Viikko 9

Helmikuun viimeisellä viikolla oli jokseenkin normaalit talvisäät tähän aikaan talvesta. Maanantain päivälämpötila oli +0,5 asteen ja -6,8 asteen välillä. Tiistaina alkoi kylmenemään, keskiviikon ja lauantain välillä oli lämpötilat päivällä lämpimillään -6,1 ja -14,6 asteen välillä. Kylmimmillään -13,9 ja -27,6 asteen välillä. Kylmin yö oli keskiviikkoyö, jolloin lämpötila laski -27,3 asteeseen.

Lunta satoi viikon aikana sen verran, että kahtena päivänä suoritin kuntoiluni lumikolan kanssa. Pilvisyys oli alkuviikon vallitsevana, hieman rakoili välillä. Torstaista alkaen aurinko on paistanut ja päivät ovat olleet suorastaan kauniita. Valkoinen puhdas lumi on kimallellut ja hohtanut valoisuutta. Yöt ovat olleet enimmäkseen selkeitä, taivas tähtinen ja revontuletkin ovat loistaneet useana yönä. Makuuhuoneemme ikkunasta olemme öisin saaneet ihailla revontulia. On pitänyt kääntää kylkeä, ettei unohdu katselemaan taivaantulia.

Olen muistellut ensimmäisiä vuosiani täällä Utsjoella. Ensimmäinen talvi meni totuttelemisessa yksin elämään. Asunnossa oli vain muurattu pystyuuni, joka oli kaiken lisäksi lämmityskiellossa. Pakkohan siinä oli tulta pitää, muuten ei olisi voinut asua. Ruoka piti valmistaa vanhanajan priimuksella, joka oli huonossa kunnossa. Olin varannut itselleni Rovaniemeltä lähteissä työkaluja. Joten pystyin priimuksen purkamaan ja puhdistamaan. Sillä sitten keittelin pääsiäisviikolle asti. Sain kyllä joksikin aikaa ruokapaikan Rajavartion emännän luona. Silloisen poikamies kunnansihteerin kanssa kävimme emännän kotona kerran päivässä syömässä arkisin.

Maaliskuussa 1956 yleislakon aikana tuotiin Tenon jäätietä pitkin postilon rakennustarpeet. Niissä rakennustarpeissa oli hella, joka oli tarkoitettu tulevaan asuntooni. Hevosella toimme hellan silloiseen asuntooni ja muurasin sen lämmityskiellossa olevan uunin kylkeen. Päivä oli kiirastorstai, kun liitin hellan uunin kylkeen. Hellalla sitten lämmitin asuntoni ja pystyin keittämään ja uunissa paistamaan ruokani. Silloin loppui ruokapaikka Rajavartion emännän luona.

Aikaa kului myös paikallisiin ihmisiin tutustumiseen. Saman sukunimen omaavia oli paljon, joten vei aikaa oppia muistamaan mistä talosta kukin oli. Utsjoen varressa oli veljekset, jotka olivat niin samannäköisiä kuin marjat, niin kuin sanotaan. Nämä isännät olivat usein Kaamasesta Utsjoelle postia kuljettavien postinkuljettajain apulaisena. Postinkuljettaja jäi taloon lepäämään ja isäntä lähti käymään porolla Utsjoella vaihtamassa postin. Molemmat isännät olivat leppoisia ja kiireettömiä miehiä. Heidän kanssaan oli mukava jutella, kun tulimme tutuiksi. Veljeksiä olivat myös nämä Kaamasen postinkuljettajat, mutta täysin erilaisia olemukseltaan ja luonteeltaan.

Kesällä 1956 rakennettiin postitalo hyvälle paikalle lähelle Tenojokea. Meillä oli olohuoneesta komea maisema, Tenojokilaakso Suomen ja Norjan puolen tuntureineen. Pääsimme muuttamaan uuteen postitaloon 19.10.1956, eli tasan vuoden kuluttua Utsjoelle tulostani. Asuntona oli 2 huonetta ja keittiö. Sauna ja puusee eli käymälä, olivat talousrakennuksessa. Maantietä oli alettu rakentamaan Kaamasesta Utsjoelle ennen minun tuloani. Kirkkopahtaa, Mantojärven rannalla, alettiin louhimaan talvella 1956-1957. Mantojärven jäädyttyä tarpeellisen vahvaksi, TVL aurasi tien jäälle, jonne liikenne ohjattiin. Toukokuun loppupuolella louhiminen oli edennyt jo niin pitkälle, että siitä pystyi liikennöimään.

