Tekijä: Pekka Haapala

Talven pohjia alkaa tekemään

Niin se vain tällä hetkellä näyttää. Tälle viikolle ennustavat vain yöpakkasia, mutta ensiviikolle ennustavat, että pakkasta olisi päivälläkin. Aivan useita asteita. Kovin olikin epävarma se mikkelin talvi, ei ollut kunnolla yöpakkastakaan. Mutta ne ennustukset ovat vain ennustuksia. katsotaan mitä tuleman pitää. Ei ole rengashuolia ja liukkaita kelejä pelättävissä, minulla. Inarin poliisiasema ilmoitti virallisesti 22.09.23 päivätyllä päätöksellään, että minä olen omasta pyynnöstä luopunut ajo-oikeudestani ja luovuttanut ajokorttini heille.

Me sitten vietimme Seijan, Liisan, Jorman ja minun syntymäpäivämme yhdellä kertaa, eli 24.09. Seija harmitteli pitkin vuotta, kun ei tullut leiponeeksi täytekakkua. Tuli 22.09. viikonlopuksi kotiin, paistoi lauantaina kakun pohjan ja täytti sen. Sunnuntaina 24.09. sitten joimme kaikkien neljän yhteiset synttärikahvit. Vuosia olikin kertynyt kaikkiaan 314 vuotta. Liisan kanssa veimme siitä 188 vuotta, Jorma ja Seija saavat jakaa loput.

Ei me Liisan kanssa tunne olevamme vanhuksia. Olemme kyllä ikä-ihmisiä. Kyllä se vanhuus tuntuu pyrkivät sisälle, taitaa olla tuolla porstuassa (eteisessä) pyrkimässä sisälle. Toistaiseksi on pysynyt vielä siellä. On tuo mieli ja henkinen kantti pysynyt virkeänä, josta kiitos kuuluu Taivaan Isälle. Tällä hetkellä olemme ainakin 2 viikkoa viikot kahdestaan, Seija tulee perjantai-iltaisin viikon lopuksi kotiin. Jorma on siskonsa pojan häätilaisuudessa ja viettää vähän lomaa siskonsa luona Saksassa.

Talvilinnut, pikkuiset sellaiset, pääasiassa talitiaiset, ovat jonkin aikaa käyneet katsomassa ruokintapaikkaa. Aivan ovat keittiön läheisyydessä pyörineet ruokaa kerjäten. Seijalla lauantaina sydän heltyi niitä kohtaan ja haki varastosta auringonkukansiemeniä. Kiitollisina siinä nyt pyörivät ja tietenkin myös syövät. Mukava on katsella, kun kesän jäljiltä piha oli kovin hiljainen. Talitiaisia on eniten, mutta kyllä siellä on Lapintiaisiakin. Syödessämme päivällistä, huomasimme yhden tummemman ja melko yksivärisenkin linnun. Emme ehtineet sitä tunnistaa, ennen kuin lensi pois.

Kesäsaunassa on tarkoitus saunoa vielä ensi lauantaina. Sinne on varattuna jo pesuvettä. Vesipumpun otimme Seijan kanssa pois ja laskimme imuputkesta veden pois. Saa tulla vaikka millaiset pakkaset, niin ei vesipumppu jäädy. On tuo sähkön hinta niin korkea, että pitää mahdollisimman pitkään lämmittää puilla lämpenevää kiuasta. Kaksi kertaa lähestyin kirjeitse sähköenergian myyjää, mutta heillä ei ollut joustavaa mieltä. Onneksi sopimus päättyy 31.08.2024. Silloin varmasti löytyy parempiyhtiöitä.

Hyvää syksyä ja vointia kaikille, lämpimin terveisin Posti-Pekka

Talven pohjia alkaa tekemään

Niin se vain tällä hetkellä näyttää. Tälle viikolle ennustavat vain yöpakkasia, mutta ensiviikolle ennustavat, että pakkasta olisi päivälläkin. Aivan useita asteita. Kovin olikin epävarma se mikkelin talvi, ei ollut kunnolla yöpakkastakaan. Mutta ne ennustukset ovat vain ennustuksia. katsotaan mitä tuleman pitää. Ei ole rengashuolia ja liukkaita kelejä pelättävissä, minulla. Inarin poliisiasema ilmoitti virallisesti 22.09.23 päivätyllä päätöksellään, että minä olen omasta pyynnöstä luopunut ajo-oikeudestani ja luovuttanut ajokorttini heille.

Me sitten vietimme Seijan, Liisan, Jorman ja minun syntymäpäivämme yhdellä kertaa, eli 24.09. Seija harmitteli pitkin vuotta, kun ei tullut leiponeeksi täytekakkua. Tuli 22.09. viikonlopuksi kotiin, paistoi lauantaina kakun pohjan ja täytti sen. Sunnuntaina 24.09. sitten joimme kaikkien neljän yhteiset synttärikahvit. Vuosia olikin kertynyt kaikkiaan 314 vuotta. Liisan kanssa veimme siitä 188 vuotta, Jorma ja Seija saavat jakaa loput.

Ei me Liisan kanssa tunne olevamme vanhuksia. Olemme kyllä ikä-ihmisiä. Kyllä se vanhuus tuntuu pyrkivät sisälle, taitaa olla tuolla porstuassa (eteisessä) pyrkimässä sisälle. Toistaiseksi on pysynyt vielä siellä. On tuo mieli ja henkinen kantti pysynyt virkeänä, josta kiitos kuuluu Taivaan Isälle. Tällä hetkellä olemme ainakin 2 viikkoa viikot kahdestaan, Seija tulee perjantai-iltaisin viikon lopuksi kotiin. Jorma on siskonsa pojan häätilaisuudessa ja viettää vähän lomaa siskonsa luona Saksassa.

Talvilinnut, pikkuiset sellaiset, pääasiassa talitiaiset, ovat jonkin aikaa käyneet katsomassa ruokintapaikkaa. Aivan ovat keittiön läheisyydessä pyörineet ruokaa kerjäten. Seijalla lauantaina sydän heltyi niitä kohtaan ja haki varastosta auringonkukansiemeniä. Kiitollisina siinä nyt pyörivät ja tietenkin myös syövät. Mukava on katsella, kun kesän jäljiltä piha oli kovin hiljainen. Talitiaisia on eniten, mutta kyllä siellä on Lapintiaisiakin. Syödessämme päivällistä, huomasimme yhden tummemman ja melko yksivärisenkin linnun. Emme ehtineet sitä tunnistaa, ennen kuin lensi pois.

