Kirjoittajalta Pekka Haapala

Tämän vuoden säistä voi tammikuun osalta mainita nopeasti vaihtuvia säitä. Välillä oli päivän kaksi pakkastakin, jopa vähän yli -30 astetta yhtenä päivänä. Muut pakkaspäivät olivat -20 asteen kahtapuolen. Enimmäkseen oli pikkupakkasta ja kävi välillä päivällä vähän plussan puolella.

Helmikuun alussa oli kolme päivää, jolloin lämpötila laski -25 ja -30 asteen välille. 5.2 lukien lämpötila kävi päivisin vähän plussan puolella, jopa muutamana yönäkin oli plus asteita. Enimmäkseen kuitenkin päivisin oli muutama miinus aste. 16.2 lukien lämpötila on ollut päivisin ja öisin muutaman asteen miinuksella. Maanantaina 20.2 lämpötila alkoi laskemaan ja illalla oli -14.1 aste. Tänä aamuna -24,5 ja ennen auringon nousua lämpötila laski -25,9 asteeseen. Koko päivän on ollut -22 tienoilla.

Aurinko ei ole päässyt kovin usein paistamaan, säät ovat olleet enimmäkseen pilvisiä. Lunta on satanut muutamia kertoja ja kerran pari on tullut luoteistuulen puhaltaessa jopa lähellä myrskylukemia. Tuonne on Norjan tuntureihin aurinko vielä paistanut. Koko ajan kyllä auringon valo laskeutuu Tenon törmässä Norjan puolella alemmas. Tänään paistoi jo Nollamissa jäälle. Meille aurinko paistaa keittiön ikkunasta sisälle ylihuomenna torstaina.

Meillä on talvilomaa viettämässä Leenamme nuorempi poika Simo. Oli työmatkalla Suomessa ja tuli samalla vähän yli viikoksi meille. On vain ollut huonohkot säät tuntureilla käyntiin. Viime viikolla lähtivät Jorman kanssa kelkoilla tunturiin, vaikka tuuleskeli etelästä aika voimakkaasti. Kun pääsivät ensimmäisen skaidin päälle, niin siitä piti kääntyä takaisin. Otti kuvan ja lähetti veljelleen terveisin, siitä näet täällä ei näe mitään. Oli tuisku. Eilen oli hyvä sää, aurinko oli välillä vähän näkynyt. Tänään lähtivät käymään Vadsössä, kun muuten olisi ollut pirttipäivä.

Kävin viime perjantaina Tana bruussa Matin luona parturissa. Simo oli kuskina niin sai ajella vähän toisenlaisilla teillä. Norjalaisten erilaisen hiekoituksen johdosta, ajaminen on jatkuvaa jurinaa. Matilla oli paljon asiaa ja keskustelumme oli vilkasta. Mutta olen vielä oppivainen, niin en kirjoita mitään keskusteluistamme.

Niin vain elelemme päivän kerrallaan, ruokasalin kalustoa olen kunnostuttanut. Juuri- hoito on yhden hampaan kohdalla kesken, kun ei löytynyt tarpeeksi pitkää neulaa. Torstaisin on kuntosali päivä, jossa vetäjänä on fysioterapeutti. Hän tiesi kertoa, että ehkä tämä vuosi mennään tällä ohjelmalla. Mutta mikään ei ole varmaa, kun siirryttiin tähän pahoinvointialueisiin. Miksi pahoinvointialue? Siksi, että ainakin henkilökunta on alkanut voimaan pahoin annettujen määräysten johdosta.

Hyvää laskiaista ja alkavaa paastonaikaa kaikille terveisin Posti-Pekka

Maisemia ihailun lomassa katsoimme alhaalla virtaavasta Luostejoesta ylityspaikkaa. Sää tuntureilla muuttuu nopeasti. Kohta oli Halkkavarri sadepilven peittämä, kun aloitimme laskun selänteeltä Luostejokilaaksoon, alkoi satamaan. Rinne oli jyrkkä, mutta helppokulkuinen, ainoastaan sateen kastelemien vaivaiskoivikkojen ja pajukkojen kierteleminen hidasti laskeutumista. Joen ylityspaikka löytyi helposti ja siitä pääsimme saappaat jalassa yli. Halkkavarri sijaitsee aidatulla sotilasalueella, jonne on kielletty menemästä ammuntojen vuoksi.

Leiripaikan etsimen vei aikaa, sillä halusimme mahdollisimman lähelle jokea veden vuoksi. Lisäksi halusimme puita nuotiota varten, maasto oli puutonta. Kahden kilometrin kävelyn jälkeen oli pakko tyytyä korkealla jokitörmällä olevaan heinäiseen ja sammaleiseen tasanteeseen. Ei ollut puita ja vesi oli korkean törmän alla virtaavassa joessa. Heti saatuamme teltan pystyyn, riisuimme märät vaatteen, menimme pesulle ja uimaan Luostejokeen. Kyllä oli mukava pestä kolmen päivän hikiä pois raikkaassa jokivedessä. Ihanalta tuntui myös pukea kuivat ja lämpimät vaatteet päälle.

Teltalle noustuamme alkoi ruuan valmistus, kala ruoka oli mielessä ja suunnitelmissa. Ensi hätään söimme kevyesti jotain muuta ruokaa. Joki oli aika matala leirimme kohdalla, siksi katselin ylhäältä törmältä missä olisi syvänteitä. Löytyihän sellainen ja siihen ilmestyi kalojen tuikkeja. Nopeasti laitoin vavan pyyntikuntoon lähdin rantaan. Laitoin aluksi liian isoja perhoja ja niihin sain vain pari tärppää. Vaihdoin pienempiä ja samalla alkoi satamaan. Sateen aikana sain 2 rautua, toinen aika pieni ja toinen noin 300 gr. Raudut olivat jo kutupuvussa.

Sade oli välillä aika rankkaa ja kastuin pahasti, oli lähdettävä vaihtamaan kuivia vaatteita. Sateen jälkeen lähdin uudelleen ja menin joen vartta ylemmäs. Sieltä sain heti yhden n. 300 gr. taimenen, kun lisää ei kuulunut palasin takaisin ensimmäiselle pyyntipaikalle. Sain heti 2 n. 250 gr. panoista rautua. Kun lisää ei alkanut tulemaan, lähdin teltalle, sillä olihan kaloja jo yhdeksi syöntikerraksi. Keitimme ensiksi kahvia ja joimme sitä, että jakaisin paistaa kalat.

Hidasta oli kalojen paistaminen retkikeittimen paistinpannulla, kun se oli niin pieni. Olimme kyllä keränneet joen rannasta puita nuotiota varten, mutta emme raskineet laittaa nuotiota kauniille heinikko- sammal tasanteelle. Nakoimme puut takaisin joen rantaan. Hyvältä maistuivat pannussakin paistetut kalat voileivän kanssa. Isoimman kalan jätimme aamulla paistettavaksi. Menimme nukkumaan kiitollisin mielin jaa kalaruuan jälkeen klo 00,30.

09.08.1985 heräsin klo 6.00 lokkien kirkumiseen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja jokilaakson alhaisimmilla varjopaikoilla leijaili sumua. Menimme vielä nukkumaan, kun olimme saaneet selville syyn lokkien kirkumiseen. Vastarannalla näkyi kotka istuvan yksinäisessä koivussa. Siellä myös lokit lentelivät ja kirkuivat. Heräsin klo 7.45 ja nousin aamupalan laittoon. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli kylmä. Syönnin ja rinkkojen pakkaamisen jälkeen pilvisyys alkoi rakoilemaan ja aurinkokin pilkisteli.

