Viikko 46

Leppoisa oli sää kuluneella viikolla, ei hätyytellyt pakkanen ja plussakelitkin pysyivät aivan siedettävissä rajoissa. Lämpimin päivä oli torstai, jolloin päivällä oli lämpimillään +1 aste ja kylmimmillään illalla -2,9 astetta. Kylmin päivä oli sunnuntai 21.11, jolloin lämpötila oli lämpimillään -4,4 astetta ja kylmimmillään -11 astetta. Päivät olivat enimmäkseen pilvisiä, osittain sumuisia ja lunta satoi neljänä päivänä. Eilen sunnuntaina satoi eniten, torstaiyönä satoi vettä ja sai liukkaat kelit aikaiseksi. Meilläkin piha kimalteli kuin peili, hiekoitusmursketta piti levittää heti aamulla.

Kevo on ilmoittanut lumen syvyydeksi jo 20 sm, meillä ei kyllä ole niin paljoa silmämääräisesti katsottuna. Lumikuurot ovat olleet hyvin paikallisia, ikkunasta, kun on katsellut säätä, niin Norjan puolella on mennyt sakeitakin lumikuuroja. Viikon vaihteessa ei kävelyä tarvinnut tehdä lumikolan kanssa, Jorma oli kotona ja huolehti lumityöt. Lauhan viikon johdosta Tenokin virtaa vielä vapaana, rantajäät ovat kyllä alkaneet kasvamaan. Ei ole tullut kyseltyä, missä jään pää on alhaalla tulossa, niin en osaa ennustaa milloin joki jäätyy meidän seudulla.

Lintulaudalla käy kuhina, tiaiset ja punatulkut yrittävät pitää puoliaan kolmea Närheä vastaan. En oikein tykkää noista närhistä, kun ne nakkelee siemeniä jatkuvasti maahan. Lumisade sitten peittää ne ja jäävät syömättä suurin osa. Tänään laitoin rasvaista poron ohutta vatsalihaa riippumaan rautalangalla. Huomenna alan seuraamaan kelpaako se noille rohmuille. Elämäähän nuo linnut tuovat pihapiiriin, mukava niiden touhuja on seurata. Närhiä on kuulemma muiden lintulaudoilla.

Norja laittaa rajan ylittämisen turhan vaikeaksi. Perjantaista alkaen pitää rekisteröityä, olla tuore testitulos, tai kahdesta rokotuksesta todistus tai todistus koronan sairastamisesta. Olikohan tuossa sairastamisessa se 6 kuukauden raja? Meillä Suomen puolella ei ole koronaa, sitähän on vain heillä Norjassa, pysykööt itse kotimaassaan. Tuon rekisteröimisen pitäisi onnistua netissä etukäteen, niin ei tarvitse rajalla käyttää aikaa siihen.

Virrallisesti kaamos alkaa 25.11. torstaina, meillä aurinko ei paista enää Norjan tuntureihinkaan. Päivät lyhenevät vielä kuukauden 21.12 on talvipäivänseisaus. Tällä hetkelläkin saavat valot sisällä palaa aamusta iltaan, jos meinaa jotain tehdä sisällä. Helppoahan se on nykyisin, kun on sähköt. Öljylamppujen aikaan lamput piti tankana keskellä päivää ulkona, jolloin päivänvaloa oli niin paljon, että näki. Niitä öljylamppuja on meillä takan päällä 5 kpl rivissä muistuttamassa tuosta ajasta. Liisa pesee niiden lasit ainakin kerran vuodessa, jotta lasit ovat pölystä vapaat ja kiiltävät.

Toivon kaikille hyvää ja kaikista viruksista vapaata talvea terveisin Posti – Pekka

Utsjoen kirkonkylä oli ämän näköinen 1955 lokakuussa. Tämä kuva Kettumäen päältä otettuna, ylempi Onnelan poliisitalosta etelään päin kuvattuna. Vähäinen oli asutus.