Toivotan kaikille hyvää vointia, talven ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka

Utsjoen postitalo 1957 kuvattuna
Kirkkopahtaa louhittuna toukokuussa 1957. Kirkkotupia taustalla

Viikko 8

Saimme viettää sopevan lämpöisen viikon. Ainoastaan torstai oli vähän kylmempi päivä, jolloin lämpötila yöllä laski -22,9 asteeseen ja oli päivällä kylmimmillään -20,4 astetta. Päivällä lämpötila nousi -5,9 asteeseen. Muina päivinä lämpötila oli öisin -2,6 asteen ja -15 asteen välillä. Päivälämpötila kävi plussalla perjantaina ja lauantaina vain +0,2 ja +1,6 asteen verran. Perjantaina puhalsi luoteistuuli navakasti ja lunta satoi aamupäivällä heikosti. Se oli viikon ainoa lumisadepäivä. Eilen 24.02 puhalsi luoteistuuli voimakkaasti 13 m/s ja puuskissa 18 m/s. Lumikuuroja tuli ajoittain tuulen mukana, jonkin verran. Paikoitelle teki kinoksia maantielle palteiden viereen. Aurinko pääsi ajoittain paistamaan keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina. Meillekin piti sunnuntaina auringon paistaa ensikerran tälle vuodelle keittiön ikkunasta. Klo 12 ja 13 välillä pilviä sattui auringon eteen, joten ei paistanut.

Lunta on tällä hetkellä yli 80 sm, Kevolla virallinen mittaus 84 sm. Olen seurannut Kevon lumimäärän lisääntymistä ja tullut siihen tulokseen, että siellä on usein satanut vähempi kuin meidän seudulla. Kyllä niitä lumisia talvia on ollut ennekin, varsinkin Utsjoelle saapumiseni alkuvuosina. Kun maantie, joka oli Tielaitoksen kirjoissa huoltotie, valmistui läpiajettavaan kuntoon, oli lumisia talvia. Utsjoella ei ollut Tielaitoksella tuki kohtaa ja auraus suoritettiin Kaamasesta. Tenon jäätielle ajettiin Postitalon kohdalta Rajavartioston ohi kääntyen ennen Utsjoen puista siltaa Tenolle päin. Onnelan kentälle oli kertynyt paljon lunta ja sen johdosta aurauspalteet olivat kasvaneet.

Oli ollut lumituiskuinen yö ja Kaamasesta saapunut aura-auto yritti avata tietä Onnelan kentän yli. Aura-auto peruutti useita kertoja Postitalon pihalle ja otti siten vauhtia, kun yritti aukaista tukkeutunutta tieuraa. Ei tullut laskettua montako kertaa ehti ottaa vauhtia, kun aura juuttui kiinni “lumiränniin”. Siihen aikaan aura-autolla oli kettingit vetopyörissä, mutta vetopyörät pyöri tyhjää pehmeässä lumessa. Oli kuitenkin pitkähkö vaijeri vai oliko kettinki mukana. Kuljettaja irrotti auran autosta ja peruutti pois lumirännistä. Laittoi kettingin/vaijerin kiinni auraan ja toisen pään autoon. Vauhdinotto peruutuksilla sai auran vedettyä irti kinoksesta. Lumiränniä vähitellen leventäen ja vähemmällä hyökkäyksellä sai tien aukaistua.

Oli kulunut vuosia ja Utsjoelle oli saatu TVL:n tukikohta ja auto huolehtimaan aurauksista. Kuljettajaksi oli tullut Rovaniemeltä Olavi Ylipaavalniemi. Postiautokin liikennöi säännöllisesti. Tuli luminen talvi ja kevät puolella tuli kolme vuorokautta kestänyt lumipyry. Olli yritti pitää tietä auki, mutta lunta satoi niin sakeasti, että hän siirtyi postiauton aikataulun mukaiseen saattoauraukseen. Oli soitteli TVL:n Ivalon tukikohtaan pyyteli aurausapua. Siellä vain ihmettelivät, mitä sinä Olli hourailet? Meillä on täällä poutasäät. Olli käski kysyä postiautonkuljettajalta, kun se tulee Ivaloon. Lumipyryn raja oli kohta Petsikon jälkeen, siellä oli vain heikkoa lumisadetta. Kyllä ne Ivalossa viimein uskoivat millainen on tilanne Utsjoella ja lähettivät aura-auton avuksi. Lunta tuli, jos en väärin muista noin 80 sm kolmen vuorokauden aikana. Kolaamista riitti Postitalon pihallakin. Silloin ei vielä ollut lumilinkoja ja lumikolakin oli peltinen. Joka on työnnellyt peltistä lumikolaa, tietää kuin tahmeasti se luistaa.