Lähdimme kävelemään klo 10.30, aurinko paistoi jo lämpimästi. Alkumatkasta oli vähennettävä vaatetta, sillä maasto oli kumpuilevaa ja poikittaisia kuruja oli paljon. 3-4 km jälkeen alkoi tasaisemmat maastot. Oli kilometri tolkulla heinäisiä tasaisia jänkiä. Niitä oli helppo ja joutuisa kävellä, paikoitellen jängät olivat aika vetisiä. Cuollejoen suussa heinäisellä saarella, keitimme kahvia ja söimme voileipää, levähdimme samalla noin tunnin verran. Luostejoki-jängät olivat loppumatkasta epätasaisia, vetisiä ja pienien purojen uomien halkomia.

Suoluvarrille (ei päälle) nousun aikana, pilvisyys lisääntyi ja kylmä tuuli puhalsi aika navakasti kaakosta. Suoluvarrin jälkeen maisemat muuttuivat tosi karuiksi, ylitimme samalla vedenjakajan. Siellä oli myös traktoreilla ja telavaunuilla ajettu kivikkoinen tie. Korkeajännitesähkölinja oli läheisyydessä ja näkyi johtavan Tanaa kohden. Joet alkoivat virtaamaan Porsangerin vuonoon. Louhikkoa riitti, joen varsi jota pyrimme noudattamaan, oli aika tasainen kävellä. Caskiljoen latvoilla kahdessa paikassa oli jäistä lunta niin paksulti, että ei varmasti ehdi sulamaan tänä kesänä. Joen varsi oli paikoin vaikea kulkuista ja joki virtasi syvällä kallioisessa kanjonissa.

Vaellusta suunnitellessamme meillä oli tarkoitus yöpyä näillä seuduilla. Etsimme teltan paikkaa, mutta maasto oli niin louhikkoinen ja muutenkin karu, että teltalle ei löytynyt paikkaa. Noin 9 km ennen maantietä oli tuo suunniteltu yöpymispakka. Siitä luovuttiin ja etsimme vain sopivaa levähdys- ja ruokailupaikkaa. Siellä näimme ensimmäiset ihmiset vaelluksellamme. 2 norjalaista nuorukaista olivat nousemassa, sinne mistä me tulimme. Pojilla oli varusteissaan vielä hintalaput, kun ohitimme toisemme.

Kohta löytyi sopiva tasaisempi maastokohta, jossa pysähdyimme levähtämään ja ruokailemaan. Klo oli klo 18.00 ja 19.00 välillä. Keitimme vettä Macaota varten ja söimme voileipää. Levähdyksen jälkeen päätimme jatkaa matkaa, kun oli vielä voimia ja aikaa. Noin 5 km ennen maantietä oli avoimessa rinteessä matkailuauto kumollaan ja pahasti hajallaan. Sen oli myrsky nakannut läheisyydessä olevan traktorin reestä ja hajottanut. Sitten saavuimme porojen erotuspaikalle, jossa oli useita lukossa olevia rakennuksia.

Katselimme teltanpaikkaa, mutta ei löytynyt mieluista. Maantielle oli matkaa noin 3 km ja sinne johti autoilla ajettava soratie. Tie oli myötämaastoa ja niin kävelimme vielä tuon 3 km. Porsangerin vuono taustalla olevine kalliorinteineen alkoi peittyä mustiin pilviin. Päästyämme alas tasaiselle koivikkokentälle, etsimme teltan paikan, joka löytyi pien puron läheisyydestä. Pystytimme nopeasti teltan sillä synkät pilvet lähestyivät. Nopeasti tavaramme sisälle telttaan ja itse perässä. Samassa alkoi satamaan, klo oli 20.30. Sadetta tuntui riittävän ja niin menimme makuupusseihin ja nukuimme ilman iltapalaa. Kävelyä tuli tälle päivälle yli 20 km.

10.08.1985 nousin ylös klo 8.30 ja aloin valmistamaan aamupalaa. Aurinko paistoi vuonon vastarannan kallioseinämiin, yleensä oli pilvistä. Söimme tukevasti, mitään ei tarvinnut enää säästää. Kahvia joimme keksien kanssa. Pukeuduimme vähän parempiin vaatteisiin, puhtaat Fjellreven housut jalkaan ja vähän parempia puseroita päälle. Maantielle oli lyhyt matka ja klo lähenteli meidän aikaa yhtätoista, kun saavuimme maantien varteen ja siellä olevan talon pihaan.

Talossa ei ollut ketään kotona, vain äkäinen koira haukkui sisällä. Vaihdoimme pihalla lenkkikengät jalkaan. Olimme lähdössä kävelemään, kun talonväki saapui Lakselvistä. Molemmat puhuivat suomea ja pyysivät sisälle. Pyysin puhelimen käyttöoikeutta ja se tietenkin myönnettiin. Soitin Utsjoelle Lukkarin Juliukselle, että meidät löydät Lakselvistä. Olimme sopineet Juliuksen kanssa, että hän hakee meidät minun autolla Lakselvistä.

Emäntä keitti kahvia ja tarjosi meillekin, kahvia juodessamme kerroimme mistä olemme tulleet ja minne menossa. Isännälle maasto oli tuttua ja hän kertoi, että järvessä, jossa yritin kalastaa, on isoakin taimenta. Kertoi, että he talvella käyvät siellä moottorikelkoilla kalassa. Hän kertoi, että hän on lähdössä kaverinsa kanssa vuonolle kalaan ja lähtee hakemaan kaveria Lakselvistä. Pääsemme hänen kyydissä Lakselvin.
Kiitollisina otimme tarjouksen vastaan. Lakselvissä kävimme kaupasta ostamassa jäätelöt ja nautimme niistä ulkona auringossa.

Niinhän se Julius Lahjansa kanssa tuli klo 17 jälkeen meitä hakemaan. Oikein tuntui mukavalta istua autoon ja lähteä jamaan kotia kohden, jonne saavuimme joskus illalla. Kiitollisin mielin saimme kellahtaa omaan sänkyyn, miettimättä millainen on sää huomenna. Mutta hillat odottivat Utsjoen jängillä.

Hyvää vointia ja talven jatkoa kaikille terveisin Posti-Pekka

Eilen katselimme TV:stä Utsjoen ja Norjan maisemista otettuja videoita. Niin muistui mieleen kesäiset vaelluksemme Lapin tunturimaisemissa. Erityisesti muistui vaellus Levajoki suusta Rastigaisojen kautta lähelle Lakselviä Ifortin vievä maantielle. Tuon vaelluksen teimme kahdestaan 6-10.8.1985.

Vaellusreittimme oli Levajoen suu – Goeidnugaissa – Gurraluobbal – Suoidnejärvi – Luostegaissa – Luostejåk – Suoluvarri – Caskiljåkka – Lakselvin maantie. Karjalaisen Pentti vei meidät 6.8 aamulla autollaan Tanssijoelle. Salon Taiston veneellä Pentti souti meidät Tenojoen yli Norjan puolelle Levajoen suuhun. Klo 8.55 nostimme rinkat selkäämme ja lähdimme nousemaan Rastigaissoja kohden hyvää maastoajoneuvoilla ajettua tietä pitkin.

Ennen Darjåkcåkkaa lähdimme polulta länttä kohden. Koivikko oli vaikea kävellä, maasto oli epätasaista ja isot kivet haittasivat kulkua. Laskeennuimme rinteeltä alemmas ja sieltä löytyi paikoin heikosti näkyvä polku. Aurinko paistoi ja oli lämmintä ja levähdysten aikana sääsket olivat kiusana. Klo 12 jälkeen olimme Goeidnujåkkan ja siihen Jårbutilta päin laskevan puron yhtymäkohdan läheisyydessä. Siitä löytyi vanha nuotiopaikka, pysähdyimme siihen syömään ja levähtämään.

Teimme pienen savuavan nuotion, jolla saimme sääskiltä rauhan. Trangialla keitin kahvia jaa söimme eväsvoileipiä. Evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa, ylitimme Goeidnujåkkan ja lähdimme nousemaan Jårbutin ja Goeidnugaisssan välistä kurua kohden. Maasto oli epätasaista, kumpareita ja poikittaisia uomia vuorotelle rinteessä oli raskas nousta. Ylempänä maasto oli kivisempää ja välillä louhikkoista. Purosta otimme vettä juomapulloihin ja vettä kului. Oli lämmintä ja hiki virtasi.

Nousun aikana sää pilvistyi ja synkät pilvet ennustivat sadetta ja ukkosta. Niinhän ne molemmat tulivat, reitillemme sattui erittäin iso kivi, jonka tuulen suojan puolelle kyyristyimme pitämään pahempaa sadekuuroa. Ukkonen meni Rastigaissan länsipuolelta, joten sitä ei kiven suojassa tarvinnut pelätä. Sade loppui ja aurinko alkoi paistamaan, saimme ihailla kurua ja siellä olevia lampia. Raskas nousu loppui ja tulimme Goeidnugaisan ja Jårbutin väliseen kuruun. Sen jälkeen oli laskeutuminen jyrkkää kurua Gurrajåkkan kuruun. Kurussa virtasi Gurrajoki, jonka ylitimme Jårbutilta laskevan puron alapuolelta. Klo 19.10 saavuimme ensimmäiseen yöpymispaikkaan, joka oli Gurrajoessa oleva pieni saari. Siinä oli heinän ja sammaleen peittämä tasainen ihanne paikka teltalle.

Teltan pystytyksen jälkeen keitimme ruokamme ja kahvimme. Syönnin jälkeen laitoimme makuupussit valmiiksi ja lähdimme Gurraluobbaliin kalastamaan. Rannalla oli tyhjä olutkori aikaisempien kalastajien jäljiltä. Sinne se myös sai jäädä. Jonkin aikaa virvelöityäni ja minkäänlaista merkkiä kaloista saamatta, lähdimme teltalle. Päivän kävelymatkaksi tuli 12 – 13 km. Klo 23 menimme makuupusseihimme joen kohistessa ympärillämme.

7.8 herättyäni kurkistin ulos ja näin sumupilvien peittävän tuntureiden huiput. Menin takaisin makuupussiin, sillä päivämme kävelymatkaa oli edessä vain 15 – 16 km. Nousin klo 8.45 aamupalan laittoon ja klo 11.00 lähdimme lounaasta virtaavaa Gurrujoen laajaa laaksoa pitkin kohden Suonjisgaissan 904 metriä korkeaa huippua kohden. Välillä paistoi aurinko ja oli mukavan lämmintä, mutta auringon ollessa pilvessä, oli tuuli viileä. Maasto oli melko tasaista, välillä oli purojen poikittaisia kuruja ja kivikkoisia kumpareita. Mutta oli myös nurmi- ja sammalkenttiä. Tällaisella kentällä pysähdyimme ruokailemaan, kun näimme, että edessämme on saderintama lähestymässä.

Ollessamme Suonjirgaissan alarinteellä, alkoi hienokseltaan satamaan. Onneksi anorakki riitti sadevaatteeksi. Sadetta riitti pieniä taukoja lukuun ottamatta Suoidnejärvelle asti. Loppumatka oli enimmäkseen myötämaastoa, tosin aika epätasaista. Välillä oli louhikkoista ja useita puron uomia ylityksineen hidastamassa kävelyä. Klo 17.45 olimme jo pystyttämässä telttaa hyvälle ruohikkotasanteelle.

Ruokailun jälkeen lähdin heittelemään eli kalastamaan. Olimmehan hyvän taimenjärven rannalla. Kuljin järven kaakkoisrantaa järven päähän saakka. Pohja näkyi ja hain syvempiä kohtia, niin aina syvänteiden kohdalla heittelin virvelillä pientä lusikkauistinta. Mitään ei kuulunut, eikä näkynyt yhtään kalantuikkia. Liisa tuli perässäni ja keräsi poromiesten ja kalastajien jättämiä risuja ja pieniä koivunrankoja. Rannalla oli ainakin 2 nuotion pohjaa. Yhden kohdalla oli kalanpaistintikkuja, joissa oli kaiverrus 10.7. VAA RIK. Juomusnaruja ja keppejä löytyi myös rannalta, joten järvessä on kyllä kalaa. Meillä oli tarkoitus viettää nuotioiltaa, mutta sade ajoi meidät telttaan klo 21.30 ja nuotioilta jäi pitämättä.

8.8. klo 8.15 nousin ylös poronkellojen kilkattamiseen, navakan etelätuulen puhaltaessa sumupilviä tuntureiden yltä. Aamupalan jälkeen teimme keräämistämme risuista nuotion. Siinä oli hyvä polttaa siihen mennessä kertyneet roskamme. Sai siinä samalla kuivatella kumisaappaitakin. Aurinko pilkisteli joskus pilvien välistä, kun pakkasimme rinkkojamme. Klo 10.30 lähdimme kävelemään kohti Luostegaisaa. Maasto oli kumpareista ja louhikkoista, joita molempia yritimme kierrellä.

Suoiddnejåkkan ylityksen jälkeen aurinko paistoi melko mukavasti ja karu maastokin näytti mukavammalta vaeltaa. Ylittämässämme joessa oli pieni putouskin syvällä kallioiden välissä. Keittelimme kahvit kohta puolenpäivän jälkeen, joen varressa kauniilla tasaisella nummikentällä. Kahvittelun jälkeen oli kohta edessä joen ylitys. Joki yhtyi Goeidnujokeen. Joen ylityksen jälkeen alkoi raskain osuus. Nousu Goartilnjunikselle oli välilaaksoinen raskas. Välissä oli vielä kaunis puroinen laakso ennen nousua Luostegaisan jatkeelle, joka on lähes 600 metriä korkea selänne.

Aurinko paistoi oikein lämpimästi ja maisemat olivat tosi mahtavat, jylhät, kauniit ja näkemisen arvoiset. Halkkavarri 1045 metriä, näyttäytyi aivan paljaana ilman pilviverhoa. Näkyväisyys oli hyvä ja niinpä näimme kaikki matkallamme ohittamamme korkeimmat tuntureiden huiput. Lisäksi sellaisia, joiden lähelle reittimme ei johtanut.

Tähän maisemien katselemiseen päätän ensimmäisen osan kirjoittamisestani. Jatkan muistelustani toisella kertaa, ehkä piankin.

Hyvää ja terveellistä vointia kaikille terveisin Posti-Pekka

Viimeisestä kirjoituksestani näkyy kuluneen jo yli kuukausi, joten on aika yrittää saada mustaa valkoiselle. Mitään maata kaatavaa ei meillä oli sattunut. Kaamokseen siirryttiin aivan normaaliin tapaan vähäisen lumen peittäessä maisemat. Pakkanenkaan ei suuremmin haitannut elämäämme, joskus päivän parin on käynyt nipistelemässä.

