Viikko 6

Viime viikko oli jokseenkin normaali talviviikko. Oli pakkasia ja lunta satoi aivan lingottavaksi saakka. Lämpötilat vaihtelivat nopeasti, maanantaina ja tiistaina oli yli – 20 astetta. Keskiviikkona oli vain -12,7 astetta. Torstaina alkoi taas kylmenemään ja perjantaina oli jo -26,2 astetta. Lauantaina vajaa -18 astetta, sunnuntaina -24,8 astetta. Lunta satoi maanantaita vasten yöllä ja maanantaina aamupäivällä noin 15 sm. Keskiviikkona aamusta satoi noin 10 sm ja torstaina vielä 3-4 sm. Joten ulkoilu meni lumitöitä tehden.

Lumisateet olivat tyynellä säällä ja isohiutaleista lunta. Lumi tarttui puihin ja luonto oli todella kaunista katseltavaa. Meidän joen puoleiset puut olivat niin lumisia, että niiden läpi ei näkynyt Norjan puoli. Maanantaina luoteesta puhaltanut puuskainen tuuli puhalsi lumet aika vähiin puista. Havupuissa on vielä aika paljon lunta.

Lintulaudan pikkuystäviä seurasin tänäänkin lumitöiden lomassa levähtäessäni. Hömötiaisia on eniten, lapintiaisia ja talitiaisia on jokseenkin sama määrä. Punatulkkuja käy enempi aamusta ja niitä on vähiten. Kaikki ovat niin vikkeliä liikkeissään, että lukumääristä on vaikea ottaa selvää. Tiaiset käyvät hakemassa auringonkukan siemenen nokkaansa ja menevä puihin niitä kuorimaan ja syömään. Punatulkut syödä mutustelevat siemenien kuoret pois ja syövät sitten sisuksen. Ovat, joko laudalla tai maassa, ne oikeastaan syövät muiden maahan nahkovat siemenet. Tänään näkyi yksinäinen urpiainenkin juoksevat hangella.

Hirviä on alkanut pyrkimään Suomen puolelle meidän alapuolella Kordsamin seudulla. Ovat joutuneet kulkemaan edestakaisin, kun on sattunut tulemaan auto, niin ovat palanneet takaisin Norjaan. Jorma oli nähnyt yhden hirven makaava Suomen rannassa. Hirvilehmä, jolla on vasa mukana, joutuu monet kerrat kulkemaan Suomen puolen esteaidan ja Norjan rannan väliä. Vasa ei jaksa hypätä aidan yli, jos ei satu auki olevan veräjän kohdalle. Saa nähdä milloin alkavat meidän kohdalla liikkumaan ja syömään pajut, pihlajat, villiviinimarjapensaat ja katajat. Syreenin olen suojannut korkealla verkolla, muuten söisivät ensimmäisenä.

Norja sulki rajansa, niin tarkoin, että Utsjoen kirkonkylän kohdalta ei pääse kuin tavaraliikenne kulkemaan. Suomen Rajavartiosto pitää rajaa auki Karigasniemellä ja Nuorgamissa päivittäin klo 9.00 – 21.00. Lehtitietojen mukaan Norjaan pääsevät vain harvat ja valitut. Nyt, kun nuo muunnokset koronasta leviävät hyvää vauhtia, niin rajan aukenemisesta ei ole tietoakaan. Minulla ei ole muuta asiaa sinne kuin lähin parturi on Tana brussa 80 km päässä. Suomen puolella Karigasniemellä 90 km ja seuraava Ivalossa 170 km. Nuo matkat ovat yhteen suuntaan. Tukka kasvaa, mutta ei tässä ole mihinkään menemisiä, joten ei tarvitse sen vuoksi olla tukka leikattuna.

Tana brun vanha silta on purettu, vain rannoilla olevat betonijalustat ovat jäljellä. Niitäkin ollaan parhaillaan murskaamassa.

Toivotan kaikille hyvää vointia, laskiaista ja viruksista varjeltumista terveisin Posti-Pekka

Niin se vain kone kääntää kuvat makuuasentoon, vaikka siirtäessä ovat pystyssä.
En saanut niitä enää kääntymään pystyasentoon. Ylemmässä kuvassa näkee kuinka lumiset puut estävät näkyvyyden Tenolle ja Norjaan. Alemmassa kuvassa satanut lumi on hiljalleen kertynyt jouluvalojen jalustaan. Nyt eilinen tuuli puhdisti puut ja jalustan lumesta.