En saa lumista kuvaa nähtäville, tuhansia kuvia on albumeissa, mutta en nyt tähän hätään ehdi niistä etsimään sopivia kuvia. Toivon kaikille hyvää vointia, laskiaista ja lunta sinne Etelä-Suomeenkin terveisin Posti-Pekka

Viikko 7

Niin on helmikuustakin jo puolet kulunut, päivät ovat valoistuneet ja lumi on lisääntynyt enempi kuin tarpeeksi. Tiistaina päivälämpötila oli vielä +0,3 astetta ja pilvisyys vähän rakoili. Keskiviikko lämpötila oli lämpimillään -6,7 astetta ja kylmimmillään -18,7 astetta. Keskiviikon jälkeen niin päivä- kuin yölämpötilat laskivat huomattavasti. Päivälämpötilat olivat lämpimillään -16 ja -21,9 asteen välillä. Kylmimmillään -21,3 ja -28,5 asteen välillä, kylmin oli perjantai. Lauantai-iltana lämpötila alkoi hiljalleen nousemaan ja sunnuntaiyönä lämpötila laski enää -20 asteeseen. Sunnuntaina lämpötila oli lämpimillään -7,6 astetta. Pakkaspäivinä sää oli selkeä ja aurinko paistoi meidän kohdalla Norjan puolella joen rantaan.

Lumitöitä on ollut aivan kiitettävästi, ei ole tarvinnut harrastaa sauvakävelyä kuin yhtenä päivänä. Tiistaina, keskiviikkona ja lauantaina tein lumitöitä, tiistaina lumilingon kanssa. Keskiviikkona ja lauantaina kävelin lumikolan kanssa. Molempina päivinä oli lunta 3 sm, myös eilen olisi ollut kolattavaa 3 sm. Ei ollut tarvetta liikkua ulkona, niin jätin lumen maanantaille. Tänään olikin sitten 10 sm lunta ja otin heti lumilingon. Linkosin koko pihan ja pienensin liittymän palteita näkyvyyden parantamiseksi. Tämän päivän lumitöissä meni sitten kolmisen tuntia.

Ei ole ilmestynyt Tenolle moottorikelkan jälkiä, eikä myöskään hirvien jälkiä. Kävin tänään iltapäivällä kylällä enkä havainnut hirvien jälkiä missään. Lintulaudallamme käy vilkas hyörinä, punatulkut ovat lisääntyneet. Nyt ole havainnut myös Lapintiaisia. Hömötiaiset näyttävät olevan auringonkukansiementen suhteen valikoivia. Ottavat siemen nokkaansa, mutta nakkaavat pois ja ottavat uuden. Näkyvät heittävän useaan kerran peräkkäin ennen kuin hyväksyvät syötävän siemenen. Onneksi punatulkut nokkivat pois heitettyjä hangelta.

Laitan vielä kuvia rakennustyöstämme, ehkä jätän niiden julkaisemisen tähän kertaan. Rakennustyö oli aikamoinen projekti pääasiassa työn ohelle suoritettuna. Kaikki kun tuli tehtyä itse Jorma ja Liisan avustuksella. Sähkötyöt olivat sellaiset, että niitä ei saanut tehdä itse. Talkoolaisia oli laatan valussa ja kattohuopapalojen naulaamisessa oli yhtenä iltana kesä-pappi apuna. Vesijohto- ja ilmastointityöt töin yksin, samoin muurasin takan itse. Lattialaudat kuivasin rakennuksen sisällä kevytpeitteen alla kuumailmapuhaltimen puhaltaessa yli 2 viikkoa peitteen alle kuivaten lautoja. Lautapino oli hyvin painotettu, että laudat eivät väänny. Eivät ole lattiat rakoilleet 29 vuoden aikana. Taloa rakensin vain arkipäivisin, yhtään naulaa en ole sunnuntaisin naulannut.

Toivon kaikille hyvää vointia ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka

Vesikatto valmis, takan piippu vielä koteloimatta.
Ulkoseiniin laitoin 150 mm lisäeristeeksi karhuntaljan. Hirsipaneeli päälle seiniin.
Lisäeriste tarvitsi pystökoolauksen, jonka kiinnitin hirsiseinään tällaisilla kiinnikkeillä, jotta hirret pääsevät laskeutumaan.
Takan teräspiipun verhoilin messipellillä.
Saunaan tuli Helon hetivalmis kiuas.
Muutimme omaan taloon kesällä 1992, kuva saman vuoden syksyltä.

Viikko 6

Niin on helmikuun ensimmäinen viikko elettynä ja saimme viettää sen aivan sopivissa lämpötiloissa. Kylmin yö oli tiistaiyö, jolloin lämpötila laski -27,4 asteeseen. Keskiviikkoyönä lämpötila laski vielä -21,9 asteeseen. Sen jälkeen yölämpötilat olivat jokseenkin normaaleja yöpakkasia. Lauantaiyö oli normaalia lämpimämpi, silloin lämpötila kävi kylmimmillään -0,3 asteessa ja lämpimillään +2,5 asteessa. Päivälämpötila kävi plussalla perjantaina +1,9 astetta ja lauantaina peräti +3 astetta. Muina päivinä päivälämpötila oli muutaman asteen miinuksella.