Kesäsaunassa on tarkoitus saunoa vielä ensi lauantaina. Sinne on varattuna jo pesuvettä. Vesipumpun otimme Seijan kanssa pois ja laskimme imuputkesta veden pois. Saa tulla vaikka millaiset pakkaset, niin ei vesipumppu jäädy. On tuo sähkön hinta niin korkea, että pitää mahdollisimman pitkään lämmittää puilla lämpenevää kiuasta. Kaksi kertaa lähestyin kirjeitse sähköenergian myyjää, mutta heillä ei ollut joustavaa mieltä. Onneksi sopimus päättyy 31.08.2024. Silloin varmasti löytyy parempiyhtiöitä.

Hyvää syksyä ja vointia kaikille, lämpimin terveisin Posti-Pekka

Niin olemme ohittaneet ruska-ajan ja odottelemme milloin alkaa tekemään talven pohjaa. Oli jonkinlainen Mikkelin-talvi, mutta oliko sellainen, joka tietäisi pitkää syksyä? Se jää nähtäväksi ja vähän jännättäväksi, nykyään ei voi olla varma mistään ennusmerkeistä. Ilmatieteen ennustuksissa ensiviikolle näyttävät useamman asteen yöpakkasia, eikä päivälämpötilatkaan ole montaa astetta.

Me vietimme eilen virkistymispäivää käymällä tietenkin Norjassa. Seurasimme sääennustuksia ja sen perusteella ajoimme Vesisaareen. Lähtiessämme kotoa paistoi aurinko melkein selkeältä taivaalta. Menomatkalla ajoimme Norjan puolta, että saimme ihailla vielä jäljellä olevaa ruskaa. Norjan puolella on enempi haapoja kuin Suomen puolella. Haavoista osa oli vielä vaalean vihreitä, suurin osa keltaisina ja osa jo punaisena. Paikoitelle koivut olivat jo melkein paljaita ja paikoitellen kauniissa ruskassa. Oliko tuuliset säät tehneet poikkeuksellisen liikkeitä? Pihlajista osa oli aika vihreitä ja osa jo punaisia.

Kaunis ruska lisääntyi lähestyttäessä Vesisaarta, mutta myös vuonon rannalla oli paikkoja, joissa koivut olivat paljaita ja melkein paljaita. Vesisaaressa ajoimme Lentoasemalle saakka, jotta näimme sillä puolella kaupunkia olevat pihlajat ja kukkapenkit. Pihlajat olivat osittain vihreitä ja osittain punastumassa, marjoja oli kuitenkin runsaasti. Kukkapenkeissä kukat kukkivat vielä kauniisti.

Tuuli, jota ennustivat oli heikompi, mutta vielä sen verran voimakasta, että ruokailu oli eväitämme syöden ja autossa sisällä. Kahvia Seija keitti varoiksi termospulloihin, joten kahvihammas ei päässyt pahemmin pakottamaan.. Hiltosen leipomon kuuluisia viinereitäkin ehdimme saada, mutta viinerikahvit kyllä joimme vasta kotona. Ne viinerit, kun ovat niin lehteviä, ettei niitä voi autossa syödä.

Norjalaiset olivat tehneet kesän aikana reippaasti tietöitä. Suojakaidetta oli uusittu ja rakennettu huomattava määrä. Yhdessä paikassa olivat vielä kaidetöissä. Hyvin oli tukevan näköistä ja metallisilla tolpilla pystytetty, entisten puisten tolppien sijaan. Vieläkin olivat puhdistamassa asfaltin reunasta nurmettunutta maata pois. Lähellä Varanginpotnia oli paikka, jossa kippasivat poistetun maan vuonon puolelle. On kai tarkoitus saada kivikkoinen luiska kauniimmaksi.

Tulomatkalla ajoimme sitten Nuorgamin kautta. Paljon näkyi olevan norjalaisia autoja kaupan edustalla, vaikka oli keskiviikko. Kyllä siellä Norjan puolelle oli vielä keskieurooppalaisia autoja liikenteessä, varsinkin saksalaisia. Olipa italialaisiakin autoja. Seija oli meillä kuskina, minä lähetin ajokorttini ennen syntymäpäivääni Inarin poliisiasemalle. Paljon asia kyllä mietitytti, nyt sitä on kuin lintu jolta on siivet leikattu. Oli jo kolmas matka pitemmälle kuin Tana bru. Kaikkiaan oli mieluisa ja virkistävä päivä, mihin muualle pääset vähimmillä kilometreillä kuin Norjaan. Kaikin puolin onnistunut ja mukava matka, sääkin suosi Vesisaaressakin aurinko paistoi välillä.

Kaunista ja hyvää syksyä kaikille terveisin Posti-Pekka

• Syksy on tullut tänäkin vuonna, ruskan värit alkavat olla jo maisemissa. Tunturissa on kuulemma komeimmillaan. Täällä alhaalla on vähän vajaana. Nopeasti ovat varsinkin koivut kellastuneet, mutta monena päivänä vallinnut kova tuuli on riipinyt keltaiset lehdet alas. Varsinkin pihakoivut ovat jo vähälehtisiä ja hailakan keltaisia väriltään.
• Tenojoen vesi on taasen nousemassa ja Junttikari on kolmatta kertaas tänä kesänä peittymässä tulvaveden alle. Toivottavasti tulvavesi helpottaa mätänevien kyttyrälohien alas menossa. Vielä ei ole Tenossa näkynyt Joutsenten menoa alavirtaan. Jokainen syksy niitä näkyy ainakin yksi pesue uiskentelevan ja levähdellen matkaavan myötävirtaan. Muuttavat vesireittejä hyödyksi käyttäen, jotta poikaset saavat välillä levähtäen matkaa tehdä.
• Ruska on Utsjoella kauneimmillaan 10.09. mutta nyt taita olla vähän aikaisessa. Ruskan katsojat saisivat jo alkaa ilmestymään maisemiin. Muut matkailija ovat jo aika vähissä. Yleensä koulujen alkaminen vähentää kotimaisia matkailijoita. Ulkomaalaisia matkailijoita oli aika runsaasti ja heissä näkyi tänä kesänä italialaisia.
• Minä vain harrastan kuntoutumista, enimmäkseen ulkona sauvakävelyä, vähän olen harjoitellut vain yhdellä sauvalla kävelyä. Kaksi kertaa viikossa käy fysioterapeutti poljettavan ja moottoroidun kuntolaitteen kanssa. Sitä olen nyt säiden jäähdyttyä polkenut sisällä. Minulle on myönnetty 10 hoitokertaa, joista olen nyt käyttänyt 3. Tänään toi kävelykepin, jotta saan sisällä alkaa harjoittelemaan keppiä tukena käyttäen kävelyä.
• Vielä on vähän aikaa miettiä ajokortista luopumisen kanssa. Sydänpajalla kardiologi, jonka tunnen kolmen vuoden takaa. Kyseli sievästi voisitko nyt luopua autolla ajosta? Sanoin hänelle, että ole miettinyt asiaa, että toimitan ajokorttini poliisille. Mutta kotiin tultuani 1.8. ja tarvitessani taksia 2.8. ei sitä ollutkaan vapaana. Samalla viikolla 2 päivää aikaisemmin, meidän vieras, joka tuli Utsjoelle J-bussilla, olisi tarvinnut taksia, mutta ei saanut. Nämä tapaukset pani miettimään ajokorttiasiaa uudelleen. Molemmilla kerroilla piti turvautua hyviin ystäviin. Ei sitä voi ystäviä kovin usein vaivata ja onko he vapaana palvelemaan. Mietityttää.
• On jäänyt nämä kirjoittelut vähäiseksi tähän Blogiini, tietokoneeni oikutteli ja sairasteluni vei aikani ja ajatukseni muualle. Parin päivän käväisyn aikana ehti Leenan poika korjata ohjelmiani, niin tämänkin tietokoneen, kunhan vain olisi asiaa mitä kirjoittaa. Tarkoin pitää miettiä voiko tuosta ja tuosta asiasta kirjoittaa. Parasta pysyä omissa asioissa, niin ei tule loukanneeksi ketään. Ei tässä nyt oikein ajatukset olleet juoksullaan, tahtoi vähän tökkiä. Koettakaahan saada selvää. Hyvää, kaunista ja tervettä syksyä kaikille lämpimin terveisin Posti-Pekka

Minun kesäni 2023

Lähdin 31.05. LKS:n Sydänpajalle varjoainekuvaukseen, joka oli 01.06. Kuvaukseni alkoi klo 11.00 jälkeen, keskustellessani lääkärin kanssa lääkkeistäni, huomasin, että puheeni alkoi puuroutua. Myös vasenkäteni ei toiminut niin kuin olisin halunnut. Ilmaisin nämä havaintoni ja läsnä oleva henkilökunta teki saman havainnon. Kuulin, kun joku hoitajista sanoi, “tämä mies ei kävele“. Toivat potilashuoneesta sängyn ja minut nostettiin siihen ja vietiin potilashuoneeseen.

Sinne tuli lääkäreitä ja kuulin yhden lääkärin sanovan, “kannattaa tarkoin harkita laitetaanko TAVI“, joka on keinoaorttaläppä. Sitä lähdin hakemaan, mutta itsekin aloin miettimään sen vaihtoa. Sitten minut vietiin kuvattavaksi, pää kuvattiin. Kun tulimme kuvauksesta, lääkäri kuului sanovan, “ei tarvitse liuotusta“. Sitten tuli neurologi ja teki kliinisiä kokeita, ja sanoi “otetaan viikonlopuksi osastolle seurantaan“. Sitten kuulin, kun hoitaja soitti Liisalle ja sanoi, että “Pekka ei pääse vielä kotiin jää viikonlopuksi seurantaan“. Liisa oli yksin kotona, tiesin mikä hätä hänelle syntyi.

Niin minut vietiin AVH:n, eli neurologiselle osastolle valvottavaksi potilaaksi. Siellä kytkettiin koneeseen, joka seurasi monenlaista tilastani mm. sykettä. Saatuani ruokaa ja vähän ajatuksia koottua, soitin Liisalle. Selostin hänelle tilanteen, tapahtui varjoainekuvauksen yhteydessä lievä aivoinfarkti. Liisa ilahtui jo siitä, että kuuli minun puhuvan, josta sai selvän. Kyllä siinä itku tuli vängällä puolin ja toisin, varsinkin minulla.

Olin yksin siinä isossa huoneessa, hoitajien valvontahuone oli aivan lähellä ja he kävivät usein puhuttelemassa. Yö oli pitkä ja rankka, ajatukset myllersivät päässäni, jopa kunnianrietaskin pyrki sotkemaan ajatuksiani. Nukuinhan minä sitten aamuyöstä jonkin verran. Aamulla lääkärikierroksella sain tietää mitä oli tapahtunut. Oli tapahtunut lievä aivoinfarkti pienessä aivoissa, niin lievä ettei se näkynyt kuvassa. Neurologi sanoi, että “sinä selviät tästä kuntoilulla“. Hänen mentyään soitin heti Liisalle ja kerroin mitä neurologi kertoi. Sitten alkoi miettiminen, missä kuntoutua?

Se selvisi seuraavina päivinä. Seuraavalla käyntikerralla, neurologi kertoi, tässä lähellä on Lapin Kuntoutus Oy ja pääset sinne. Jo neurologisella osastolla ollessani kävin fysioterapeutti kahtena päivänä minua kävelyttämässä. Kävelin Eva-laitteen turvin sairaalan käytäviä. Keskiviikkona 07.06. lääkärikierroksellaan ilmoitti, että tänään sinut siirretään Lapin Kuntoutukseen kahdeksi viikoksi kuntoutumaan. Toivotti hyvää kuntoutumista ja kesää.

Lapin Kuntoutuksessa otettiin ystävällisesti vastaan. Henkilökunta esitteli itsensä vain etunimeltään, olivat hoitajia, osa sairaanhoitajia. Ensin oli ruokailu, ruoka tuotiin pöytään, kun oli selvitetty onko jotain ruokatoivomuksia. Ranteeseen laitettiin hälytysranneke, toivomuksin, että sitä käytän, kun tarvitsee apua. Siitä syntyi vähän erimielisyyksiä, kun tahdoin tehdä kaiken mahdollisen itse, olihan se terapia. Olinhan vielä rullatuolikuntoutuja. Terapeutteja oli kolmen laisia, Fysioterapeutteja, puheterapeutteja, ja toimintaterapeutteja, kaikki haki vuorollaan kuntoutujan huoneestaan.

Oli myös määräpäivinä lääkäri, jonka luona minutkin käytettiin heti alussa. Hän halusi tietää, mitkä ovat toivomukseni kuntoutumisen osalta. Myös kotiolot ja perheasiat hän halusi tietää.
Laitteita, joissa fysioterapeutit kuntoutujia kuntouttivat, oli paljon, niihin ei saanut mennä ilman terapeutin läsnäoloa. Kunto alkoi mukavasti kohota hyvien terapeuttien ohjauksessa. Kun lähes 2 viikkoa oli kulunut, tuli lääkäri kysymään mielipidettäni, he haluaisivat kuntoutukselleni vielä 3 viikkoa lisäaikaa. Suostunko siihen? Sanoin mielelläni suostuvan, koska tunsin itseni, jalkojen osalta, vielä pahasti alakuntoiseksi. Lähtöpäivänä tuli Hyvinvointialueen ilmoitus, että yksi viikko lisäaikaa ja sitten siirto Utsjoen Terveyskeskukseen. Olin pettynyt, sillä tiesin tilanteen Utsjoen Terveyskeskuksessa. Viikossa jalkojeni voimat kasvoivat hyvin. Kun vielä sain luvan rollaattorilla hoitajien seurannassa kävellä vointini mukaan. Niinpä Juhannuspäivä ja sunnuntai oli kävelypäiviä. Niin koitti lähtöpäivä 27.06. tiistai, haikein mielin lähdin kotimatkalle. Vielä lähtöpäivän aamulla oli tunti toimintaterapeutin luona, hän lausui niin kauniita ja kannustavia sanoja, että taidan jättää ne kirjoittamatta.

