Viikko 47. 2021

Pakkasviikko maanjäristyksineen on takanapäin. Yöllä tapahtuneesta maanjäristyksestä emme tehneet havaintoja, nukuimme kaikessa rauhassa. Järistyspaikka oli tutussa maisemassa noin 25 km päässä meiltä Norjan kuningaskunnassa. On tullut aikanaan liikuttua siellä niin kesällä kuin talvella.

Viime viikolla lämpötila laski jokaisena päivänä -20 asteen kylmemmälle puolelle. Viikon kolmena ensimmäisenä päivänä lämpötila nousin -9,8 ja -15,4 asteen välille. Kylmimmillään päivälämpötilat olivat -20,3 ja -29,3 asteen välillä. Viikon kylmin päivä oli lauantai, jolloin lämpötila oli lämpimillään -26,6 astetta ja kylmimmillään -28,9 astetta. Kylmin lämpötila -29,3 astetta oli sunnuntaina. Tiistaina ja keskiviikkona aamulla satoi lunta ja käveleminen kävi lumikolan kanssa. Muina päivinä en suorittanut kävelyä, oli liian kylmää.

Lauantaina yöllä oli mennyt jäitä, rantajään reuna oli osittain murtunut ja reunalle muodostunut jäätöyryä. Olikohan maanjäristys täräyttänyt jäät liikkeelle. Sunnuntaiyö oli niin kylmä, että jäänpää nousi 6 kilometrin päästä, meni meidän ohi noin 4 km päähän. Joen jää näyttää hyvin tasaiselta, ei luisteltava, mutta hyvä hiihtää ja kelkkailla, kunhan vahvistuu.

Laitoin lintulaidalle riippumaan poron rasvaista vatsaa, lähinnä närhiä varten. Tiaiset sitä näkyy nokkivan, kyllä siinä närhi kävi, mutta lihan heilahdettua voimakkaasti, närhi säikähti ja lensi pois. Niinpä närhet syövät vain auringonkukan siemeniä hyvällä ruokahalulla. Käyvät nokkimassa lintulaudalta tai maasta ja pomppivat kuusen alle syömään.

Seija tyttömme tuli perjantai-iltana ja esitteli uutta työkalua miekkaa. Lauantaina hän sitten alkoi miekkailemaan. Minä hipsin pois tieltä tietokoneelleni parvelle. Hän laittoi miekkaan jatkovarren ja veteli miekalla pyöreitä väliseinän hirsiä ja kattoa kannattavia haltiahirsiä. Välillä esitteli äidilleen ja kehui kuinka kätevä ja tehokas miekka on. No se miekka oli kokonimeltään pölymiekka, jossa on litteä ja sopivaan muotoon taivuteltava terä. Sen päälle vedetään keinokuitua oleva, pölyä imevä pehmeä sukka. Niin Seija pyyhkäisi vajaassa tunnissa tupakeittiömme seinät haltiahirsineen puhtaaksi pölystä. Sukan voi puhdistaa pölystä pölyimurilla tai puistelemalla ulkona. Kyllä oli erinomainen, pölymiekka. Minun ei tarvitse enää jatkotikkaiden kanssa imuroida seiniä ja haltiahirsiä.

Norja sulki taasen rajansa ja vaatii kaikilta maahan tulijoilta rekisteröitymisen. Norjassa ja varsinkin Pohjois-Norjassa on koronaa enempi liikkeellä kuin Lapin Sairaanhoitopiirin alueella. Kyllä tuon rekisteröinnin voi tehdä netissä, jos tulee tarvetta lähteä käymään. En kyllä ymmärrä, mitä järkeä siinä rekisteröinnissä, jos 1 – 2 tuntia viivyt kaupassa.

Toivon kaikille hyvää vointia ja siunattua Adventin aikaa terveisin Posti – Pekka