Muistelus

Niin siinä kävi, että minulle iski suonenveto. Ei se nyt kovin vakava ole, iski laiskansuoni, en ole sen johdosta kirjoittanut blogiini koko huhtikuun aikana. Säistä kirjoitan sen verran, että olemme saaneet nauttia aurinkoisista päivistä. Tuntureilla on ollut enimmäkseen hyviä hiihtosäitä kuin myös moottorikelkkailijoille hyviä ajokelejä. Välillä on kyllä ollut tuulisia, jopa yksi myrskyinen päivä, jolloin liikkuminen tuntureilla ei ole mukavaa.

En oli kirjoittamista kokonaan jättänyt. Olen kirjoittanut aikoinaan suorittamilla vaellusmatkoilla kirjoittamiani päiväkirjoja tietokoneelle säilytettäväksi. Voin niitä sitten tulostaa paperille. Kopioin nyt ensimmäisen osan vaelluksestamme 24 – 29.07.1988 Aino ja Pekka Tarjanteen kanssa reitillä Nikkaluokta – Kebnekaise – Abisko. Liisan kanssa vaelsimme tuon reitin kahdestaan 1987.

Saavuimme Kiirunaan 23.07 klo 13 tienoilla Suomen aikaa. Kävimme kaupassa ja menimme sitten uusien ystäviemme Eevan ja Håkanin luokse. Heillä oli todellinen “Hause”, 3 makuuhuonetta, joten oli tilaa sijoittaa meidät yöksi. He ottivat meidät erinomaisen ystävällisesti vastaan, saimme kantaa kaikki retkivarusteemmekin sisälle. Juotiin tulokahvit ja myöhemmin syötiin ja saunottiin. Illan aikana veimme meidän automme Abiskoon Håkanin avustuksella.

Olimme jo kotona pakanneet rinkkamme mahdollisimman valmiiksi. 24.07. Tarjanteet saapuivat klo 10.50 ruotsin aikaa. Heidän vaatteiden vaihdon, auton tyhjennyksen ylimääräisistä tavaroista, siirryimme kahvipöytään. Voileipäkahvien jälkeen lähdimme Tarjanteen autolla Nikkaluoktaan. Matkalla aurinkokin alkoi paistamaan. Nikkaluoktassa tutustuimme pienne kappeliin. Iltapäivällä lähdimme varsinaisesti vaeltamaan kohti Kebnekaise Fjällstationia, matkaa 19 km. Matkalla aurinko alkoi paistamaan aina vain lämpimämmin niin, että varjossa oli jo +18 astetta.

Paitasillaan hihat käärittyinä lenkkikengät jalassa tuli herkästi hiki ja vettä juotiin sopivin välein. 11 km kävelyn jälkeen pysähdyimme syömään voileipiä ja juomaan keittämääni kahvia. Vaeltajia tuli vastaan valtavasti, varmasti yli 100 vaeltajaa. Klo 20.00 Suomen aikaa saavuimme Kebnekaise Fjällstationille. Siellä Pekka maksoi yöpymisemme kahdelta yöltä, hinta oli noin 800 SEK. Suihkussa käynnin jälkeen söimme voileipää ja joimme kuppikuumaa juomaa. Sitten laitoimme sängyt kuntoon ja nukkumaan. Meillä oli paperilakanat hankittuna.

25.07. klo 6.00 Suomen aikaa, nousin ylös. En siirtänyt kelloani Ruotsin aikaan, joten kelloajat ovat tästä lähtien Suomen aikoja, jos en erikseen mainitse. Keitin aamupuuron, mustikkasopan ja teeveden. Klo 6.30 herätin Ainon, Pekan ja Liisan syömään. Syönnin jälkeen kahden rinkan pakkaus Kebnekaiselle nousua varten. Meidän rinkkaan tuli untuvataukotakkimme, alusvaatekerta ja termospullo, jossa mustikkasoppaa. Voileipiä, rusina-suklaapussi ja tyhjä litran vesipullo.

Klo 8.00 lähdimme kävelemään sumupilvien peittäessä tuntureiden huippuja. Aurinko pilkisteli pilvien välistä. Sumupilvet vuoroin nousivat ylöspäin ja vuoroin laskivat alaspäin. Välillä näytti, että sää selkenee, kun kipusimme Kitteldalenia kohti Kebnekaisea. Itse olin sitä mieltä, että emme nouse Kebnekaiselle, vaan käännymme takaisin, kun tulemme pilveen.

Kun tulimme 1200 metrin korkeuteen, tuli vastaamme saksalainen mies. Häneltä Pekka kyseli matkan vaikutelmia. Mies oli onnellinen, kun oli klo 6.00 päässyt huipulle, joka oli ollut pilvessä. Nousumme jatkui 1200 metrin jälkeen, alkoi jyrkkä rinne, levähdystaukoja piti pitää tiheään. 1.400 metrissä olimme täysin pilvessä, tosin tuuli vei välillä pilvet ja aurinko pääsi paistamaan. Silloin näimme jylhän maaston, joka oli kivikkoa ja todella mahtavan näköistä. syviä kuruja ja jyrkkä rinteisiä huippuja. Toiveessa, että pilvet häviävät, nousumme jatkui 1700 metriä korkeaa huippua kohden. Monta kertaa saimme nousun aikana ihailla jylhää maastoa. kun pilviin tuli rakoja ja aurinko paistoi.

Aloimme laskeutua Kaffedarlen kuruun, joka oli 200 metriä alempana. Kurussa oli teltta, jossa oli 2 suomalaista tyttöä odottamassa sään paranemista. Laskeutumisen aikana oli hetken selkeää, jolloin näimme Kebnekaisen rinteen, mutta emme huippua. Kurussa joimme mustikkasoppaa ja söimme voileipiä. Sitten alkoi satamaan vettä ja sää meni entistä huonommaksi. Koska olimme tulleet jo näin pitkälle, päätimme jatkaa nousemista edelleen.

Minulla oli vaikeuksia vatsani kanssa ja jouduin käymään isojen kivien takana asialla. Toiset jatkoivat nousemista. Kun kiiruhdin toisten perään, niin minulta unohtui karttalaukkuni kiven päälle. Vasta myöhemmin huomasin unohdukseni, mutta en enää palannut sitä hakemaan. Ajattelin sen löytyvän paluumatkalla. Nousu oli raskasta ja sää todella huono, aina ei reitin seuraavaa merkkikiveä. Välillä jouduimme reitistä sivuun, silloin oli pysähdyttävä ja etsittävä reitti uudelleen. Yks kaks sumusta putkahti esiin Toppstugarna, joka oli tavoitteenamme. Ilomme oli suuri, sillä olimme todella tehneet uroteon ja saavuttaneet Kebnekaisen Toppstugarnan, jonka tavoittaminen välillä tuntui epätodennäköiseltä.

Tuvassa oli lämmintä ja se oli vielä tyhjäkin. Riisuimme märät päällysvaatteet kuivumaan ja loikoilimme sängyissä. Ehdimme olla noin 15 – 20 minuuttia, kun tupaan tuli 5 hengen ryhmä, joista osa oli suomalaisia. Ryhmältä kuulimme, että huipulle on matkaa puolituntia. Tuvalla ollessa ulkona sade ja tuuli vain yltyi niin, että huipulle ei ollut asiallista lähteä. Kohta tuvalle saapui opastettu 20 hengen ryhmä, jossa tanskalaisella miehellä oli noin 5 vuotias poika.