Tiistaina ja keskiviikkona oli niin selkeää, että aurinko paistoi Norjan puolen maisemiin. Lunta satoi maanantaina ja perjantaina, joten kuntoilu tuli hoidetuksi lumitöissä. Niin tapahtuu tänäänkin 10.02.20. Tuulet ovat olleet enimmäkseen heikkoja, ajoittain tyyntä, yhtenä yönä puhalsi luodetuuli vähän voimakkaammin. Viimeyönä ja tänään on satanut lunta 8 – 10 sm. Lämpötila nousi plussalle ja nyt sade on melkein vettä.

Luonnossa on vielä hiljaista, ei kuulu Tenolta moottorikelkkojen pörinää. Jorma on kävellyt lumikengillä vähän matkaa jäälle ja polkenut lunta, että rannassa oleva sula jäätyi. Vettä on todennäköisesti muuallakin paksun lumikerroksen alla. Varsinkin Junttijoki laskee vettä jäälle ja pitää Aslakin rannassakin sulaa lumipeitteen alla. Lumikengillä kävellessä on lumi upottanut 30 – 40 sm.

Hirviä ei ole meidän kohdalla näkynyt, Kaavan seudulla näkyy kuulemma niiden jälkiä. Lintulaudalla ovat punatulkut lisääntyneet, 4 -6 paria on yhtä aikaa syömässä. Tiaisista talitiainen ja hömötiainen, lapintiaista en ole nähnyt kuin harvoin.

Lisää kuvia talomme rakentamisesta. Honkarakenteella kävi sellainen toimitusvirhe, että rakennuksen alimmat hirret tulivat vasta toisessa kuormassa, joka saapui muutaman päivän myöhemmin. Emme päässeet nostelemaan hirsiä muutamaan päivään. Tuli muutama lepopäivä, joka ei ollut mieluisa juttu. Lisäksi pihallamme tuli rakennustarvikkeiden sijoitusvaikeuksia.

Toivon kaikille hyvää vointia ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka

Kaikki hirret saapuneet ja pystytys on alkanut. Pihamme oli täynnä rakennustarvikkeita.
Hirttä toisen päälle ja tappeja jokaiseen reikään. Liisan veli oli alkupäivinä apuna, loma loppui liian nopeasti.
Uusi pyöröhirsi oli kaunista katseltavaa ja mukava nostella päällekkäin.
Tasakerta lähestyy, Liisakin oli niin innoissaan, että ei huomannut tikkaiden olevan väärinpäin. Naulaus piti.
Liisa voiteli seiniä sitä mukaan, kun seinät nousi, siitä väriero.
Vesikaton rakennusvaihe menossa. Säät suosivat rakentamistamme.

Viikko 5

Tammikuu päättyi pakkasiin ja helmikuu on alkanut aivan leppoisissa lämpötiloissa. 28.01. tiistai oli tähän mennessä kylmin päivä, lämpötila oli lämpimillään -30,7 astetta ja kylmimmillään -38,1 astetta. Keskiviikkona lämpötila oli lämpimillään -17,9 astetta ja kylmimmillään -32,5 astetta. Torstaina – lauantaina lämpötilat olivat -9,5 ja -13,2 asteen välillä. Eilen sunnuntaina lämpötila oli vain -9,4 astetta pakkasella. Tiistai oli viikon ainoa poutapäivä, kaikkina muina päivinä hiutaloi vähän lunta. Sunnuntaiyönä satoi 4 sm ja viime yönä lisää niin, että tänään oli 7-8 sm lunta kolattavana. Tänään tein sitten lumitöitä 3 tuntia, ensin kolaten ja sitten lumilingolla. Oli kertynyt pihan laidoille kolattuja lumikasoja, niitä lingolla sinkosin kauemmaksi.

Luonto on vielä hiljainen, paljosta lumestako johtunee, että hirviä ei ole meidän tienoilla liikkunut. Kettu oli yhtenä yönä hiippaillut tuossa talon ja joen välisessä koivikossa. Myyriä lienee haeskellut, kun oli edestakaisin liikkunut. Lintujen ruokintapaikalla on riittänyt syöjiä. Tiaisia on eniten, mutta nyt ovat punatulkutkin alkaneet 5-6 parvissa ruokailemaan. Aika sopuisasti siinä näkyvät ruokailevan. Tiaiset käyvät vain hakemassa siemen ja menevät vieressä oleviin havupuihin syömään. Punatulkut mutustelevat siemeniä rikki syöttöpaikalla.

