Viikko 21

Viime viikolla lämpötila laski miinukselle kaikkina muina öinä, paitsi tiistai- ja sunnuntaiyönä. Ei sitä miinusta ollut kuin -0,7 asteesta -2,7 asteeseen, tuo kylmin yö oli perjantaiyö. Päivälämpötilat olivat kaikkina päivin plussalla +5,8 asteesta +11,9 asteeseen. Tuo lämpimin päivä oli eilinen sunnuntai. Maanantai, tiistai ja keskiviikko olivat vielä osittain pilvisiä, tiistaina satoi vielä räntääkin aamusella. Helatorstaista alkaen on aurinko paistanut selkeältä taivaalta. Tuuli on vielä puhallellut, niin lumi on haihtunut. Oikeastaan lumen sulamisesta syntynyt vesi on osaksi haihtunut taivaalle. Maa oli paksun lumipeitteen johdosta vähän roudassa ja on päässyt aikaisessa vaiheessa imemään sulamisvedet.

Tenossa ei oikeastaan ollut varsinaista jäiden lähtöä. Jäät yksinkertaisesti hajosivat, menivät pikkuhiljaa virran mukana alas. Jonkin verran on jäitä jäänyt patoon noin yhden kilometrin päähän meidän alapuolelle. Kävimme Helatorstaina katsomassa kevään tuloa, Pahtavaarassa, Manun kivellä. Pitkin matkaa oli joki aukeillut, virtapaikoissa keskeltä jokea ja suvannoissa lähinnä Norjan puoleiset rannat. Tänään klo 12.15 taisi Nollami, meidän yläpuolella oleva suvanto, luoda jäänsä. Vettä, niin Tenossa kuin sen sivujoissa on hyvin vähän. Sivujoet lirisevät kuin kuivana kesänä. Siksi Tenojoen vesi ei ole noussut ja rannoilla ja matalikoilla jäät ovat vielä paikoillaan. Ylä-Teno on asia aivan erikseen. Siellä virtaukset ovat heikot ja jäät sieltä tulevat normaalistikin 2-3 vuorokautta myöhemmin, kun täältä ovat lähteneet.

Viikon päästä 01.06 klo 19.00 pääsevät kalastajat pyytämään lohta. Minulla alkaa toinen kesä ettei tarvitse seurata vedennousuja ja laskuja. Ei tarvitse jännittää millainen lohikesä tulee. Veneen kyllä hoidan ja voitelen ettei lahoa pukeilla. Viime kesänä huomasin kuinka paljon helpompi oli elämä, kun Teno ja lohi eivät olleet aina mielessä. Ehtihän sitä yli 60 vuotta soutaa ja joki lohineen oli mielessä yötä ja päivää. Millainen sää tänään, tuuleeko kuinka navakasti ja mistä tulee, onko pilvistä aurinkoista vai sateista? Ja viimeistään rannassa, mitähän sitä nyt laittaa siiman päähän, perhoa vai vaappua, vai pitäisikö kokeilla lusikkaa? Kaikki tämä piti miehen virkeänä ja liikkeellä terveellisessä “työssä”. Ja mikä parasta, leipä ei ollut kiinni soutamisesta. Oli mieli hyvä ja kiitollinen, kun sai leikata punalihaista leivän päälle. Paljon mielenkiintoisia ja ikuisesti muistiin jääneitä tilanteita oli, niitä voi nyt muistella rauhallisin ja kiitollisin mielin.

Talvivarusteet, sukset ja moottorikelkka ovat kesäteloilla. Vähäiseksi jäi hiihtomme tuulisten säiden johdosta. Tenon jäällä ei ollut mukava hiihtää, kun tuuli puhalsi lähellä 10 m/s. Sopivat hiihtosäät tulivat tunturiin myöhään ja talvi kului niin pitkälle, että jäi “lulla” ottamatta käyttöön. Kun tuli sopivia hiihtoilmoja tunturiinkin, en enää ehtinyt laittaa “lullaa” käyttökuntoon. Lullalla kuljetin Liisaa ylös tunturiin. Yhtä tai kahta matkaa varten ei ollut intoa laittaa.

Alan selailemaan lisää valokuvakansioita, joissa olisi hiihtovaelluksiemme kämppäkuvia. Minulla ei ole tuoreita kuvia jäistä eikä muustakaan. Minulla on älytön Nokia 800 Tough puhelin, jonka hankin vain näppäinten isomman koon johdosta. Omistan kyllä hyvän kameran, mutta sillä kuvatessa pitäisi käyttää jalustaa, vapisevat kädet, on sen tähden hidasta ottaa tilannekuvia.

Hyvää vointia ja kevättä, etelässä jo kesää, ja viruksista vapaata elämää terveisin Posti-Pekka

Näitä on mukava muistella. OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ongelle lähtövalmisteluja 19 vuotta sitten.
Ei pyri jäät nytten maantielle.
Näin jäi jäitä rannoille vanhaan hyvään aikaan , kun oli kunnon jäät joessa.
Silloin olivat rantakoivutkin vaarassa.