Viikko 17

Huhtikuun loppu lähenee, viimeisen kokonaisen viikon saimme tuulisten ja vaihtelevien säiden merkeissä. Aurinkoisimpia päiviä olivat tiistai ja keskiviikko, silloinkin pilvet ajoittain olivat liikkeellä. Tuuli on puhallellut melkein jokaisena päivänä hiihtämisen kannalta häiritsevän voimakkaasti. Perjantaina heikkona alkanut lumisade, muuttui alkuillasta kuuroluonteiseksi. Lauantai oli sitten oikea lumituiskupäivä. Silloinkin sade muuttui päivän kuluessa kuuroluonteiseksi ja kuurot olivat sakeita. Vielä sunnuntainakin tuuli ja tuli lumikuuroja. Lauantaiyönä tuuli oli Kevolla puhaltanut 20 m/s, kyllä meilläkin nurkat ulvahtelivat. Lämpötilat olivat päivisin +0,3 ja +5,9 asteen välillä. Yölämpötilat olivat viikon alkupäivinä +0,8 ja +2,6 asteen välillä. Torstaista sunnuntaihin öinä lämpötila oli -1,5 ja -6 asteen välillä.

Tenon jäällä tilanne on sellainen ettei sinne ole viisasta mennä. Sulia on ilmestynyt arvaamattomiin paikkoihin, joita ei hangella liikkuessa erota. Hagen alla on vettä melkein joka paikassa. Yöpakkaset ovat olleet heikkoja ja viikonlopun lumisateet alkoivat pehmittämään hangen pintaa. Lintujen ruokintapaikalta pulmuset siirtyivät tunturiin, kun ei ole näkynyt. Orava kävin aikaisemmin mainitsemina kahtena aamuna eikä ole sen jälkeen näkynyt. Muut vanhat ystävämme syövät sitäkin ahkerammin ja niiden touhuja on muka katsella.

Hiihtelimme eri talvina useita kertoja, niin Madjoen kämpälle kuin myös Kuivin kämpälle. Karigasniemeen hiihtäminen oli usein mielessä. Huhtikuussa 1983 toteutimme tuon haaveen. Saimme vaellukselle mukaan Seija tyttömme. Silloin oli Koahppelasjärven etelä päässä Metsähallituksen rakentama päivätupa. Siinä oli mukava pysähtyä ruokailemaan ja vähän levähtämään. Sitten jatkoimme matkaa Madjoelle, jonne oli matkaa toinen 15 km matka. Kämpässä ei ollut ketään ja saimme viettää yön kolmistaan lämmityksen ja syönnin jälkeen. Sää oli päivän aikana vaihteleva auringon paistaessa sopivasti.

Saimme nukkua aamulla vähän pitempään, kun päivän hiihtomatkaa oli vain noin 15 km. Valmistin aamupalan ja herätin Liisan ja Seijan syömään. Aamupalamme sisälsi aina ruishiutalepuuron mustikkasopan kanssa. Soppa oli myös päivämatkalle termospullossa voileipien painikkeeksi. Toisessa termospullossa oli kuumaa mehua janojuomaksi. Päivämatkoilla emme juuri koskaan keittäneet kahvia. Hyvissä ajoin aamupäivällä lähdimme hiihtelemään Kuivia kohden auringon paistaessa harvojen pilvilauttojen välistä. Maasto oli helppo ja hyvä hiihdellä, ei tarvinnut nousta tuntureiden yli. Enimmäkseen hiihdimme jänkiä ja muita aukeita paikkoja hyväksi käyttäen. Kuivia edeltävä maaston on jokseenkin puutonta maastoa 3-4 km matkalta.

Kuivilla saimme viettää yön kolmistaan ja rutiinilla suoritimme lämmityksen ja syömisen, joka sisälsi kahvin. Kämpissä oli yksi ilta-askare, joka ei koskaan jäänyt suorittamatta. Se oli vieraskirjan lukeminen ja lähteissä siihen tehtävät kirjoitukset, mistä tullut ja minne menossa. Päiväkirjat sisälsivät erinomaisia kirjoituksia vaeltajien kokemuksista. Joukossa oli hyvien kirjoitusten lisäksi joskus myös moitiskeluja. Tuttujen vaeltajienkin kirjoituksia päiväkirjoissa. Näitä oli tavanneet aikaisemmilla vaelluksillamme ja yövytty Samassa kämpässä.

Aamulla herätin Liisan ja Seija valmiille aamupalalle. Syönnin, rinkkojen pakkaamisen ja kämpän siivoamisen jälkeen lähdimme hiihtämään auringon paisteessa etelätuulen puhaltaessa turhankin voimakkaasti. Suuntana oli lounas ja siellä noin 16 km päässä oleva Njavgoairoavvin kämppä. Puhekielessä kämpästä käytettiin Naukuaivi. Kämppä pystytettyiin Kekkosen hiihtovaelluksen jälkeen. Kämppään sijoitettiin Posti- ja lennätinlaitoksen erämaapuhelin. Puhelimen antenni oli pylväässä, joka oli tuettu kiinteästi kämpän seinään. Sopivalla pakkassäällä antennin ulina kantautui rakenteisiin ja häiritsi pahasti nukkumista. Matkalla hiihdimme Suomen Ladun kammin kautta. Kammi on noin 7 km ennen Naukuaivin kämppää. Kämppä oli kuivalla maalla, vesipaikka on yli ½ km päässä. Joten talvella ruoka ja juomavesi sulatettiin lumesta.

Normaalien lämmitys- ja ruokailutouhujen jälkeen oli vuorossa päiväkirjan lukeminen. Unta ei tarvinnut maanitella, se tuli nopeasti, mutta alkoi pian katkeilla. Pakkanen alkoi kiristymään ja antenni alkoi ulisemaan. No tulihan se aamukin vastaan ja normaalit aamuaskareet. Minulla oli edessä vielä joka aamuinen suksien voitelu. Suksemme olivat vielä sileäpohjaiset ja voideltava koko pituudeltaan purkkivoiteilla. Hyvissä ajoin lähdimme viimeiselle noin 16 – 18 km matkalle. Loppumatkalle ei ollut karttaa, joten en voi muuta kuin arvailla matkan pituutta.

Utsjoen korkeimman Ailigas tunturin 594 m alla pysähdyimme levähtämään ja syömään. Olihan edessä tunturin ylitys, mutta ei korkeimmasta kohden. Keitin trangialla jotain pussikeittoa ja nyt myös kahvia. Syönnin aikana huomasimme kuinka ilma alkoi yhtäkkiä lämpenemään. Lumi meni nuoskaksi ja edessä oli suksien voitelu. Laitoin pitoa, mutta sitä kyllä oli muutenkin, kun sukset meinasivat jäätyä. Se helpotti tunturiin nousua, mutta edellytti uutta voitelua tunturin päällä. Sieltä oli myötämaasto Karigasniemeen saakka, mutta se piti hiihtää luistamattomilla suksilla. Väsynyt oli olo, mutta kiitollinen ja tyytyväinen mieli, kun olimme saaneet suoritettua haaveilemamme hiihtovaelluksen.

Toivon kaikille hyvää ja kaikista viruksista vapaata vointia terveisin Posti-Pekka

Tällaista tunturimaastoa oli matkallamme.
Harvaa vanhaa koivikkoa jokiuomien rinteillä.