Toivon kaikille hyvää vointia ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka

Laitan lisää kuvia meidän rakennustyöstä vuonna 1988.

kesäsauna on jo uudella paikalla
Rakennuspaikka odotta pohjatöitä
Pohjatyöt on aloitettu
Sokkelin anturoita on jo valettu
Sokkelin muuraus menossa

Viikko 4

Tammikuu lähestyy loppuaan, viime viikon saimme viettää normaalina talviviikkona. Tiistaina ja keskiviikkona lämpötilat olivat vain muutamia asteita miinuksella, niin päivällä kuin yölläkin. Torstaina lämpötila vaihteli -10 ja -20 asteen välillä. Perjantaina lämpötila oli päivällä ja yöllä -10 asteen tuntumassa. Lauantaiyönä lämpötila laski -23,4 asteeseen, nousi päivällä -8,2 asteeseen. Eilen sunnuntaina lämpötila oli kovin vaihteleva, lämpötila oli päivällä lämpimillään -9,5 astetta ja kylmimmillään -25,1 astetta. Pitkin päivää lämpötila vaihteli nopeassa tahdissa. Tänään pakkanen on aamun -25,5 asteesta kiristynyt koko päivän ja on klo 19.15 -35 astetta. Kevolla on tällä kertaa muutaman asteen kylmempää.

Tiistaina alkuillasta alkoi tuulemaan ja lumikuuroja sakeitakin oli liikkeellä. Keskiviikkoyönä tuuli voimakkaasti, tuuli jatkui koko keskiviikkopäivän sakeine lumikuuroineen. Tuuli pöllytti lunta ja näkyvyys oli monesti nollassa. Lunta satoi jonkin verran torstaina, perjantaina ja lauantaina kolattavasti saakka. Olin sopinut parturin keskiviikoksi klo 14.15 Tana brun Parturiin. Jos olisin arvannut millainen sää keskiviikkona on, olisin perunut ajanvaraukseni. Monta kertaa näkyvyys loppui kokonaan, piti pysähtyä odottamaan sään vähäistäkin selkenemistä. Onneksi liikenne oli hiljainen ja muutkin ajoivat varovasti. Lunta oli eilen pihallamme 80 sm paikassa, jossa lunta ei ole liikuteltu.

Edellisessä kirjoituksessani kuvat menivät väärään järjestykseen. Olen nyt tarkempana ja laitan kuvat oikeaan järjestykseen. Kuten kuvista selviää, rakennukset piti tunkata ylemmäksi, että sai rakennettua radan alle. Vanhat sähköpylväät ratana ja lyhyemmät pylväät rullina. Meillä oli traktori lainassa, jolla saimme osittain vedettyä rakennuksia. Saunarakennus piti pylväsvinssillä veivata uudelle paikalle. Vanha kesämökki oli lautarakenteisena kevyempi siirrettävä. Se luisti metallisten sähköpylväissä olleiden orsien päällä. Osan siirtomatkasta mökki siirtyi pylväät ollessa rullina alla.

Toivon kaikille hyvää vointia ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka

Sauna odotti siirtoa rantaa kohden uudelle paikalle. Siirto tapahtui pylväsvinssillä veivaten.
Lautarakenteinen vanha kesämökki oli kevyempi siirrettävä, liukui pylväsorsien päällä.
Tasaisella maalla siirtyi pylväät rullina alla.
Vanha kesämökki toimi rakennusvaiheen aikana varastona ja purettiin, kun uusi talo valmistui.

Viikko 3

Talvinen tammikuun viikko päättyi todellisiin pakkaspäiviin. Tiistaina 14.01 pakkanen laski yöllä -22,4 asteeseen ja oli päivällä lämpimillään -5,8 astetta. Keskiviikko oli viikon lauhin päivä, Yöllä oli -6,8 astetta ja päivällä lämpimillään -3,4 astetta. Torstaiyönä lämpötila laski -13 asteeseen ja oli päivällä lämpimillään -10,5 astetta. Perjantaiyönä lämpötila laski -10,6 asteeseen ja oli päivällä lämpimillään -10 astetta. Perjantaina lämpötila alkoi illalla nopeasti laskemaan ja oli klo 21.30 laskenut jo -27,6 asteeseen. Lauantaiyönä lämpötila laski -32,1 asteeseen ja oli päivällä lämpimillään -28,6 astetta. Joten lauantai oli tähän mennessä kylmin päivä. Sunnuntaiyönä lämpötila laski -38,1 asteeseen, oli päivällä klo 14.00 -29,5 astetta. Illalla lämpötila alkoi lämpenemään ja oli klo 21.50 -23,9 astetta. Tänään oli päivällä klo 14.00 -6,9 astetta.

Pilvisyys on ollut melkein päivittäistä, tiistai pilvinen, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina pilvisyys vähän rakoili. Perjantaina illalla oli selkeää, lauantai selkeää koko päivän. Sunnuntai alkoi selkeänä ja oli illalla melkein selkeä. Perjantai-, lauantai- ja sunnuntaiyöt olivat selkeitä, silloin oli tähtinen taivas ja revontuliakin oli nähtävillä alkuyöstä. Lumitöitäkin sai viikolla tehdä, sateet tulivat öisin, perjantaiyönä pakkasvitiä 3-4 sm.

