Viikot 13 – 14

Mitähän kirjoittaisin säästä, on ollut niin tasaisen tuntuisia nuo päivät, että niiden suhteen ei ole erikoista kirjoitettavaa. 2 viikkoa on aikaa kulunut ja kolmena yönä on pakkanen laskenut -20 asteen kylmemmälle puolelle. 27 – 28.3 yönä mittari laski -27,7 asteeseen. 3.4 yönä laski -20,1 asteeseen ja 5.4 yönä -21,1 asteeseen. Muina öinä on ollut enimmäkseen vain vaajaa -10 astetta. 6.4 alkaen on lämpötila päivisin ollut vähän plussan puolella. Päivisin pilvisyys on ollut vallitsevana, vähän on rakoillut, 2 aurinkoista päivää on ollut. Viimeisin oli viime perjantaina. Lumityöt eivät ole olleet kiusana, koska lunta on satanut niin vähän ettei ole liikkumista häirinnyt.

Pahuuden jyllätessä maailmalla, olen kevennykseksi muistellut vanhoja “hyviä” aikoja. Ajattelin muistella niitä tässä kirjoituksessanikin. Siihen aikaan, kun isä öljylampun osti. Ei nyt sentään niin vanhoja. 1956, jolloin 19.10 muutimme uuteen postitaloon ja saimme isommat tilat. Piti alkaa miettimään tehokkaampia öljylamppuja. Sellaisiksi osoittautuivat Tilley lamput. Niissä valo oli kirkas, mutta varjopuolena oli voimakas tohiseva ääni. Posti- ja lennätinlaitoksen päävarastosta niitä sai ja myös osia niihin.

Telepuolen miehet kulkivat ahkerasti Utsjoella linjatöissä. Heillä oli työmaa autoja, joissa oli kaasuvalot. Siitä sain idean, että asennan postiin nestekaasuvalot. Sieltä pll:n päävaraston luettelosta löytyi tarvittavat tarvikkeet. En muista kysyinkö lupaa postin herroilta, mutta Rakennushallituksen Lapin piirirakennustoimistosta kysyin. Hehän rakensivat ja huolsivat postin hallinnassa olevia kiinteistöjä. Heidän kanssaan olin hyvissä väleissä, kun hoidin kiinteistöä hyvin.

Niin tilasin tarvikkeet ja niiden tultua aloin asennustöihin. Olin jo ehtinyt hankkia niin paljon omia työkaluja, että asennustyössä ei tullut vaikeuksia. Kolme valaisinta asensin postin puolelle ja yhden meidän asunnon keittiöön. Muutama reikä piti porata väliseiniin, että sain vedettyä kupariputken huoneesta toiseen. Kaasupullon (12 kg) sijoitin pakettihuoneeseen ja oman asunnon valaisimen tarvitseman kaasupullon sijoitin keittiö työpöydän alle.

Asennustyön suoritin veloituksetta, sillä vapauduinhan öljylamppujen tankkauksesta ja niiden huollosta. Kyllä oli hyvä työskennellä kaasuvalaisimien loisteessa ja hiljaisessa äänessä. Valaisimet eivät tarvinneet muuta huoltoa kuin harvoin rikkoontuneita sukkia vaihtaa uuteen. Nekin oli helppo pyöräyttää paikoilleen. Sähköt saimme tammikuussa 1963.

Kun Suomessa alkoi esiintymään pankki- ja postiryöstöjä, saimme tarpeellisia turvallisuus ohjeita. Minä aloin miettimään hälytyslaitteiden asennusta. Pll:n päävarastolta löytyi sähkömuuntaja, pääkatkaisija ja hälytyskello. Ohutta heikkovirta (24 V) johtoa sain taas telepuolen miehiltä. Tähän asennustyöhön hain luvan postipiirikonttorista Rovaniemeltä. Tarvitsinhan sähköasentajaa kytkemää muuntajan sähköverkostoon. Muuntajasta lähtevän ohuen johdon asensin huoneiden jalkalistojen suojassa ulko-ovelle. Pienen katkaisijan asensin oven karmin saranan puolelle, aivan alas. Kun ovea aukaisi, katkaisija kytki virran ja hälytyskello alkoi soimaan voimakkaalla äänellä. Oli vain muistettava päivän päättyessä kytkeä hälytys päälle ja aamuisin pois päältä.

Postin muutettua 1986 Virastotaloon, jäi hälytyslaitteet tarpeettomiksi. Postitaloon tuli aikanaan suurempi remontti, kävin hakemassa hälytyslaitteet itselleni. Olin suorittanut asennuksen veloituksesta. Asensin muuntajan ja hälytyskellon autotalliin, joka toimii työhuoneena. Asunnon puolella on painonappi, josta painamalla kello soi autotallissa. Sillä Liisa on kutsunut minua mm. syömään, kun olen olut töissä autotallissa. Lankapuhelin aikana sinne oli puhelinkin.

Sellaista oli elämä vanhana “hyvänä” aikana. No paljon hyväähän se elämä on nykyaikana monelta, monelta osin. On vain tullut muunlaisia ongelmia, sanoisinko murheita.

Toivon kaikille hyvää vointia, kaikista viruksista vapaata kevättä terveisin Posti-Pekka