Automatka oli minulle yhtä juhlaa, oli tosi iloinen kauniista vihreästä luonnosta. Taksikuljettaja Kauko kysyi monta kertaa mikä on olo, sanoin, että olen onnellinen ja kiitollinen, on yhtä juhlaa tämä matka. Kaunispäällä kävimme kahvilla, ja Kauko kävi ostamassa antamallani rahalla kahvin, näki lohileipiä ja osti sen. Lisäksi osti kakun palan, joka jaettiin. Matkailijoita oli paljon, olihan kaunis aurinkoinen lämmin päivä. Utsjoelle Terveyskeskuksen pihalle saavuimme klo 18.45. Liisa ja Jorma olivat vastassa, ei siinä ehtinyt kuin halata, kun henkilökunta tuli vastaanottamaan. Kahden yön jälkeen 29.06. minut kotiutettiin.

Mitä tämä matka opetti, olin itse tehnyt erilaisia suunnitelmia. Lähtöpäivä matkalle oli Liisan 94 syntymäpäivä, 01.06 oli Jorman syntymäpäivä ja 03.06 oli meidän 67 hääpäivä. Rukoilin varjoainekuvaukselle Jumalan varjelusta ja jätin sen Jumalan tahdon varaan. Jo neurologisella osastolla sain nähdä, että monella on paljon huonommin asiat. Saman sain nähdä Lapin Kuntoutuksessa myös siellä oli heikommassa kunnossa olevia. Lopuksi Utsjoella minut sijoitettiin muistisairaiden osastolle. Kaikki tuo oli minulle tarkoitettua opetusta, saan olla syvästi Jumalalle kiitollinen, että pääsin niin vähällä, Sain pitää puheeni, muistini ja ajatuskykyni tallella.

Saan olla kotona rakkaitteni luona, kävellä omilla jaloilla, tosin vielä rollaattorin avulla. Fysioterapeutti käy meillä ohjaamassa ja antamassa ohjeita. Nyt minulle on sitten asennettu tahdistin auttamaan sykkeen epätasaisuuden poistamiseen. Se asennettiin 31.07. aluksi asennuspäivä oli 27.07. Kardiologit tuntuivat olevan erimielisiä sen asennuksessa. Seurantalaite paljasti, että syke kävi jopa 30. Tulivat sitten siihen tulokseen, että tahdistin on asennettava. En osaa vielä sanoa mitä hyötyä siitä on ollut, vähän paremmin olen jaksanut kävellä ja pitempään. En itse tuntenut sykkeen heittelyä millään lailla.. Yksi asia mietityttää, kun lääkärin kertomuksessa varjoainekuvauksesta on sanat tapahtui “tahaton virhe”.

Tässäpä tätä sairauskertomustani, miksi kerroin, siksi, että kaikki, jotka haluavat tietää tulevat tietämään mitä on minulle tapahtunut. Kun matkalla asiat tahtovat muuttua. Paljon olisi vielä kirjoittamista, mm. erinomaisen hyvästä henkilökunnasta ja heidän hoidosta siivoojista lääkäriin. Heitä kaikkia muistan lämpimin ajatuksin.

Hyvää kesänloppua kaikille!

Tämän vuoden säistä voi tammikuun osalta mainita nopeasti vaihtuvia säitä. Välillä oli päivän kaksi pakkastakin, jopa vähän yli -30 astetta yhtenä päivänä. Muut pakkaspäivät olivat -20 asteen kahtapuolen. Enimmäkseen oli pikkupakkasta ja kävi välillä päivällä vähän plussan puolella.

Helmikuun alussa oli kolme päivää, jolloin lämpötila laski -25 ja -30 asteen välille. 5.2 lukien lämpötila kävi päivisin vähän plussan puolella, jopa muutamana yönäkin oli plus asteita. Enimmäkseen kuitenkin päivisin oli muutama miinus aste. 16.2 lukien lämpötila on ollut päivisin ja öisin muutaman asteen miinuksella. Maanantaina 20.2 lämpötila alkoi laskemaan ja illalla oli -14.1 aste. Tänä aamuna -24,5 ja ennen auringon nousua lämpötila laski -25,9 asteeseen. Koko päivän on ollut -22 tienoilla.

Aurinko ei ole päässyt kovin usein paistamaan, säät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä. Lunta on satanut muutamia kertoja ja kerran pari on tullut luoteistuulen puhaltaessa jopa lähellä myrskylukemia. Tuonne on Norjan tuntureihin aurinko vielä paistanut. Koko ajan kyllä auringon valo laskeutuu Tenon törmässä Norjan puolella alemmas. Tänään paistoi jo Nollamissa jäälle. Meille aurinko paistaa keittiön ikkunasta sisälle ylihuomenna torstaina.

Meillä on talvilomaa viettämässä Leenamme nuorempi poika Simo. Oli työmatkalla Suomessa ja tuli samalla vähän yli viikoksi meille. On vain ollut huonohkot säät tuntureilla käyntiin. Viime viikolla lähtivät Jorman kanssa kelkoilla tunturiin, vaikka tuuleskeli etelästä aika voimakkaasti. Kun pääsivät ensimmäisen skaidin päälle, niin siitä piti kääntyä takaisin. Otti kuvan ja lähetti veljelleen terveisin, siitä näet täällä ei näe mitään. Oli tuisku. Eilen oli hyvä sää, aurinko oli välillä vähän näkynyt. Tänään lähtivät käymään Vadsössä, kun muuten olisi ollut pirttipäivä.

Kävin viime perjantaina Tana bruussa Matin luona parturissa. Simo oli kuskina niin sai ajella vähän toisenlaisilla teillä. Norjalaisten erilaisen hiekoituksen johdosta, ajaminen on jatkuvaa jurinaa. Matilla oli paljon asiaa ja keskustelumme oli vilkasta. Mutta olen vielä oppivainen, niin en kirjoita mitään keskusteluistamme.

Niin vain elelemme päivän kerrallaan, ruokasalin kalustoa olen kunnostuttanut. Juuri- hoito on yhden hampaan kohdalla kesken, kun ei löytynyt tarpeeksi pitkää neulaa. Torstaisin on kuntosali päivä, jossa vetäjänä on fysioterapeutti. Hän tiesi kertoa, että ehkä tämä vuosi mennään tällä ohjelmalla. Mutta mikään ei ole varmaa, kun siirryttiin tähän pahoinvointialueisiin. Miksi pahoinvointialue? Siksi, että ainakin henkilökunta on alkanut voimaan pahoin annettujen määräysten johdosta.