Vähän rakentamisesta ja siitä johtuvasta purkamisesta ja siirtämisestä. Kun me keväällä 1988 aloimme rakentamaan omakotitaloa, niin emme purkaneet vaan siirtelimme valmiita rakennuksia. Ensimmäinen hirsityönä (vanhoista puhelinpylvästä) rakentamani sauna, oli rakennettavan omakotitalon paikalla. Ensimmäinen lautarakenteinen kesämökkimme, jo kertaalleen siirretty, oli myös uuden rakennuksen paikalla. Niitä molempia jouduimme siirtämään ja siirsimme kokonaisina. Laitan kuvia tästä siirrosta kirjoitukseni loppuun.

Toivon kaikille hyvää vointia ja vuoden jatkoa terveisin Posti-Pekka



Siirto uudelle paikalle odottaa.
Soiirtyi jo oikealle linjalle.
Saunan ylös tunkkaus.
Siirrettävät rakennukset.

Kaamos päättyy

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa olla puolivälissä, kaikki juhlapäivät ovat takana ja ovat alkaneet reikäleivät ja härkäviikot. Näin sanoivat aikoinaan vanhemmat ihmiset. Nähtävästi oli siirrytty “herkuttelusta” arkisempaan elämään. Näin kai lienee tapana nykyisinkin, ainakin suurimmalla osalla kansalaisista.

Säät ovat olleet aivan mukavan tuntuisia, ei kovia pakkasia ja vähän jopa plussalla kävi lämpötila. Viime viikolla keskiviikkona, torstaina jaa perjantaina lämpötila kohosi päivällä +1,5 ja +2,2 asteeseen. Perjantaiyönä lämpötila oli yölläkin plussalla +0,1 asteen verran. Muina öinä lämpötila oli miinuksella -8 ja -13 asteen välillä. Päivät olivat jokseenkin pilvisiä, keskiviikkona ja torstaina satoi heikosti vettä ja räntää. Perjantaina pilvisyys oli vaihtelevaa, illalla ja yöllä aivan selkeää. Täysikuu valaisi maisemia, revontuliakin oli heikosti nähtävillä..

Lauantaipäivä alkoi selkeänä ja oli päivällä pilvisyydeltään vaihteleva. Illalla alkoi heikko lumisade, joka jatkui sunnuntaina melkein koko päivän. Iltapäivällä lumisade oli voimakasta ja lunta kertyi yli 10 sm. Tänään olen sitten kolannut ja lingonnut lunta, jota oli yli 15 sm vahvuudelta. Jorma kolasi eilen pitkin päivää etupihaa ja liittymää, että pääsi autolla liikkeelle lunta tamppaamatta. Meillä on lunta yli 70 sm, Kevolla 68 sm. Siellä satoi vähempi kuin täällä Tenon laaksossa, siellä lumen syvyys lisääntyi vain 8 sm. Tänään sää on ollut jokseenkin selkeä ja pakkanen kiristyi lumitöiden aikana -20 asteeseen ja kävi klo 15 tienoilla -21,5 asteessa.

Luonto on vielä aika hiljainen, hirvistä ei ole mitään havaintoa. Eivät ole ketutkaan olleet liikkeellä. Jänikset eivät yleensä tule pihallemme. Tenolle ei ole vielä oikein mielekästä lähteä rämpimään. Kyllä Kordsamin kohdalla, joku oli noussut moottorikelkalla joelta maalle. Nyt ne jäljet ovat kyllä peittyneet uudella lumella. Lintulaudalla kyllä on säpinää, tänäänkin oli 4-6 lintua yhtä aikaa siemeniä popsimassa. Tiaisia ja punatulkkuja ovat lintulautamme linnut.

Tällä viikolla sitten päättyy meidän kaamoksemme. Ensi sunnuntaina kylällä näkyy aurinko, jos on selkeä sää. Horisontin yläpuolelle aurinko nousee jo aikaisemmin, mutta meillä se horisontti on tuntureiden takana. Kyllä päivän valoisuus on selvästi lisääntynyt. Tänäänkin, kun oli selkeää, niin oli vielä klo 15 tienoilla aika valoisaa. Jouluvalomme on riisuttu, kun perjantaina oli lämpötila plussalla, niin Jorma kävi viidestä havupuusta ottamassa jouluvalot pois. Lumen pinta oli märkä ja pakkasia oli luvattu, ei voinut jättää jatkojohtoja jäätymää lumen sisään.