Joulukuussa on sitten satanut lunta niin, että Kevolla näkyy virallinen lumen syvyys olevan 31 sm. Jorma on pääasiassa lumet kolannut paitsi viime viikolla, jolloin oli käymässä muualla. Perjantaita vasten yöllä oli satanut n. 10 sm lunta. Seija oli täällä työasioissa ja lähdössä Nuorgamiin. Joutui lumikolalla työntämään liittymämme pienoisen vastamaan puhtaaksi lumesta, että pääsi pihalta pois. Kun vähäinen päivänvalo valkaisi pihamme, niin lähdin puolestani lumitöihin.

Näin heti tilanteen toivottomaksi lumikolalla puhdistettavaksi. Hain varastosta lumilingon ja sillä aloin töihin. Lujille se otti, vaikka oli itse vetävä ja monella vaihteella varustettu, että sai hiljaa kulkemaan. Monta kertaa piti käydä kuistilla istumassa. Lähdin lumitöihin klo 10.40 ja tulin sisälle klo 13.50. Ei tuntunut lumityö olevan meikäläiselle enää sopivaa. Se tulikin selväksi 9.12 ollessani puolivuosittaisessa kardiologin ultraäänitutkimuksessa Ivalossa. Elokuussa sairastamani korona oli tehnyt tehtävänsä. Kardiologi laittoi lähetteen Sydänpajalle Lapin Keskussairaalaan. Sieltä nyt odottelen kutsua, nähtäväksi jää kutsuvatko sinne.

Pakkanen alkoi vähän kiristämään otettaan 10.12, jolloin laski -20 asteen kylmemmälle puolelle. 12.12 lähestyi jo -30 lukemia, 16.12, jolloin oli yöllä satanut lunta, sää myös lauhtui -15 asteeseen. Lauantaina 17.12 oli jo -29,6 astetta ja sunnuntaina 18.12 -32,5 astetta. Eilen maanantaina lämpötila nousi -8,3 asteeseen. Tänään aamulla oli -20,1 aste ja kävi päivällä -25,3 asteessa. Tällä hetkellä on -16,9 astetta. Lumisadetta on ennustettu useammalle päivälle.

Pakkaset ja lumisateet ovat saaneet maisemamme todella kauniiksi. Puut ovat lumisia, varsinkin pihamme havupuissa on oksille vahvalti lunta. Jouluvalomme ovat havupuissa monelta kohtaa lumen peitossa, sieltä kuultavat. Tenojoki alkaa olla jäässä, eilen vielä näkyi kapea pitkä sula Junttikarin Suomen puolen sivustalla. Tänään ei tullut katsottua, oli tuo sääkin aika hämärä. Lintulaudalla käy vilske, sitä häiritsee välillä harakka ja yöllä kettu. Harakka kävi repimässä yhden poronkuupussin rikki. Kettu taas vei kaupasta ostetun rasvapötkyn kokonaan. Eivät pelkää jouluvaloja.

Vuoden 2023 alusta siirrytään sitten siihen hyvinvointialueeseen. Utsjoen kohdalla ei ainakaan aluksi tapahdu mitään ihmeempää. Palvelumaksuja aletaan vain perimään erilailla kuin nyt. Lääkärissä ei pääse käymään ilmaiseksi kuin määrätyn määrän. Laboratioon näytteiden ottoon pitää varata aika sähköisesti, mahdollisesti myös puhelimellakin. Fysioterapeutin pitämästä kuntosalipäivästä aletaan perimään maksu. Henkilökunta on sama kuin nyt ja Terveyskeskuksen puhelinnumerot ovat nykyiset. Joten ei pitäisi sormen mennä suuhun terveysasioita hoidellessa.

Vapahtajamme syntymäpäivä lähestyy, en enää ainakaan blokissani kirjoita ennen sitä. Joten toivotan kaikille HYVÄÄ JA SIUNATTUA JOULURAUHAA.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Aurinko, tuo maanpäällisen elämän mahdollistava valon ja lämmön lähde, häipyy kohta näköpiiristämme. Meille se ei ole näkynyt muutamaan viikkoon. Tuonne Kaavan perälle ja Norjan puolen maisemiin on vielä paistanut. Muutaman päivän päästä ei paista sinnekään. Häipyy horisontista parin viikon sisällä ja Alkaa niin sanottu kaamos. Tuo kaikki toistuu vuosittain, joten ei ole uusi ilmiö. Paljolti on meistä itsestämme kiinni, miten selviämme kaamoksestakin.

Alamme olla jo marraskuun puolivälissä ja varsin leppoisissa säissä olemme saaneet syksyä viettää. Lauantaina ja eilen lämpötila oli levotonna. Lauantaina aamulla oli -6,7 astetta, yöllä oli ollut -9,4 astetta, illalla oli +1 aste. Eilen sunnuntaina aamulla oli -4,5 astetta, yöllä oli ollut -4,6 astetta ja illalla -8,4 astetta. Torstaina satoi 2 sm lunta ja perjantaina 13 sm, Jorma kävi parin tunnin välein kolaamassa pihaa. Lumi oli aika kosteaa, tuuli olikin luoteen puolella, toi Jäämereltä kosteaa lunta. Lauantaina iltapäivällä tuli lämpöaalto, joka tiivisti lunta ja pudotti puista lumet alas. Luonto ehti olla jonkin aikaa kauniina lumisista puista.

Lintujen syöttöpaikalla käy vilske, “ruoka-astia” pitää täyttää joka kolmas päivä. Astiaan mahtuu 3 litraa auringonkukan siemeniä. Rasvapötköäkin pidimme tiaisille tarjolla, mutta harakka repi verkkopussin hajalle. Ei auttanut vaikka hätistelimme sitä pois pihaltamme. Kun pötky tuli syötyä, niin emme ole laittaneet uutta. Kunhan alkaa kunnon pakkaset, niin silloin pitää laittaa poronkuuta tiaisille. Pitää laittaa ohut metallinen verkko suojaksi harakoita ja mahdollisia närhiä vastaan.

Teno virtaa vielä sulana, suppoa on pakkasista riippuen, toisinaan enempi ja toisinaan vähemmän. Perjantaisen lumisateen johdosta lumisuppoa oli lauantaina ja vielä eilenkin joen täydeltä. Rantajäitä on välillä yrittänyt saada aikaiseksi, mutta plussalämpöisinä päivinä ne ovat sulaneet. Kunhan tuolla alhaalla alkavat isot heikkovirtaiset suvannot jäätymään, niin sieltä se alkaa jäänpää nousemaan tänne ylös. Kun pakkaslukemat pysyttelevät noin -10 asteessa, niin joki jäätyy tasaisesti. Plussalämpötilat näyttää ennusteiden mukaan loppuvan huomiseen päivään. Keskiviikosta alkaen tulossa olisi vain pakkaskelejä, jopa -14 – 16 astetta. Joten siirrymme oikeaan talveen.

Edellisessä kirjoituksessani muistelin postin kotiinkuljetusta. Muistelen nytkin postin ja postiautomiesten erilaisiin tilanteisiin joutumisesta. Tapahtui 1950 luvun seutuvilla, kun postiauto oli linjalla jossain Inarin kunnan alueella. Tienvarressa oli mies pysäyttänyt postiauton ja hänellä oli isohko puulaatikko matkatavarana. Nostivat laatikon miehissä peräkoppiin ja matka jatkui kohti Ivaloa. Siellä oli edessä laatikon nosto pois autosta. Kuljettaja tunsi miehen ennestään ja hänen elinolojaan, niinpä hän kysyi siinä, että mitenkä se velimies jakselee? Mies vastasi sanoen ei oikein hyvin, tuossa se on laatikossa, pitäisi viedä hautuumaahan.

