Viikko 14

Aika normaaleilla talvisäillä alkoi huhtikuu. Päivälämpötilat olivat -1,3 ja -4,1 asteen välillä. Öisin olivat pakkaslukemat -10,5 ja -23,9 asteen välillä. Päivät olivat pilvisyydeltään vaihtelevia, aurinko pääsi paistamaan kaikkina muina päivinä paisti tiistaina, joka oli pilvinen päivä. Keskiviikko, torstai ja perjantai olivat aurinkoisimpia ja hyviä ulkoilun kannalta. Niinä päivinä tuuli oli jokseenkin heikkoa, torstaina tyyntä. Torstaina, perjantaina ja eilen hiihdimme nauttien kauniista kevätsäästä.

Tenon jäällä hiihtäessämme, en oli havainnut kuin muutaman ketun jäljen. Lintujen syöttöpaikalla on ollut syömässä yhdeksän eri lintulajia, ei kylläkään kaikkia samanaikaisesti. Pulmuset ovat nousseet tunturiin, kun niitä ei ole enää näkynyt. Taviokuurnat ovat tulleet tilalle. Närhiä ja kuukkeleita olen odotellut, yleensä ne ovat joka talvi käyneet.

Vietämme hiljaista viikkoa, pitkäperjantai ja pääsiäinen lähestyy. Toivon kaikille terveyttä ja siunausta näille päiville, sekä sen jälkeen oleville päiville.

Lämpimin terveisin Posti-Pekka

Utsjoen kirkko
Pääsiäisseurat pappilan pirtissä 1956