Koska tupa täyttyi hetkessä märistä ihmisistä, lähdimme me laskeutumaan alas vesisateen vähän hellittäessä. Ennen lähtöämme, Pekka ehti kuulla oppaan selostusta, jossa hän kielsi huipulle menon. Lumirajaan saakka hän oli luvannut mennä, mutta ei sen edemmäs. Hän oli myös ilmoittanut, että Topstugalla käynti hyväksyttiin virallisesti Kebnekaisella käynniksi. Siitä on myös mahdollista saada tiblomi ja hihamerkki.

Lähdimme paluumatkalle klo 14.45, sumu oli sakea ja piti olla hyvin tarkkana, että pysyy reitillä. Vastaan tuli 2 miestä, joista toisella oli minun karttalaukkuni. Kyselivät olemmeko suomalaisia ja saatuaan myöntävän vastauksen luovuttivat karttalaukkuni. Kiittelin kädestä pitäen löytäjiä ja olin onnellinen, ettei minun tarvinnut enää etsiä laukkuani. Kaffedalenista nousu 1700 metriin otti kovasti voimille ja jalkoihin, mutta ylös vain pääsimme. Sitten oli taas lasku alas 1400 metriin, tuntui pitkältä ja liukkauden johdosta oli hidasta.

Viimeisessä jyrkänteessä oli jäätikkö, jota odotettiin kovasti helpottamaan laskeutumista. Toisin kävi, jäätikkö olikin vaarallisen kova ja liukas jyrkkyytensä johdosta. Vesisade oli sulattanut urasta lumet. Minulla oli uudet kumisaappaat, jossa oli hyvin pitävä pohja. Pekan oli aluksi puhe mennä jäätikön sivussa kiviä pitkin, mutta hän tulikin meidän perään. Aino ja Liisa tulivat minun perässä ja laskivat minun päälle. Oneksi saappaani pitivät enkä lähtenyt luisumaan alas. Pekka ilmoitti, että hän ei voi laskea, hänen saappaansa ovat liian liukkaat.

Kun lähdin auttamaan Pekkaa, lähti Liisa liukumaan alas kirkuen kovasti. Huusin perään, käänny mahallesi, toistin huudon vielä, Liisan meno oli hurjan näköistä. Näytti siltä, että hän kääntyy pää alaspäin. Hän häipyi sumun ja rinteen jyrkkyyden johdosta näkymättömiin, vain kirkuminen kuului. Otin Pekalta rinkan ja hän tuli itse perässäni. Aino pääsi omin avuin kivikkoon, johon he jäivät, kun lähdin juoksemaan kivikon ja lumen reunaa alas Liisan perään. Kohta näin hänet, hän oli päässyt käännyt kääntymään mahalleen ja oli saanut pitävän otteen jaloilleen ja käsilleen. Kehotin häntä olemaan ihan liikkumatta, jotta ehdin apuun. Pääsin helposti hänen luokseen ja autoin hänet louhikkoiselle rinteelle. Liisaa liukui rinnettä ehkä 50 – 70 metriä.

Odotimme louhikossa Ainon ja Pekan tuloa, laskeutuminen oli hidasta, irtonaisten ja herkästi vyöryvien kivien johdosta. Vesisade hellitti joskus niin, luulimme sen loppuvan, mutta lyhyitä olivat sateettomat hetket. Loppulasku oli hidasta vesisateen liukastamalla rinteellä, kävely oli hidasta ja väsyttävää. Viimein pääsimme alas tasaisemmille poluille. Kebnekaise Fjällstationille saavuimme märkinä ja väsyneinä klo 19.10, mutta olimme kiitollisia ja onnellisia , olimme käyneet Kebnekaisella.

Suihkun jälkeen joimme kuppikuumaa ja söimme voileipiä. Minä keitin pitkään kauraryynejä, jotta keitosta tuli kauralimaa. jota söin vatsavaivoihini. Ainolla ja Pekalla oli tabletteja ripuliin ja sain vatsani asettumaan. Märät vaatteet ripustimme kuivaushuoneeseen kuivumaan ja menimme nukkumaan.

Toivotan kaikille hyvää vointia ja kevättä terveisin Posti-Pekka