Siihen aikaan ei autoja ollut kuin harvoissa taloissa, hyvä, että oli karvaooppeli (hevonen) parhaissa taloissa. Eikä ollut ohjeita miten vainajia piti käsitellä ja kuljettaa.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä lämpimin terveisin Posti-Pekka

Aivan mukavissa säissä saimme lokakuuta viettää. Välillä on pidellyt pientä pakkasta, että maa on päässyt vähän jäätymään. Vettä, räntää ja vähän luntakin silloin tällöin satanut, Kun maa oli jäässä, niin räntä ja lumi jäätyi välillä olleiden plussalämpötilojen johdosta. Niin piti koko pihamaa hiekoittaa ettei tule vahinkoa, kun jään päälle sataa lunta. Tällaiset kelithän ovat normaaleja syksyisin. Viime viikon torstai aamuna oli maassa 6-7 sm lunta. Niin piti aloittaa pihan kolaaminen. Viime vuonna kolasin pihaamme pari päivää aikaisemmin kuin nyt. Joten aika samoihin aikoihin vuosi sitten alkoi lumityöt.

Kun lumisateita ennustivat tulevan lisää, niin kolasin vain tärkeimmän kulkualueemme. Lauantaina sitten sateli hiljalleen melkein koko päivän. Seija tyttömme oli työasioissa liikkeellä täällä. Hän sitten kolasi koko pihan sunnuntaina ennen Ivaloon lähtöään. Minä olen saanut sauvakävellä pihallamme ilman lumikolaa. Siinä ohella olen huolehtinut, että linnuilla on riittänyt syötävää. Enemmistönä ovat Hömötiaiset, seuraavana Talitiaiset, sitten Punatulkut ja vähiten Lapintiaisia. Harakasta on tullut riesa, kahdesti on hajottanut verkon rasvapötkön ympäriltä. Tänäänkin piti koputella ikkunaan, että lähti pois pikkulintuja häiritsemästä.

Useat Kuljetusliikkeet kuljettavat paketteja Utsjoen kunnan alueelle. Kaikki Kuljetusliikkeet eivät jätä paketteja Utsjoen kirkonkylälle. Heillä ei ole täällä toimipistettä eli pakettien jakopistettä. Niinpä asiakkaiden, jotka tilaavat tavaraa muualta, on itse katsottava, kenen kanssa tavaran toimittajalla on kuljetussopimus. Ja onko Kuljetusliikkeellä toimipistettä Utsjoen kirkonkylällä. Postilla ja Matkahuollolla on ja se on asiakkaiden kannalta hyvä. Moni on joutunut hakemaan pakettinsa Karigasniemeltä tai Nuorgamista.

Posti, se toimi aikoinaan hyvin, vaikka virheitä sielläkin tapahtui, tapahtuu vielä nykyisin. Postilla oli hyvin toimiva kotiinkuljetus. Se oli tarkoitettu pakettiliikenteeseen. Mutta se toi myös matkustajienkin kohdalla. Joskus 1970 luvulla oli mies lähtenyt asioilleen Ivaloon. Asiat toimitettuaan oli nautiskellut miestä väkevämpää. Talvipakkasella istui sitten tuttuun keltaiseen postiautoon. Lämpimässä postiautossa istuessa ja kenties vielä kallistellut pulloa vielä autossakin. Nousihan se päähän, mutta se laskeutui alaskin. Kotinsa kohdalla huomasi kyllä jäädä pois kyytistä. Ei vain mies huomannut pitää varaansa, oli valunut myös jalkoihin.

Kun hän astui alas autosta, jalat eivät kantaneetkaan. Mies vaipui lumiseen maahan, mutta postiautomies ei jäänyt toimettomaksi. Hän otti miestä jaloista kiinni ja veti, lähellä olevan, miehen kotitalon rapuille. Postilla oli kotiinkuljetus ja se toimi.

Nyt näyttää ennusten mukaan tulevan normaali Pyhäinpäivän suvi ja liukkaat kelit. Joten olkaahan varovaisia liikkuessanne jalkasten tai muilla kulkuneuvoilla.

Hyvää vointia ja Pyhäinpäivää kaikille terveisin Posti-Pekka

Hyviä ulkoilusäitä oli kulunut viikko, ainoastaan torstai oli sateinen päivä. Päivälämpötilat ovat pysytelleet +5,7 ja +10,3 asteen välillä. Yölämpötilat olivat +3,5 ja -2,1 asteen välillä, kylmin yö -2,1 astetta oli sunnuntaita vasten yöllä. Silloin lämpötila pysytteli aika pitkälle miinuksen puolella aamupäivällä sumuisen sään johdosta. Aika leppoisasti ja hyvissä säissä alkoi lokakuu ja ennusteiden mukaan jatkuukin vielä ensiviikollakin. Sopii varmasti hyvin monelle.

Viimeksi kirjoitin Norjan puolen ja varsinkin Varangin vuonon maisemissa kasvavista istutetuista kuusista. Kyllä niitä istutettuja kuusia löytyy Utsjoen kunnan alueeltakin. Utsjoen kirkonkylällä entisen KOP:n talon pihalla on useampi ja hyvin korkeiksi jo kasvaneita kuusia. Isoin kuusi oli (en tiedä onko vielä) Helanderin Jounin talon vieressä. Sen istutuksen yhteydessä on käynyt niin kuin monesti käy. Ei huomata istuttaa tarpeeksi etäälle rakennuksesta, tai useamman puun yhtäaikaisesta istutuksesta, tarpeeksi etäälle toisista puista.

Niin kävi meilläkin, kun 30 vuotta sitten istuttelin havupuita pihallemme. Istutin liian lähekkäin. Pihtakuusen taimenia saimme noin 45 vuotta sitten Inarin Toivoniemestä. Olivat siellä harventamassa pihtakuusitaimikkoa. Toimme sieltä 3 tainta, nyt on kasvamassa 3 lisää eripuolilla tonttiamme. Sembramännyn taimia ostimme aikanaan Rovaniemeltä 4 kpl. Yhteen tuli jokin sairaus ja se piti hävittää, tilalle ostettiin ja on kasvamassa uusi. Kevolta saimme 8 kuusentainta, siemenet oli tuotu Ganadasta, kasvatettu taimiksi Kittilässä aikanaan olleessa Taimitarhassa, taisi olla Pakatin Taimitarha.

Kevolta saimme myös 2 kpl männyntaimia, oli Kondorimännyn taimia. Useita vuosia niitä yritimme huolella kasvattaa, mutta ei onnistunut. Yksi taimi saatiin kasvamaan lähes metrin mittaiseksi, sitten hirvet pääsi syömään senkin. Saamamme kuusentaimet olivat vähän erilaisia, on Mustakuusia ja Valkokuusia. En oikein erota kumpi laji kasvaa paremmin. 2 kuusta kasvaa vähän oksiltaan käyrinä pensasmaisena. 5 kuusta kasvaa hyvin ja normaalin kuusen näköisenä. Sitten on yksi hyvin pieneksi jäänyt kuusi, se on jäänyt noin 50 sm korkeaksi, pallomaiseksi puskaksi.

