Viikot 50 – 51

Viimeisestä kirjoituksestani näkyy kuluneen jo yli kuukausi, joten on aika yrittää saada mustaa valkoiselle. Mitään maata kaatavaa ei meillä oli sattunut. Kaamokseen siirryttiin aivan normaaliin tapaan vähäisen lumen peittäessä maisemat. Pakkanenkaan ei suuremmin haitannut elämäämme, joskus päivän parin on käynyt nipistelemässä.

Joulukuussa on sitten satanut lunta niin, että Kevolla näkyy virallinen lumen syvyys olevan 31 sm. Jorma on pääasiassa lumet kolannut paitsi viime viikolla, jolloin oli käymässä muualla. Perjantaita vasten yöllä oli satanut n. 10 sm lunta. Seija oli täällä työasioissa ja lähdössä Nuorgamiin. Joutui lumikolalla työntämään liittymämme pienoisen vastamaan puhtaaksi lumesta, että pääsi pihalta pois. Kun vähäinen päivänvalo valkaisi pihamme, niin lähdin puolestani lumitöihin.

Näin heti tilanteen toivottomaksi lumikolalla puhdistettavaksi. Hain varastosta lumilingon ja sillä aloin töihin. Lujille se otti, vaikka oli itse vetävä ja monella vaihteella varustettu, että sai hiljaa kulkemaan. Monta kertaa piti käydä kuistilla istumassa. Lähdin lumitöihin klo 10.40 ja tulin sisälle klo 13.50. Ei tuntunut lumityö olevan meikäläiselle enää sopivaa. Se tulikin selväksi 9.12 ollessani puolivuosittaisessa kardiologin ultraäänitutkimuksessa Ivalossa. Elokuussa sairastamani korona oli tehnyt tehtävänsä. Kardiologi laittoi lähetteen Sydänpajalle Lapin Keskussairaalaan. Sieltä nyt odottelen kutsua, nähtäväksi jää kutsuvatko sinne.

Pakkanen alkoi vähän kiristämään otettaan 10.12, jolloin laski -20 asteen kylmemmälle puolelle. 12.12 lähestyi jo -30 lukemia, 16.12, jolloin oli yöllä satanut lunta, sää myös lauhtui -15 asteeseen. Lauantaina 17.12 oli jo -29,6 astetta ja sunnuntaina 18.12 -32,5 astetta. Eilen maanantaina lämpötila nousi -8,3 asteeseen. Tänään aamulla oli -20,1 aste ja kävi päivällä -25,3 asteessa. Tällä hetkellä on -16,9 astetta. Lumisadetta on ennustettu useammalle päivälle.

Pakkaset ja lumisateet ovat saaneet maisemamme todella kauniiksi. Puut ovat lumisia, varsinkin pihamme havupuissa on oksille vahvalti lunta. Jouluvalomme ovat havupuissa monelta kohtaa lumen peitossa, sieltä kuultavat. Tenojoki alkaa olla jäässä, eilen vielä näkyi kapea pitkä sula Junttikarin Suomen puolen sivustalla. Tänään ei tullut katsottua, oli tuo sääkin aika hämärä. Lintulaudalla käy vilske, sitä häiritsee välillä harakka ja yöllä kettu. Harakka kävi repimässä yhden poronkuupussin rikki. Kettu taas vei kaupasta ostetun rasvapötkyn kokonaan. Eivät pelkää jouluvaloja.

Vuoden 2023 alusta siirrytään sitten siihen hyvinvointialueeseen. Utsjoen kohdalla ei ainakaan aluksi tapahdu mitään ihmeempää. Palvelumaksuja aletaan vain perimään erilailla kuin nyt. Lääkärissä ei pääse käymään ilmaiseksi kuin määrätyn määrän. Laboratioon näytteiden ottoon pitää varata aika sähköisesti, mahdollisesti myös puhelimellakin. Fysioterapeutin pitämästä kuntosalipäivästä aletaan perimään maksu. Henkilökunta on sama kuin nyt ja Terveyskeskuksen puhelinnumerot ovat nykyiset. Joten ei pitäisi sormen mennä suuhun terveysasioita hoidellessa.

Vapahtajamme syntymäpäivä lähestyy, en enää ainakaan blokissani kirjoita ennen sitä. Joten toivotan kaikille HYVÄÄ JA SIUNATTUA JOULURAUHAA.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka