti olivat vähän erinäköisiä toiselta suunnalta katsottuna. Pysähdyimme ihailemaan maisemia ennen Bekkarfjordenia jyrkänteen reunalle rakennetulle katselupaikalle. Teräskaide suojeli ihmisiä putoamasta ja penkin istumista varten. Paikalla oli hollantilainen matkailuauto, jonka edustalla istuivat nainen ja mies lukemassa kirjoja, mies ilman paitaa.

Bekkarfjordenissa oli Norjan tielaitoksen ylläpitämä WC, jossa oli asiakkaille odotushuone tuoleilla ja pöydällä varustettuna. Oli vain yksi WC, jossa oli myös lämminvesi ja käsien pesu- ja desivointinesteet. Käsien pyyhepaperi tuli sähköllä toimivasta seinäkotelosta. Kerrassaan hieno WC. Paikassa, jossa menomatkalla ruokailimme, pysähdyimme keittämään kahvit ja syömään voileipää. Hieman alkoi pilviä ilmestymään taivaalle, pilvisyys oli mantereen puolelle runsaampaa. Vastaan tulevaa liikennettä oli vielä runsaasti, vaikka oli jo ilta. Suomalaisia oli enempi liikkeellä kuin Berlevågin matkalla. Jonkin verran oli saksalaisia ja muutama ranskalainen auto. Moottoripyöräilijöiden kansalaisuutta ei ehtinyt tunnistamaan. Todennäköisesti suomalaisia eniten.

Noin 100 km ennen kotia, pysähdyimme vielä juomaan tuoremehua ja syömään norjalaisia ruokaisia keksejä. Loppumatka sujuikin jo tutuissa maisemissa verrattain nopeasti Nuorgamin kautta. Kotiin saavuimme klo 21.25 autonmittariin oli kertynyt 567 km lisää ajokilometrejä. Olimme taasen saaneet nauttia ja kokea runsaasti Norjan hienoista ja jylhistä maisemista. Otin matkalla 31 valokuvaa noista maisemista. Kotona tuli sitten yksi opetus elonpolulle. Vapisevat sormeni luiskahti väärälle nappulalle ja kuvat häipyivät kamerasta. Arvaa harmittiko? Harmitti ja harmittaa vieläkin. Siitä huolimatta olimme kiitollisia ja onnellisia hyvin sujuneesta, vähän yli 12 tuntia kestäneestä matkasta.

Aloitin tämän kirjoittamisen jo maanantaina, mutta tuli yllättäviä muita asioita hoidettavaksi. Joten julkaisen keskiviikkona ja muualta Norjasta ja kotipihalta ottamilla kuvilla varustettuna.

Toivon kaikille hyvää vointia ja koronaviruksesta vapaata kesän jatkoa, terveisin Posti-Pekka

Tanavuonon sivuvuosta Jouluvuosta otettu kuva
Samaa kaliovuorta, jossa oikeassa laidassa näkyy vaaleana Norjan pohjoisn kvartsiittikaivos.
Nyt alkavat tämän kesän kukat olemaan kauneimmillaan.
Sama kukkapennkki, jossa pörriäishotellikin on päässyt kuvaan.
Peikonnauhus ja ritarinkannus kasvavat pituutta.