Kaikkiaan on pihallamme 19 havupuuta, 14 kpl kuusia,4 kpl Sembramäntyä ja yksi vuorimänty. Vuorimänty näyttää olevan aika hidas ja pienikasvuinen, sellaista ei kannata lisää hankkia. Havupuut ovat siitä mukavia, että on vihreää ympäri vuoden. Osa puista on istutettu estämään maantieltä tulevaa autojen melua. Hyvin suojaavatkin, vain kuorma-autojen ja traktoreiden ääni kuuluu sisälle, mutta ei häiritsevästi. Normaalia mäntyä ei kannata istuttaa, sillä hirvet syövät vuosikasvut.

Toivon kaikille hyvää vointia ja syksyä lämpimin terveisin Posti-Pekka

Kyllä on syksy kulunut nopeasti, syyskuu oli ja meni, olemme siirtyneet jo lokakuulle. Lokakuu on kuukausi, jolloin melkein normaalisti alkaa maa saamaan lumipeitteen. Nykyoloissa säät ovat sen verran oikukkaita, että voimme joutua lumipeitteen saamista odottamaan. Ei sitä lumipeitettä ja pakkasia taida monikaan kaivata. Ovat nostaneet noiden energioiden hinnat niin korkeiksi, että monet ovat iloisia lauhasta syksystä ja talvesta. Kylmin yö on ollut -2,7 astetta viime viikolla lauantaita vasten yönä.

Meidän ruskea ruosteruska on onnistuneesti ohi. Kun emme päässeet nauttimaan värikkäästä ruskasta, niin päätimme lähteä katsomaan sitä naapurissa. 24.09 lauantaina lähdimme katsomaan Norjan ruskaa Varangin vuonon rantamaisemiin. Nuorgamiin saakka olivat lehtipuut varistaneet suurimman osan lehdistään. Kohta rajan ylitettyämme alkoi maisemat muuttua värikkäämmiksi.

Lehtipuissa oli vielä värikkäitä lehtiä, aivan vihreitä puitakin oli joukossa. Leppä, jota ei Utsjoella juuri löydy, olivat aivan tumman vihreitä. Norjalaiset ovat aikanaan istuttaneet kuusia, niitä on jo Polmakissa, ainakin yhden talon pihalla. Leppää on ainakin välillä Polmak – Skiippagurra. Skiippagurra – Varangerbotn, en havainnut. Varangerbotnista eteenpäin alkaa olemaan taloja joiden pihoilla on kuusia, joissakin pihoissa mäntyjäkin. Vuonon rantamaisemissa oli ruska vielä kauniina ja värikkäänä. Joissakin paikoin oli vielä leppiäkin, vihreässä värissään.

Nyt vasta kiinnitin enempi huomiota Vesisaaren kaupungissa ja sen läheisyydessä havupuihin. Kuusia on paljon ja korkeitakin, joka osoittaa, että puut ovat jo yli sata vuotiaita. Vain harvan talon pihalla näkyi mäntyjä. Viihtyykö kuusi paremmin näin pohjoisessa? Nyt sitten kiinnitin huomiota kaupungin Hautausmaan puihin. Ainakin tien E75 puoleisen aidan puolella, oli pihlajia pitkä rivi ja joukossa todella korkeita. Sellaisia en muista missään nähneeni. Pihlajissa oli vielä punertavat lehdet ja marjoja paljon. Niissä korkeissakin pihlajissa oli marjoja aivan latvaan saakka. Meillä pihlajissa on hyvin vähän marjoja.

Vesisaaren jälkeen puut loppuvat, on vain pajuja ja nekin matalia pensaita. En muista oliko siellä yhtään taloa, jonka pihalla olisi ollut havupuita. Kävimme kääntymässä Ekkeröyssä. Hiljainen oli kylä, uusi asfaltti oli vedetty päätieltä vanhalle laiturille saakka. Varangin vuonolle oli luvattu aurinkoinen sää ja ennustus piti paikkansa. Aurinko paistoi melkein selkeältä taivaalta. Kahvin keitimme ja joimme Hildosen kuuluisten viinereiden kanssa vuonon rannalla. Lämpötila vaihteli +10 ja +13 asteen tuntumassa. Taisi olla tämän vuoden sulanmaan viimeinen retkemme Norjaan. Jäi todella taas mieluisat muistot sään ja maisemien johdosta.

Toivota kaikille hyvää vointia syyssäistä huolimatta terveisin Posti-Pekka

Syksyisiä säitä on pidellyt, vettä on sadellut melkein päivittäin ja tuuli puhaltanut luoteen ja pohjoisen puolelta. Sieltä kun puhaltaa niin se on kylmää, vähintäänkin vilpoista. Yöpakkasia ei ole kuitenkaan ollut kuin tiistaiyönä, silloin lämpötila laski -2,3 asteeseen. Koivut ovat joutuneet luopumaan lehdistään suurimmilta osin. Ruska oli meidän seudulla vaatimaton, se oli väriltään ruskea. Kun suurin osa koivujen lehdistä on maassa, on jäljellä olevissa koivuissa jonkin oikeaa ruskan väriä. Haavat ovat nyt kellastumassa ja hakemassa punaista väriä lehtiinsä. Meidän seudulla on vähän haapoja ja ne ovat pääasiassa Norjan puolella. Myös pihlajat ovat saamassa oikean ruskanväriä.

Kävin keskiviikkona Tana bruussa hiusmuotoilija Matin luona lyhennyttämässä tukkaani. Kaksi naista oli käsittelyn alla ja molemmat olivat suomalaisia. Olivat Norjassa töissä, toinen oli kylläkin päässyt juuri eläkkeelle. Kun ajelin Tanaan, niin matkalla huomasin, että siellä oli kaunis värikäs ruska. Koivut punertavia, haavoista osa vielä vihreitä, osa kellastumassa ja osa punastumassa. Sama oli tilaanne pihlajien kohdalla, kun joukossa oli jonkin veran vihreitä havupuita, olivat maisemat värikkäitä.

Mieleni on ollut kahdenlainen, on ollut apea ja kaipaava, toisaalta iloinen vuosikymmeniä tuntemani ystävän poisnukkumisen johdosta. Vuosia olemme Pieran kanssa soitelleet toisillemme, aluksi harvemmin, sitten viikoittain ja lopuksi päivittäin. Emme pitäneet lukua kumpi soitti, pääasia oli, että soitimme ja saimme keskustella. Joskus soitimme kaksikin kertaa päivässä. Tänä vuonna, kun Piera alkoi enempi sairastelemaan ja joutui olemaan Terveyskeskuksissa, soitot lisääntyivät joka päiväsiksi ja useammin päivässä tapahtuviksi.

Mistä me keskustelimme? Arkisista, maallisista asioista, mutta tärkein oli tiestä ja matkasta keskusteleminen. Ei näistä maanpäällisistä teistä ja matkoista, vaan taivaantiestä ja -matkasta. Murehdimme Suomen Evankelisluterilaisen kirkon maallistumisesta. Seurasimme kyllä Ukrainan sotaa ja kuinka naapurimaan Putinin porukka on raakalaisia. Pieran ollessa Terveyskeskuksissa, hän halusi myös kuulla mitä suureen maailmaan kuuluu. Siinä oli tärkeintä kuulla mitä Ukrainaan kuuluu. Minä aamuisin katsoin Tv:stä uutiset ja sitten soitin Pieralle, tiesin siten antaa hänelle tuoreimmat tiedot. Pieran vointi alkoi huononemaan, sovimme, että jätetään Ukrainan sota Jumalan hoidettavaksi. Muistamme asiaa vain rukouksissa, sillä me emme muuta voi.

