Viikko 51

Aivan sopivissa lämpötiloissa saimme viettää viime viikonkin. Alkuviikko oli lämmön puolesta sopivaa ulkoilusäätä, ajoittain heikko lumisade vain häiritsi. Lämpötila oli lämpimillään -1 aste ja kylmimmillään -10,6 astetta. Torstaina alkoi pakastamaan ja eilen sunnuntain taas alkoi lauhtumaan. Lämpötila oli lämpimillään eilen -4,2 astetta ja kylmimmillään perjantaina -26,7 astetta. Silloin Kevolla mittari laski -30,9 asteeseen. Meillä oli vielä Teno sulana ja se lämmitti säätämme.

Eilinen päivä oli lumisateinen melkein koko päivän. Iltapäivällä klo 15 jälkeen alkoi lumisateessa esiintymään taukoja ja ilta oli jo poutainen. Pakkasten johdosta jäänpää alkoi nousemaan vastavirtaan. Jäänpää kävi eilen useaan otteeseen meidän kohdalla, mutta heikon pakkasen johdosta murtui aina uudelleen. Pitäisi olla sen verran napakkaa pakkasta, että pysähtynyt suppo pääsisi heti jäätymään. Viime yönä jäänpää oli ohittanut meidät ja tänään se oli menossa Nollamin suvannossa noin 300 – 400 metriä meidän yläpuolella. Nollamissa lähinnä Suomen rannan puoli näkyi päivällä olevan sulana.

Jää näkyy olevan rypyllinen ja sulia paikkoja on jäänyt ja ne jäätyvät hiljalleen. Meidän kohdalla Junttijoen suusta alaspäin, on rantajää jäänyt veden alle. Nyt tarvittaisiin pakkasia ennen lumisateita, jotta jää pääsisi vahvistumaan. eilinen lumisade antoi yli 5 sm lunta. Lunta on meidän seudulla 15 – 20 sm. Vuoden pimein päivä oli niin hämärä, etten yrittänyt ottaa kuvaa Tenosta.

Niin se koronakin sai jalansijan Utsjoelle. Eilen on todettu yksi sairastunut ja 30 altistunutta. Altistuneet on asetettu karanteeniin ja ovat Karigasniemen suunnalla olevia. Vähäiseksi ovat liikkumisemme jääneet. Kaupassa olen käynyt tässä kuussa 2 kertaa. Maski kasvoilla toisella kertaa, toisella kerralla oli vain yksi muu asiakas.

En nyt muistele meidän vaelluksiamme, mutta mainitsen, että tämä joulu on 65 yhteinen joulumme ja kaikki joulumme olemme viettäneet Utsjoella. Ensimmäisenä jouluna meillä oli priimus, jolla yhdessä kokkailimme jouluruokamme. Minä lähinnä hoitelin priimusta ja Liisa hoiteli kattiloita. Ei siinä moninaisilla ruuilla törsäilty. Tärkeintä oli, että saimme olla yhdessä, nuori kihlapari.

Toivotan kaikille hyvää vointia, että varjeltuisitte koronavirukselta ja kaikilta muiltakin sairauksilta.

Hyvää ja Rauhallista Joulua

Terveisin Posti-Pekka

Teno on jäätynyt toisina syksyinä, kun aurinko on vielä valaissut maisemia.
Tällainen oli ruskotus 11.12.2008