Laitan muutamia valokuvia, talvinen kuva hiihtomaisemistamme, joissa olemme saaneet hiihdellä. Syksyisiä kuvia Nykin kuuluisasta maratonjuoksusta, jossa Utsjoeltakin oli juoksija.

Toivon kaikille hyvää vointia ja talven jatkoa sinne, missä on talvi.
Terveisin Posti-Pekka

Näissä maisemissa olemme saaneet hiihtää, nauttia ja toisinaan lumituiskussa pysyä oikeassa suunnassa.
Tässä odotellaan juoksijoita.
Etujoukko on jo mennyt, eväistä on jäänyt jäljelle roskat. Kyllä Jussi ehti pysähtymään ja kertomaan juoksun sujumista.
Keskuspuistossa olevassa maalissa oli tungosta, Jussikin kyllä löytyi etsimällä.

Vuoden 2020 ensimmäinen

Lumikuuroihin päättyi vuosi 2019, myöhään illalla sää vähän selkeni. Uudenvuodenpäivä alkoi selkeänä, mutta pilvistyi nopeasti ja puolenpäivän tienoilla laskeutui sumu jokilaaksoon. Torstaiyönä 2.1 satoi lunta ja aamulla oli edessä lumityöt. Myös perjantaiyönä satoi lunta, taas oli edessä lumityöt. Muiden töiden johdosta kolasin vain keskipihan ja liittymän. Lauantaina sitten linkosin lumikasoja ja kolaamattomia alueita toista tuntia.

Lämpötilat ovat vaihdelleet hyvin nopeasti. Uudenvuodenpäivänä oli aamulla -17,5 astetta ja kiristyi vielä -20,6 asteeseen aamupäivällä. Torstaina 2.1 lämpötila oli lämpimillään -10,4 astetta ja kylmimmillään -17 astetta. Perjantaina ja lauantaina oli kylmimmillään -8,5 astetta. Lauantaina lämpötila kävi lämpimillään -0,9 asteessa. Sunnuntaina lämpötila oli -5 asteen tienoilla, mutta kiristyi illalla -16,9 asteeseen. Loppiaispäivänä lämpötila oli lämpimillään -12,7 astetta ja kylmimmillään -18 astetta. Välillä on ollut tuulisia päiviä ja aura-auto on joutunut töihin vaikka lunta ei olisi satanutkaan. Lunta on Kevolla 62 sm vahvuudella, meidän seudulla on mielestäni muutama sm enempi. Täällä on lumikuuroja ollut enempi kuin Kevolla. Siellä on lumi lisääntynyt 1 sm, kun meillä on samanaikaisesti satanut 5 cm.

Lumisateita on ennustettu olevan edessä melkein jatkuvasti, joten lumiselta tämä talvi vaikuttaa. Voihan se kevättalvi olla hyvinkin poutainen eikä mitään ennätyslumista talvea saadakaan. Luonnossa on nelijalkaisista ollut hiljaista. Ei ole meidän maisemiin ilmestynyt hirvien jälkiä kahteen viikkoon. Riekkoja on laskeutunut tunturista alas. Ovatkohan lähteneet etsimään maantieltä jauhinkivi täydennystä. Valitettavasti sitä ei nyt maantieltä löydy, kun ei ole hiekoitustarvetta ollut. Yksi pöllö lenteli vähän ennen joulua meidän pihapiirissä, ei ole näkynyt kuin yhden kerran.

Päivisin, jos on olut selkeää, on valoisuus lisääntynyt silmin erottuvasti. Kumman nopeasti tuo valoisuus lisääntyy, voi olla psykologinen vaikutus valoisuuden lisääntymisessä. Kun mennään kohti valoisampaa aikaa, niin mieli on virkeämpi ja aikaa kuluu nopeasti. Nyt on jo näin valoisaa!

Toivon kaikille hyvää vointia ja siunattua vuoden jatkoa!
Terveisin Posti-Pekka

Ensi viikolla Skalluvaaran poroerotuspaikalla aurinko voi paistaa tällä tavalla
Näin alkoi ”sillan” teko Tenojoen yli, kun ei ollut oikeaa siltaa. Joka syksy, kun Teno jäätyi, alkoivat tielaitoksen miehet pumppaaman vettä jäälle ja tasoittelemaan jääröykkiöitä.

Vuoden 2019 viimeinen

Vuoden 2019 viimeistä viikkoa olemme saaneet viettää varsin leppoisissa säissä. Lämpötilat kyllä vaihtuivat nopeasti, lauantaiyö oli kylmin, silloin lämpötila laski -22,2 asteeseen. Toiseksi kylmin yö oli maanantaiyö, jolloin lämpötila laski -15,7 asteeseen. Päivälämpötilat lämpimillään olivat vain muutamia asteita miinuksella. Kylmimmillään päivälämpötila oli perjantaina, jolloin oli -19,1 astetta. Muina päivinä lämpötila oli kylmimmillään -10 asteen tuntumassa. Eilen sunnuntaina lämpötila nousi plussan puolelle +1,9 asteeseen.