Kun viimeisenä sunnuntaina illalla soitin Pieralle, hän ei jaksanut enää itse vastata puhelimeen. Hoitaja välitti molemmin puolin terveisemme. Maanantaina aamulla Pieran Maarit tyttö ilmestyi ovemme taakse, arvasin heti, että hänellä on suru-uutinen. Piera oli saanut laskea väsyneenä matkasauvansa klo 04.00 ja 05.00 välillä. Surullisin mielin tässä olen koettanut totuttautua ja elämään ilman Pieran maanpäällistä läsnäoloa. Nyt hänellä on matka päättynyt ja hän on hyvässä hoidossa. Hän on Taivaan Isämme kämmenellä, niin Pieralle sanoin viimeisten soittojemme yhteydessä.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä vapaana kaikilta viruksilta
Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Syksy 2022

Lehti puusta varisee……. on tullut syksy. Kauniin ja lämpimän kesän jälkeen odottelimme saavamme kauniin värikkään ruskan. Emme saaneet, jo normaalia aikaisemmin joutui valkoisen auton päältä huuhtomaan lehtipuiden sienitaudin aiheuttamaa “ruostetta”. Koivujen lehdet alkoivat ruskistumaan, niin olemme saaneet katsella likaisen ruskeaa maisemaa. Siellä missä kasvaa haapoja ja pihlajia, on vielä vihreää. Paikoin ovat koivut jo varistaneet puolet lehdistään, näin meidän seudulla. Ei tämä mitään outoa ole, muutamien vuosien välein tapahtuu näin.

Päivät ovat muuttuneet aika viileiksi, mutta öisin ei ennuksista huolimatta ole ollut pakkasta. Yhtenä yönä laski mittari elokuun aikana -1 asteeseen. Ilmavirtaus eli tuulet ovat viimepäivinä olleet luoteen ja pohjoisen suunnalla. Silloin on parasta seurata Norjan sääennustuksia ja luottaa niihin. Kyllä myös koillistuulen sään Norja ennustaa paremmin kuin Suomi.

Heinäkuussa otimme jo ohjelmaamme käydä Norjassa ajan kanssa. Elokuussa Seijan viimeiselle lomaviikolle sen sitten sijoitimme. Halusimme pitkästä aikaa suunnata matkamme Lakselvin suuntaan. Siitä oli luovuttava, kun ennustivat sille suunnalle vesisateita. Parasta säätä ennustivat Kirkkoniemen suunnalle. Päätimme, että mennään sinne ja käydään Paatsjokilaaksossa Kasvitieteellisessä puutarhassa. Olihan edellisestä käynnistä kulunut jo 13 vuotta.

Varasimme huoneet Kirkkoniemen Hotellista, sillä yli 500 km matka olisi ollut yhdelle päivälle liian rankka. Päätimme myös, että omilla eväillä liikumme vain menopäivänä. Teemme oikean lomamatkan. Tiistaina 09.08 lähdimme jo aamusta. Ensimmäiset kahvimme oli termospullossa, norjalainen kahvi ei virkistä. Aurinko paistoi ajoittain aika selkeältä taivaalta. Pysähdyimme juomaan kahvimme voileipien kanssa noin 10 km Varangenbottenin jälkeen. Hyvällä näköalapaikalla olevalla levähdyspaikalla. Siinä oli hyvin hoidetut pöydät ja penkit, jotka olivat kahdelta sivulta aidalla suojattu tuulelta.

Maisemia meidän ei tarvinnut pysähtyä katselemaan, sillä niitä olimme jo nähneet. Ihailimme niitä ajon aikana ja muistelimme useita edellisiä matkoja. Yhdessä paikassa ennen Neiteniä (Näätämöä), jouduimme tietyömaan johdosta pysähtymään ja odottamaan johtoautoa. Jostain syystä tiekoneet olivat jyrsimässä valkoisia reunaviivoja pois. Vähän ennen Kirkkoniemen Lentokenttää olevalla levähdyspaikalla pysähdyimme syömään lounasta. Kaunis vuononäköalapaikka hyvin hoidetut pöydät ja penkit aidalla tuulelta suojattuna. Siinä keitimme mummonmuusia, jota söimme Seija kotona valmistaman nakkikastikkeen kanssa. Jälkiruuaksi keitimme kahvia.

Koska Hotelliin pääsi sisälle vasta klo 15, päätimme ajamalla katsella kaupunkia. Sataman lähellä oli Europris liike, Liisa ja Seija halusivat käydä siellä. Minä istuin autossa katselin “elämänsykettä“. Eivät pitkään viihtyneet kaupassa ja aikaa oli vielä paljon. Seija ehdotti, että käydään katsomassa uusittua tietä, joka johtaa Venäjän rajalle. Olihan siellä lähes 700 metriä pitkä tunneli ja sen jälkeen uusi silta kapean vuonon yli. Jorma aikanaan seurasi netistä sen sillan tuontia kokonaisena meritse. Emme menneet tullialueelle, vaan käännyimme ajoissa takaisin.

Aikaa oli kulunut ja niin pääsimme kirjautumaan Hotelliin. Hotellin ravintola aukesi vasta klo 19.00 (Suomen) aikaa. Emme halunneet syödä niin myöhään ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kiinalainen ravintola oli tiistaisin suljettu. Sitten oli uusi kauppakeskus, jonka toisessa kerroksessa oli ravintola. Sinne sitten menimme ja valitsimme ikkunapaikan nurkasta. Ravintolassa oli vähän asiakkaita. Ruoka piti käydä salin perällä olevalta palvelutiskiltä tilaamassa ja maksamassa. Seija hoiti sen, joten saimme Liisan kanssa ihailla ikkunasta näkyvää vuomaisemaa ja paikoitusalueen liikennettä.

Vuonolla oli hiljaista, ei yhtään alusta ollut enää liikkeellä. Kauppakeskuksen paikoitusalueella oli sitä vastoin vilkas liikenne. Havaitsimme, että maahanmuuttajia (värillisiä) oli aika runsaasti asioimassa. Syötyämme, lähdimme Hotellille ja aloin TV:tä katsellen viettämään iltaa. Liisa ja Seija lähtivät vielä pienelle kävelylenkille. Heidän tultua takaisin, sovimme, että Seija tulee aamulla klo 8.00, meidän aikaa, hakemaan meidät aamupalalle.

Työnsimme vähän erillään olleet sängyt kiinni toisiinsa. Oli turvallisemman tuntuista nukkua, kun sängyt olivat korkeat ja keskeltä vähän pullottavat. Vedin verhot isojen ikkunoiden eteen, että huoneesta tuli hämärä. Klo 21.00 meidän aikaa sammutimme valot ja aloimme odottamaan unta.

10.08.22 klo 8.00 olimme valmiit, kun Seija tuli hakemaan aamupalalle. Ravintolassa oli vielä vähän asiakkaita, valitsimme taas nurkkapöydän vähän erillään muista pöydistä. Liisa ja Seija hakivat kaikki syötävämme, puuroakin olisi ollut, mutta emme ottaneet sitä. Monipuolinen ja hyvää oli aamupala, jonka söimme hyvällä ruokahalulla. Kahvia emme ottaneet, päätimme keittää ja juoda Paatsjokilaakson levähdyspaikalla. Syönnin jälkeen menimme vielä huoneisiimme ja päätimme lähteä liikkeelle klo 10.00.