Hyvää laskiaista ja alkavaa paastonaikaa kaikille terveisin Posti-Pekka

Maisemia ihailun lomassa katsoimme alhaalla virtaavasta Luostejoesta ylityspaikkaa. Sää tuntureilla muuttuu nopeasti. Kohta oli Halkkavarri sadepilven peittämä, kun aloitimme laskun selänteeltä Luostejokilaaksoon, alkoi satamaan. Rinne oli jyrkkä, mutta helppokulkuinen, ainoastaan sateen kastelemien vaivaiskoivikkojen ja pajukkojen kierteleminen hidasti laskeutumista. Joen ylityspaikka löytyi helposti ja siitä pääsimme saappaat jalassa yli. Halkkavarri sijaitsee aidatulla sotilasalueella, jonne on kielletty menemästä ammuntojen vuoksi.

Leiripaikan etsimen vei aikaa, sillä halusimme mahdollisimman lähelle jokea veden vuoksi. Lisäksi halusimme puita nuotiota varten, maasto oli puutonta. Kahden kilometrin kävelyn jälkeen oli pakko tyytyä korkealla jokitörmällä olevaan heinäiseen ja sammaleiseen tasanteeseen. Ei ollut puita ja vesi oli korkean törmän alla virtaavassa joessa. Heti saatuamme teltan pystyyn, riisuimme märät vaatteen, menimme pesulle ja uimaan Luostejokeen. Kyllä oli mukava pestä kolmen päivän hikiä pois raikkaassa jokivedessä. Ihanalta tuntui myös pukea kuivat ja lämpimät vaatteet päälle.

Teltalle noustuamme alkoi ruuan valmistus, kala ruoka oli mielessä ja suunnitelmissa. Ensi hätään söimme kevyesti jotain muuta ruokaa. Joki oli aika matala leirimme kohdalla, siksi katselin ylhäältä törmältä missä olisi syvänteitä. Löytyihän sellainen ja siihen ilmestyi kalojen tuikkeja. Nopeasti laitoin vavan pyyntikuntoon lähdin rantaan. Laitoin aluksi liian isoja perhoja ja niihin sain vain pari tärppää. Vaihdoin pienempiä ja samalla alkoi satamaan. Sateen aikana sain 2 rautua, toinen aika pieni ja toinen noin 300 gr. Raudut olivat jo kutupuvussa.

Sade oli välillä aika rankkaa ja kastuin pahasti, oli lähdettävä vaihtamaan kuivia vaatteita. Sateen jälkeen lähdin uudelleen ja menin joen vartta ylemmäs. Sieltä sain heti yhden n. 300 gr. taimenen, kun lisää ei kuulunut palasin takaisin ensimmäiselle pyyntipaikalle. Sain heti 2 n. 250 gr. panoista rautua. Kun lisää ei alkanut tulemaan, lähdin teltalle, sillä olihan kaloja jo yhdeksi syöntikerraksi. Keitimme ensiksi kahvia ja joimme sitä, että jakaisin paistaa kalat.

Hidasta oli kalojen paistaminen retkikeittimen paistinpannulla, kun se oli niin pieni. Olimme kyllä keränneet joen rannasta puita nuotiota varten, mutta emme raskineet laittaa nuotiota kauniille heinikko- sammal tasanteelle. Nakoimme puut takaisin joen rantaan. Hyvältä maistuivat pannussakin paistetut kalat voileivän kanssa. Isoimman kalan jätimme aamulla paistettavaksi. Menimme nukkumaan kiitollisin mielin jaa kalaruuan jälkeen klo 00,30.

09.08.1985 heräsin klo 6.00 lokkien kirkumiseen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jokilaakson alhaisimmilla varjopaikoilla leijaili sumua. Menimme vielä nukkumaan, kun olimme saaneet selville syyn lokkien kirkumiseen. Vastarannalla näkyi kotka istuvan yksinäisessä koivussa. Siellä myös lokit lentelivät ja kirkuivat. Heräsin klo 7.45 ja nousin aamupalan laittoon. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli kylmä. Syönnin ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen pilvisyys alkoi rakoilemaan ja aurinkokin pilkisteli.

Lähdimme kävelemään klo 10.30, aurinko paistoi jo lämpimästi. Alkumatkasta oli vähennettävä vaatetta, sillä maasto oli kumpuilevaa ja poikittaisia kuruja oli paljon. 3-4 km jälkeen alkoi tasaisemmat maastot. Oli kilometri tolkulla heinäisiä tasaisia jänkiä. Niitä oli helppo ja joutuisa kävellä, paikoitellen jängät olivat aika vetisiä. Cuollejoen suussa heinäisellä saarella, keitimme kahvia ja söimme voileipää, levähdimme samalla noin tunnin verran. Luostejoki-jängät olivat loppumatkasta epätasaisia, vetisiä ja pienien purojen uomien halkomia.

Suoluvarrille (ei päälle) nousun aikana, pilvisyys lisääntyi ja kylmä tuuli puhalsi aika navakasti kaakosta. Suoluvarrin jälkeen maisemat muuttuivat tosi karuiksi, ylitimme samalla vedenjakajan. Siellä oli myös traktoreilla ja telavaunuilla ajettu kivikkoinen tie. Korkeajännitesähkölinja oli läheisyydessä ja näkyi johtavan Tanaa kohden. Joet alkoivat virtaamaan Porsangerin vuonoon. Louhikkoa riitti, joen varsi jota pyrimme noudattamaan, oli aika tasainen kävellä. Caskiljoen latvoilla kahdessa paikassa oli jäistä lunta niin paksulti, että ei varmasti ehdi sulamaan tänä kesänä. Joen varsi oli paikoin vaikea kulkuista ja joki virtasi syvällä kallioisessa kanjonissa.

Vaellusta suunnitellessamme meillä oli tarkoitus yöpyä näillä seuduilla. Etsimme teltan paikkaa, mutta maasto oli niin louhikkoinen ja muutenkin karu, että teltalle ei löytynyt paikkaa. Noin 9 km ennen maantietä oli tuo suunniteltu yöpymispakka. Siitä luovuttiin ja etsimme vain sopivaa levähdys- ja ruokailupaikkaa. Siellä näimme ensimmäiset ihmiset vaelluksellamme. 2 norjalaista nuorukaista olivat nousemassa, sinne mistä me tulimme. Pojilla oli varusteissaan vielä hintalaput, kun ohitimme toisemme.

Kohta löytyi sopiva tasaisempi maastokohta, jossa pysähdyimme levähtämään ja ruokailemaan. Klo oli klo 18.00 ja 19.00 välillä. Keitimme vettä Macaota varten ja söimme voileipää. Levähdyksen jälkeen päätimme jatkaa matkaa, kun oli vielä voimia ja aikaa. Noin 5 km ennen maantietä oli avoimessa rinteessä matkailuauto kumollaan ja pahasti hajallaan. Sen oli myrsky nakannut läheisyydessä olevan traktorin reestä ja hajottanut. Sitten saavuimme porojen erotuspaikalle, jossa oli useita lukossa olevia rakennuksia.

Katselimme teltanpaikkaa, mutta ei löytynyt mieluista. Maantielle oli matkaa noin 3 km ja sinne johti autoilla ajettava soratie. Tie oli myötämaastoa ja niin kävelimme vielä tuon 3 km. Porsangerin vuono taustalla olevine kalliorinteineen alkoi peittyä mustiin pilviin. Päästyämme alas tasaiselle koivikkokentälle, etsimme teltan paikan, joka löytyi pien puron läheisyydestä. Pystytimme nopeasti teltan sillä synkät pilvet lähestyivät. Nopeasti tavaramme sisälle telttaan ja itse perässä. Samassa alkoi satamaan, klo oli 20.30. Sadetta tuntui riittävän ja niin menimme makuupusseihin ja nukuimme ilman iltapalaa. Kävelyä tuli tälle päivälle yli 20 km.

10.08.1985 nousin ylös klo 8.30 ja aloin valmistamaan aamupalaa. Aurinko paistoi vuonon vastarannan kallioseinämiin, yleensä oli pilvistä. Söimme tukevasti, mitään ei tarvinnut enää säästää. Kahvia joimme keksien kanssa. Pukeuduimme vähän parempiin vaatteisiin, puhtaat Fjellreven housut jalkaan ja vähän parempia puseroita päälle. Maantielle oli lyhyt matka ja klo lähenteli meidän aikaa yhtätoista, kun saavuimme maantien varteen ja siellä olevan talon pihaan.

Talossa ei ollut ketään kotona, vain äkäinen koira haukkui sisällä. Vaihdoimme pihalla lenkkikengät jalkaan. Olimme lähdössä kävelemään, kun talonväki saapui Lakselvistä. Molemmat puhuivat suomea ja pyysivät sisälle. Pyysin puhelimen käyttöoikeutta ja se tietenkin myönnettiin. Soitin Utsjoelle Lukkarin Juliukselle, että meidät löydät Lakselvistä. Olimme sopineet Juliuksen kanssa, että hän hakee meidät minun autolla Lakselvistä.

Emäntä keitti kahvia ja tarjosi meillekin, kahvia juodessamme kerroimme mistä olemme tulleet ja minne menossa. Isännälle maasto oli tuttua ja hän kertoi, että järvessä, jossa yritin kalastaa, on isoakin taimenta. Kertoi, että he talvella käyvät siellä moottorikelkoilla kalassa. Hän kertoi, että hän on lähdössä kaverinsa kanssa vuonolle kalaan ja lähtee hakemaan kaveria Lakselvistä. Pääsemme hänen kyydissä Lakselvin.
Kiitollisina otimme tarjouksen vastaan. Lakselvissä kävimme kaupasta ostamassa jäätelöt ja nautimme niistä ulkona auringossa.

Niinhän se Julius Lahjansa kanssa tuli klo 17 jälkeen meitä hakemaan. Oikein tuntui mukavalta istua autoon ja lähteä jamaan kotia kohden, jonne saavuimme joskus illalla. Kiitollisin mielin saimme kellahtaa omaan sänkyyn, miettimättä millainen on sää huomenna. Mutta hillat odottivat Utsjoen jängillä.

Hyvää vointia ja talven jatkoa kaikille terveisin Posti-Pekka

Eilen katselimme TV:stä Utsjoen ja Norjan maisemista otettuja videoita. Niin muistui mieleen kesäiset vaelluksemme Lapin tunturimaisemissa. Erityisesti muistui vaellus Levajoki suusta Rastigaisojen kautta lähelle Lakselviä Ifortin vievä maantielle. Tuon vaelluksen teimme kahdestaan 6-10.8.1985.

Vaellusreittimme oli Levajoen suu – Goeidnugaissa – Gurraluobbal – Suoidnejärvi – Luostegaissa – Luostejåk – Suoluvarri – Caskiljåkka – Lakselvin maantie. Karjalaisen Pentti vei meidät 6.8 aamulla autollaan Tanssijoelle. Salon Taiston veneellä Pentti souti meidät Tenojoen yli Norjan puolelle Levajoen suuhun. Klo 8.55 nostimme rinkat selkäämme ja lähdimme nousemaan Rastigaissoja kohden hyvää maastoajoneuvoilla ajettua tietä pitkin.

Ennen Darjåkcåkkaa lähdimme polulta länttä kohden. Koivikko oli vaikea kävellä, maasto oli epätasaista ja isot kivet haittasivat kulkua. Laskeennuimme rinteeltä alemmas ja sieltä löytyi paikoin heikosti näkyvä polku. Aurinko paistoi ja oli lämmintä ja levähdysten aikana sääsket olivat kiusana. Klo 12 jälkeen olimme Goeidnujåkkan ja siihen Jårbutilta päin laskevan puron yhtymäkohdan läheisyydessä. Siitä löytyi vanha nuotiopaikka, pysähdyimme siihen syömään ja levähtämään.

Teimme pienen savuavan nuotion, jolla saimme sääskiltä rauhan. Trangialla keitin kahvia jaa söimme eväsvoileipiä. Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa, ylitimme Goeidnujåkkan ja lähdimme nousemaan Jårbutin ja Goeidnugaisssan välistä kurua kohden. Maasto oli epätasaista, kumpareita ja poikittaisia uomia vuorotelle rinteessä oli raskas nousta. Ylempänä maasto oli kivisempää ja välillä louhikkoista. Purosta otimme vettä juomapulloihin ja vettä kului. Oli lämmintä ja hiki virtasi.

Nousun aikana sää pilvistyi ja synkät pilvet ennustivat sadetta ja ukkosta. Niinhän ne molemmat tulivat, reitillemme sattui erittäin iso kivi, jonka tuulen suojan puolelle kyyristyimme pitämään pahempaa sadekuuroa. Ukkonen meni Rastigaissan länsipuolelta, joten sitä ei kiven suojassa tarvinnut pelätä. Sade loppui ja aurinko alkoi paistamaan, saimme ihailla kurua ja siellä olevia lampia. Raskas nousu loppui ja tulimme Goeidnugaisan ja Jårbutin väliseen kuruun. Sen jälkeen oli laskeutuminen jyrkkää kurua Gurrajåkkan kuruun. Kurussa virtasi Gurrajoki, jonka ylitimme Jårbutilta laskevan puron alapuolelta. Klo 19.10 saavuimme ensimmäiseen yöpymispaikkaan, joka oli Gurrajoessa oleva pieni saari. Siinä oli heinän ja sammaleen peittämä tasainen ihanne paikka teltalle.