Päivänvalo on alkanut hiljalleen pitenemään. Kun sää on ollut päivisin osittain tai jopa kokonaan selkeä, on päivän valo tuntunut jo kirkkaammalta. On myös näyttänyt valoisammalta, sillä Norjan puolen tunturit ovat hohtaneet kuin jostain valoa itseensä vetäneenä. Joulupäivinä ja ennen niitä säät olivat pilvisiä, josta johtuen päivät olivat todella hämäriä. Eilen illalla sää oli selkeä ja revontuletkin näkyivät. Illalla klo 23 ja 24 välillä katselin sängystä niitä, eivät olleet mitenkään voimakkaat, paremminkin heikot. En tiedä millaisena ne näkyivät keskellä taivasta. Naapurissa intialaiset niitä kuuluivat katselevan.

Toinen Itsenäisyyspäivä Utsjoella oli täysin poikkeava ensimmäisestä. Tenoon rakentui silta, kun joki jäätyi autolla ajettavaan vahvuuteen. Hans Guttorm omisti kuorma-auton ja hän tarjosi kyytiä Norjan Vesisaareen. Matkalle lähti Hansin Terttu vaimo, Hansin Kaarina-sisko, Liisa vaimoni ja minä. Terttu ja Liisa pääsivät hyttiin, Kaarina ja minä menimme lavalle pressun alle. Pakkasasteiden määrää en muista, mutta vilpoista siellä pressun alla oli. Sen verran huonokuntoisia tiet silloin olivat, että kuorma-auto tärisi ja huojui. Tärinä ja huojunta piti meidätkin lavalla liikkeellä ja sai aikaan sen verran verenkiertoa, ettei tarvinnut vilusta täristä.

Vesisaaressa kävimme kaupoissa ostamassa lähinnä ruokatavaroita ja jotain jouluun liittyviä pieniä tavaroita. Kaarinalle oli tärkeintä käydä kalasatamassa ostamassa turskaa ja turskan maksoja. Niin Kaarina kuin Hans kehuivat maksoja hyväksi ja suorastaan herkulliseksi ruuaksi. Niin minäkin sitten innostuin niitä ostamaan. Sitten Kaarina sanoi käyvänsä miehensä Uulan sukulaisen luona. Se käynti venyi ja venyi ja Hans alkoi jo hermostumaan siskonsa viipymistä. Lähdettiin etsimään, kun oli vähän tietoa, että missä päin kaupunkia Uulan sukulainen, taisi olla peräti sisko, suurin piirtein asui.

Löytyihän Kaarina ja niin pääsimme kotimatkalle lämpötilan vain laskiessa, kun lähdimme kotia kohden. Ei ollut silloin Tullia kummallakaan puolen rajaa. Vähän olimme kylmästä kankeita, kun Kaarinan kanssa myöhään iltapäivällä laskeuduimme lavalta Utsjoella. Olikohan seuraava päivä, kun keitin turskan maksaa suolavedessä. Hyvää oli maksa, söin sitä oikein antaumuksella ja tietenkin runsaasti. Seuraavat päivät olivat sitten vaikeita, tulin todella kipeäksi. Kukaan ei huomannut varoittaa minua syömästä kerralla paljoa. Kun siitä kipuilusta selvisin, en moneen vuosikymmeneen halunnut, enkä syönyt turskan maksaa.

Olemme huomisen jälkeen siirtymässä uuteen vuoteen, josta emme paljoakaan tiedä, mitä se tuo tullessaan. Päättymässä olevasta vuodesta kirjoitan Elias Lönnrotin virren sanoin:

Taas on yksi vuosi mennyt saamastani ajasta.
Siitä kannan kiitoksen nyt, kaiken annoit lahjana.
Kiitos, armon Jumala, hyvyydestä kaikesta.
Minut muistit koko vuoden voimaa, siunausta suoden

Siunaa kansaa, isänmaata, ohjaa oikein elämään.
Esivalta, Herra saata tahtoasi täyttämään.
Silmäsi luo puoleemme, anna rauha maallemme.
Isä, Poika, Henki Pyhä, ylistetty olet yhä.

Kiitos hyvät ystävät kuluneesta vuodesta.
Seimen Lapsen siunaamaa vuotta 2020.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Kaksi kertaavuodessa leivomme yhdessä karjalanpiirakoita. Tässä jouluksi leivonta menossa muutamavuosi sitten otetussa kuvassa. Minä hoitelen konetyön.
Tässä vähän joulukoristeitamme. Kirkko on Nykin matkalla ostettu ja siinä on valo sisällä. Nimitämme sitä Nakkilan kirkoksi, pienuudesta johtuen.