Niin myös teimme, sää oli jokseenkin pilvinen, kun lähdimme ajamaan määränpäähämme Sanvikin. Hessengissä Liisa ja Seija kävivät ruokakaupassa ostamassa ruokaa paluumatkalle ja kotiin vietäväksi. Kasvitieteelliseen Puutarhaan oli matkaa n. 40 km. Matkan alkupäässä on pitkä kapea Langfjorden niminen vuono. Paikassa, jossa maantie kulkee korkealla ja lähellä vuonoa, on hyvä levähdyspaikka vessoineen. Siinä pysähdyimme nytkin keittämään aamukahvimme. Söimme samalla norjalaista jukurttia, jossa on samassa pakkauksessa muroja. Olihan ruokailuun vielä useita tunteja.

Aurinko vielä pilkisteli kahvittelun aikana. Lähestyessämme Puutarhaa, pilvisyys lisääntyi ja tummui. Vähän tihuutti vettä, kun lähdimme kävelemään ja katselemaan kukka- ym. istutuksia. Osa kukista oli jo menossa ohi, mutta hyvin niistä vielä sai selville kukan muodon ja värin. Jokaisen kukan vieressä oli nimilaput useammalla kielellä. Puutarhaa oli uudistettu ja laajennettu. Nurmikenttiä oli myös laajennettu ja niissä ainakin kahdessa oli liikkeellä ruohonleikkaaja robotit. Kävelymme aikana sadekin loppui, mutta aurinko pysyi vielä pilvien takana. Olimme ainoat katselijat, kaksi puutarhuria oli omissa askareissaan.

Lähdimme paluumatkalle klo 12 jälkeen. Kaikki kelloajat ovat Suomen aikoja. Yritimme käydä katsomassa lähistöllä olevaa Ordotoksi kappeli, mutta siellä oli menossa siunaustilaisuus. Kappelin edessä oli Hautaustoimiston ruumisauto ja muita autoja. Maantietä oli paranneltu 13 vuoden aikana. Pahimpia mutkia oiottu, tietä levennetty, siellä mihin oli vedetty useita km uutta asfalttia. Meillä oli tarkoitus syödä Kiinalaisessa ravintolassa, ennen Kirkkoniemestä lähtöä. Ravintola aukesi klo 14.00. Kun aikaa oli vielä hyvin, kävivät Liisa ja Seija Puutarhaliikkeessä.

Olimme ravintolan edessä klo 14.00 ja pääsimme heti sisälle. Taas valitsimme ikkunapaikan ja nurkasta, ei ollut eikä tullut muita asiakkaita. Kaksi kertaa Kiinassa käyneenä osasimme valita mieluisat ruuat. Ja tiesimme, että on parempi jättää vähän ruokaa lautaselle, kuin syödä se tyhjäksi. Minä kyllä söin lautasen tyhjäksi. Otimme jälkiruuankin, mutta emme kahvia. Maksaessani, tarjoilija tiedusteli Seijalta mistä olemme ja minkä ikäisiä Liisa ja minä olemme? Seija kertoi mistä olemme ja kertoi myös ikämme 93 v. Kovin oli tarjoilija ihmeissään ikäämme.

Ruokailun aikana oli ulkona alkanut satamaan ja tiheää sadetta vielä olikin. Seija haki autonsa kadun toiselta puolelta portaiden viereen ja niin pääsimme kuivana autoon. Lähdimme kotimatkalle klo 15.00. Sade heikkeni kaiken aikaa ja lähellä Neideniä loppui kokonaan. Neideniin laskeutuessamme, oli taas tientöiden johdosta noin 10 minuutin pysähdys. Jonkin matkaa neideistä, pysähdyimme levähdyspaikalle ja keitimme kahvia. Silloin aurinko alkoi vähän pilkistellä pilvien välistä.

Kahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa ja totesimme, että maisemat näyttivät jylhemmiltä näin päin ajettaessa. Emme enää pysähdelleet ja saavuimme kotiin klo 19.05 lämpötilan ollessa +15,5 astetta. Poissa ollessamme oli lämpötila ollut lämpimillään +17,9 astetta ja kylmimmillään +10,2 astetta. Kirkkoniemessä oli lämpötila päivällä +20 astetta ja niillä seutuvilla se oli menomatkalla Nuorgamista alkaen.

Miten oli Kirkkoniemi muuttunut edellisen käynnin jälkeen? Oli rakennettu uusi sairaala toiselle puolelle kaupunkia. Entinen oli Sataman läheisyydessä, uusi järven läheisyydessä kaupunkiin mentäessä. Oli rakennettu 2 uutta Hotellia, toinen keskellä kaupunkia ja toinen Satamassa. Vanha Hotelli oli jossain muussa käytössä. Oli uusi Kauppakeskus, joka oli hyvin edustavalla paikalla kaupunkiin johtavan tien varressa. Kaupunki oli laajentunut paljon.

Matkamme Kirkkoniemen suunalle taisi olla meidän viimeinen. Koronaan sairastuminen oli sallittu myös meille ja sen me saimme tällä matkalla. Torstaina 11.08 päivällä oloni oli vielä aivan hyvä, mutta illalla oli vähän outo olo. Yöllä sitten heräsin hirveään päänsärkyyn. Kivuissani pyöriessä olin nähtävästi osan yöstä tajuttomana. Nousin aamulla klo 8 jälkeen aamupalalle, kun Seija haki. Otin myös särkylääkettä ja menin takaisin sänkyyn. Seija toi useita kertoja kuumaa teetä hunajalla höystettynä. Kävin syömässä lounaan ja päivällisen, mutta muun ajan pysyin sängyssä ja nukahteli, kun päänsärky hellitti.

Seuraava yö oli sitten lihassäryn kanssa pyöriessä. Lauantaipäivän olin sängyssä, aamupalan ja päivällisen kävin syömässä. Kuumaa teetä join paljon ja särkylääkettä otin vain ohjeen mukaan 3 kpl vuorokaudessa. Seija teki kotitestin ja hyvin nopeasti tuli punaiset viivat ilmaisemaan, että on korona. Samoin kävi myös Seijalla itsellä. Sunnuntaita vasten yöllä tuli kova kurkkukipu. Aamupalan nieleminen oli todella vaikeaa ja ääni oli vain n-kuiskaamista. Sunnuntaina päivällä jo istuin olohuoneessa ja kuuman juonti oli melkein pääasia. Seijalla ja Liisalla oli vähän erilaiset oireet ja kivut.

Maanantaina olin puhelimitse yhteydessä Terveysasemalle. Iines kysyi, että jaksaisinko tulla klo 13.30 testiin ja otetaan saamalla pieni verenkuva? Hän myös käski ottaa särkylääkettä 2 kpl kerralla ja niin kolmesti päivässä. Verenkuva ilmaisi, että tulehdusarvo oli 14, joten ei paha, muut arvot olivat kohdillaan. Siitä ne säryt ja kivut häipyivät, kun vietti hiljaista elämää. Äänikin palautui eikä jäänyt pahempaa yskääkään. Toista kertaa en kyllä haluaisi enää tuollaisia kipuja kärsittäväksi.

Nyt on vointi hyvä ja olen päivisin jo sauvakävellyt, eikä mitään oireita ole tullut. Tänään alkaa kuntosalilla syyskausi jumppaamisessa. Vein menomatkalla Inarin Poliisiaseman palvelupisteeseen lääkärinlausunnon ajokyvystäni. Olin muistitestissä 31.08, testinottaja Sari sanoi, että tämä testi on sinulle läpihuutojuttu. Ei todennut lääkärikään mitään terveydellisiä esteitä. Näin on ajokyky testattava vuoden päästä.

Toivotan kaikille hyvää vointia syksylle ilman viruksia terveisin Posti-Pekka