Viikko 45 2022

Aurinko, tuo maanpäällisen elämän mahdollistava valon ja lämmön lähde, häipyy kohta näköpiiristämme. Meille se ei ole näkynyt muutamaan viikkoon. Tuonne Kaavan perälle ja Norjan puolen maisemiin on vielä paistanut. Muutaman päivän päästä ei paista sinnekään. Häipyy horisontista parin viikon sisällä ja Alkaa niin sanottu kaamos. Tuo kaikki toistuu vuosittain, joten ei ole uusi ilmiö. Paljolti on meistä itsestämme kiinni, miten selviämme kaamoksestakin.

Alamme olla jo marraskuun puolivälissä ja varsin leppoisissa säissä olemme saaneet syksyä viettää. Lauantaina ja eilen lämpötila oli levotonna. Lauantaina aamulla oli -6,7 astetta, yöllä oli ollut -9,4 astetta, illalla oli +1 aste. Eilen sunnuntaina aamulla oli -4,5 astetta, yöllä oli ollut -4,6 astetta ja illalla -8,4 astetta. Torstaina satoi 2 sm lunta ja perjantaina 13 sm, Jorma kävi parin tunnin välein kolaamassa pihaa. Lumi oli aika kosteaa, tuuli olikin luoteen puolella, toi Jäämereltä kosteaa lunta. Lauantaina iltapäivällä tuli lämpöaalto, joka tiivisti lunta ja pudotti puista lumet alas. Luonto ehti olla jonkin aikaa kauniina lumisista puista.

Lintujen syöttöpaikalla käy vilske, “ruoka-astia” pitää täyttää joka kolmas päivä. Astiaan mahtuu 3 litraa auringonkukan siemeniä. Rasvapötköäkin pidimme tiaisille tarjolla, mutta harakka repi verkkopussin hajalle. Ei auttanut vaikka hätistelimme sitä pois pihaltamme. Kun pötky tuli syötyä, niin emme ole laittaneet uutta. Kunhan alkaa kunnon pakkaset, niin silloin pitää laittaa poronkuuta tiaisille. Pitää laittaa ohut metallinen verkko suojaksi harakoita ja mahdollisia närhiä vastaan.

Teno virtaa vielä sulana, suppoa on pakkasista riippuen, toisinaan enempi ja toisinaan vähemmän. Perjantaisen lumisateen johdosta lumisuppoa oli lauantaina ja vielä eilenkin joen täydeltä. Rantajäitä on välillä yrittänyt saada aikaiseksi, mutta plussalämpöisinä päivinä ne ovat sulaneet. Kunhan tuolla alhaalla alkavat isot heikkovirtaiset suvannot jäätymään, niin sieltä se alkaa jäänpää nousemaan tänne ylös. Kun pakkaslukemat pysyttelevät noin -10 asteessa, niin joki jäätyy tasaisesti. Plussalämpötilat näyttää ennusteiden mukaan loppuvan huomiseen päivään. Keskiviikosta alkaen tulossa olisi vain pakkaskelejä, jopa -14 – 16 astetta. Joten siirrymme oikeaan talveen.

Edellisessä kirjoituksessani muistelin postin kotiinkuljetusta. Muistelen nytkin postin ja postiautomiesten erilaisiin tilanteisiin joutumisesta. Tapahtui 1950 luvun seutuvilla, kun postiauto oli linjalla jossain Inarin kunnan alueella. Tienvarressa oli mies pysäyttänyt postiauton ja hänellä oli isohko puulaatikko matkatavarana. Nostivat laatikon miehissä peräkoppiin ja matka jatkui kohti Ivaloa. Siellä oli edessä laatikon nosto pois autosta. Kuljettaja tunsi miehen ennestään ja hänen elinolojaan, niinpä hän kysyi siinä, että mitenkä se velimies jakselee? Mies vastasi sanoen ei oikein hyvin, tuossa se on laatikossa, pitäisi viedä hautuumaahan.

Siihen aikaan ei autoja ollut kuin harvoissa taloissa, hyvä, että oli karvaooppeli (hevonen) parhaissa taloissa. Eikä ollut ohjeita miten vainajia piti käsitellä ja kuljettaa.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja syksyä lämpimin terveisin Posti-Pekka