Teltan pystytyksen jälkeen keitimme ruokamme ja kahvimme. Syönnin jälkeen laitoimme makuupussit valmiiksi ja lähdimme Gurraluobbaliin kalastamaan. Rannalla oli tyhjä olutkori aikaisempien kalastajien jäljiltä. Sinne se myös sai jäädä. Jonkin aikaa virvelöityäni ja minkäänlaista merkkiä kaloista saamatta, lähdimme teltalle. Päivän kävelymatkaksi tuli 12 – 13 km. Klo 23 menimme makuupusseihimme joen kohistessa ympärillämme.

7.8 herättyäni kurkistin ulos ja näin sumupilvien peittävän tuntureiden huiput. Menin takaisin makuupussiin, sillä päivämme kävelymatkaa oli edessä vain 15 – 16 km. Nousin klo 8.45 aamupalan laittoon ja klo 11.00 lähdimme lounaasta virtaavaa Gurrujoen laajaa laaksoa pitkin kohden Suonjisgaissan 904 metriä korkeaa huippua kohden. Välillä paistoi aurinko ja oli mukavan lämmintä, mutta auringon ollessa pilvessä, oli tuuli viileä. Maasto oli melko tasaista, välillä oli purojen poikittaisia kuruja ja kivikkoisia kumpareita. Mutta oli myös nurmi- ja sammalkenttiä. Tällaisella kentällä pysähdyimme ruokailemaan, kun näimme, että edessämme on saderintama lähestymässä.

Ollessamme Suonjirgaissan alarinteellä, alkoi hienokseltaan satamaan. Onneksi anorakki riitti sadevaatteeksi. Sadetta riitti pieniä taukoja lukuun ottamatta Suoidnejärvelle asti. Loppumatka oli enimmäkseen myötämaastoa, tosin aika epätasaista. Välillä oli louhikkoista ja useita puron uomia ylityksineen hidastamassa kävelyä. Klo 17.45 olimme jo pystyttämässä telttaa hyvälle ruohikkotasanteelle.

Ruokailun jälkeen lähdin heittelemään eli kalastamaan. Olimmehan hyvän taimenjärven rannalla. Kuljin järven kaakkoisrantaa järven päähän saakka. Pohja näkyi ja hain syvempiä kohtia, niin aina syvänteiden kohdalla heittelin virvelillä pientä lusikkauistinta. Mitään ei kuulunut, eikä näkynyt yhtään kalantuikkia. Liisa tuli perässäni ja keräsi poromiesten ja kalastajien jättämiä risuja ja pieniä koivunrankoja. Rannalla oli ainakin 2 nuotion pohjaa. Yhden kohdalla oli kalanpaistintikkuja, joissa oli kaiverrus 10.7. VAA RIK. Juomusnaruja ja keppejä löytyi myös rannalta, joten järvessä on kyllä kalaa. Meillä oli tarkoitus viettää nuotioiltaa, mutta sade ajoi meidät telttaan klo 21.30 ja nuotioilta jäi pitämättä.

8.8. klo 8.15 nousin ylös poronkellojen kilkattamiseen, navakan etelätuulen puhaltaessa sumupilviä tuntureiden yltä. Aamupalan jälkeen teimme keräämistämme risuista nuotion. Siinä oli hyvä polttaa siihen mennessä kertyneet roskamme. Sai siinä samalla kuivatella kumisaappaitakin. Aurinko pilkisteli joskus pilvien välistä, kun pakkasimme rinkkojamme. Klo 10.30 lähdimme kävelemään kohti Luostegaisaa. Maasto oli kumpareista ja louhikkoista, joita molempia yritimme kierrellä.

Suoiddnejåkkan ylityksen jälkeen aurinko paistoi melko mukavasti ja karu maastokin näytti mukavammalta vaeltaa. Ylittämässämme joessa oli pieni putouskin syvällä kallioiden välissä. Keittelimme kahvit kohta puolenpäivän jälkeen, joen varressa kauniilla tasaisella nummikentällä. Kahvittelun jälkeen oli kohta edessä joen ylitys. Joki yhtyi Goeidnujokeen. Joen ylityksen jälkeen alkoi raskain osuus. Nousu Goartilnjunikselle oli välilaaksoinen raskas. Välissä oli vielä kaunis puroinen laakso ennen nousua Luostegaisan jatkeelle, joka on lähes 600 metriä korkea selänne.

Aurinko paistoi oikein lämpimästi ja maisemat olivat tosi mahtavat, jylhät, kauniit ja näkemisen arvoiset. Halkkavarri 1045 metriä, näyttäytyi aivan paljaana ilman pilviverhoa. Näkyväisyys oli hyvä ja niinpä näimme kaikki matkallamme ohittamamme korkeimmat tuntureiden huiput. Lisäksi sellaisia, joiden lähelle reittimme ei johtanut.

Tähän maisemien katselemiseen päätän ensimmäisen osan kirjoittamisestani. Jatkan muistelustani toisella kertaa, ehkä piankin.

Hyvää ja terveellistä vointia kaikille terveisin Posti-Pekka

Viimeisestä kirjoituksestani näkyy kuluneen jo yli kuukausi, joten on aika yrittää saada mustaa valkoiselle. Mitään maata kaatavaa ei meillä oli sattunut. Kaamokseen siirryttiin aivan normaaliin tapaan vähäisen lumen peittäessä maisemat. Pakkanenkaan ei suuremmin haitannut elämäämme, joskus päivän parin on käynyt nipistelemässä.

Joulukuussa on sitten satanut lunta niin, että Kevolla näkyy virallinen lumen syvyys olevan 31 sm. Jorma on pääasiassa lumet kolannut paitsi viime viikolla, jolloin oli käymässä muualla. Perjantaita vasten yöllä oli satanut n. 10 sm lunta. Seija oli täällä työasioissa ja lähdössä Nuorgamiin. Joutui lumikolalla työntämään liittymämme pienoisen vastamaan puhtaaksi lumesta, että pääsi pihalta pois. Kun vähäinen päivänvalo valkaisi pihamme, niin lähdin puolestani lumitöihin.

Näin heti tilanteen toivottomaksi lumikolalla puhdistettavaksi. Hain varastosta lumilingon ja sillä aloin töihin. Lujille se otti, vaikka oli itse vetävä ja monella vaihteella varustettu, että sai hiljaa kulkemaan. Monta kertaa piti käydä kuistilla istumassa. Lähdin lumitöihin klo 10.40 ja tulin sisälle klo 13.50. Ei tuntunut lumityö olevan meikäläiselle enää sopivaa. Se tulikin selväksi 9.12 ollessani puolivuosittaisessa kardiologin ultraäänitutkimuksessa Ivalossa. Elokuussa sairastamani korona oli tehnyt tehtävänsä. Kardiologi laittoi lähetteen Sydänpajalle Lapin Keskussairaalaan. Sieltä nyt odottelen kutsua, nähtäväksi jää kutsuvatko sinne.

Pakkanen alkoi vähän kiristämään otettaan 10.12, jolloin laski -20 asteen kylmemmälle puolelle. 12.12 lähestyi jo -30 lukemia, 16.12, jolloin oli yöllä satanut lunta, sää myös lauhtui -15 asteeseen. Lauantaina 17.12 oli jo -29,6 astetta ja sunnuntaina 18.12 -32,5 astetta. Eilen maanantaina lämpötila nousi -8,3 asteeseen. Tänään aamulla oli -20,1 aste ja kävi päivällä -25,3 asteessa. Tällä hetkellä on -16,9 astetta. Lumisadetta on ennustettu useammalle päivälle.

Pakkaset ja lumisateet ovat saaneet maisemamme todella kauniiksi. Puut ovat lumisia, varsinkin pihamme havupuissa on oksille vahvalti lunta. Jouluvalomme ovat havupuissa monelta kohtaa lumen peitossa, sieltä kuultavat. Tenojoki alkaa olla jäässä, eilen vielä näkyi kapea pitkä sula Junttikarin Suomen puolen sivustalla. Tänään ei tullut katsottua, oli tuo sääkin aika hämärä. Lintulaudalla käy vilske, sitä häiritsee välillä harakka ja yöllä kettu. Harakka kävi repimässä yhden poronkuupussin rikki. Kettu taas vei kaupasta ostetun rasvapötkyn kokonaan. Eivät pelkää jouluvaloja.

Vuoden 2023 alusta siirrytään sitten siihen hyvinvointialueeseen. Utsjoen kohdalla ei ainakaan aluksi tapahdu mitään ihmeempää. Palvelumaksuja aletaan vain perimään erilailla kuin nyt. Lääkärissä ei pääse käymään ilmaiseksi kuin määrätyn määrän. Laboratioon näytteiden ottoon pitää varata aika sähköisesti, mahdollisesti myös puhelimellakin. Fysioterapeutin pitämästä kuntosalipäivästä aletaan perimään maksu. Henkilökunta on sama kuin nyt ja Terveyskeskuksen puhelinnumerot ovat nykyiset. Joten ei pitäisi sormen mennä suuhun terveysasioita hoidellessa.

Vapahtajamme syntymäpäivä lähestyy, en enää ainakaan blokissani kirjoita ennen sitä. Joten toivotan kaikille HYVÄÄ JA SIUNATTUA JOULURAUHAA.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Aurinko, tuo maanpäällisen elämän mahdollistava valon ja lämmön lähde, häipyy kohta näköpiiristämme. Meille se ei ole näkynyt muutamaan viikkoon. Tuonne Kaavan perälle ja Norjan puolen maisemiin on vielä paistanut. Muutaman päivän päästä ei paista sinnekään. Häipyy horisontista parin viikon sisällä ja Alkaa niin sanottu kaamos. Tuo kaikki toistuu vuosittain, joten ei ole uusi ilmiö. Paljolti on meistä itsestämme kiinni, miten selviämme kaamoksestakin.

Alamme olla jo marraskuun puolivälissä ja varsin leppoisissa säissä olemme saaneet syksyä viettää. Lauantaina ja eilen lämpötila oli levotonna. Lauantaina aamulla oli -6,7 astetta, yöllä oli ollut -9,4 astetta, illalla oli +1 aste. Eilen sunnuntaina aamulla oli -4,5 astetta, yöllä oli ollut -4,6 astetta ja illalla -8,4 astetta. Torstaina satoi 2 sm lunta ja perjantaina 13 sm, Jorma kävi parin tunnin välein kolaamassa pihaa. Lumi oli aika kosteaa, tuuli olikin luoteen puolella, toi Jäämereltä kosteaa lunta. Lauantaina iltapäivällä tuli lämpöaalto, joka tiivisti lunta ja pudotti puista lumet alas. Luonto ehti olla jonkin aikaa kauniina lumisista puista.

Lintujen syöttöpaikalla käy vilske, “ruoka-astia” pitää täyttää joka kolmas päivä. Astiaan mahtuu 3 litraa auringonkukan siemeniä. Rasvapötköäkin pidimme tiaisille tarjolla, mutta harakka repi verkkopussin hajalle. Ei auttanut vaikka hätistelimme sitä pois pihaltamme. Kun pötky tuli syötyä, niin emme ole laittaneet uutta. Kunhan alkaa kunnon pakkaset, niin silloin pitää laittaa poronkuuta tiaisille. Pitää laittaa ohut metallinen verkko suojaksi harakoita ja mahdollisia närhiä vastaan.

Teno virtaa vielä sulana, suppoa on pakkasista riippuen, toisinaan enempi ja toisinaan vähemmän. Perjantaisen lumisateen johdosta lumisuppoa oli lauantaina ja vielä eilenkin joen täydeltä. Rantajäitä on välillä yrittänyt saada aikaiseksi, mutta plussalämpöisinä päivinä ne ovat sulaneet. Kunhan tuolla alhaalla alkavat isot heikkovirtaiset suvannot jäätymään, niin sieltä se alkaa jäänpää nousemaan tänne ylös. Kun pakkaslukemat pysyttelevät noin -10 asteessa, niin joki jäätyy tasaisesti. Plussalämpötilat näyttää ennusteiden mukaan loppuvan huomiseen päivään. Keskiviikosta alkaen tulossa olisi vain pakkaskelejä, jopa -14 – 16 astetta. Joten siirrymme oikeaan talveen.

Edellisessä kirjoituksessani muistelin postin kotiinkuljetusta. Muistelen nytkin postin ja postiautomiesten erilaisiin tilanteisiin joutumisesta. Tapahtui 1950 luvun seutuvilla, kun postiauto oli linjalla jossain Inarin kunnan alueella. Tienvarressa oli mies pysäyttänyt postiauton ja hänellä oli isohko puulaatikko matkatavarana. Nostivat laatikon miehissä peräkoppiin ja matka jatkui kohti Ivaloa. Siellä oli edessä laatikon nosto pois autosta. Kuljettaja tunsi miehen ennestään ja hänen elinolojaan, niinpä hän kysyi siinä, että mitenkä se velimies jakselee? Mies vastasi sanoen ei oikein hyvin, tuossa se on laatikossa, pitäisi viedä hautuumaahan.

Siihen aikaan ei autoja ollut kuin harvoissa taloissa, hyvä, että oli karvaooppeli (hevonen) parhaissa taloissa. Eikä ollut ohjeita miten vainajia piti käsitellä ja kuljettaa.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä lämpimin terveisin Posti-Pekka