Viikko 11

Maaliskuun toinen viikko vierähti ehkä normaalia lauhempien lämpötilojen merkeissä. Yleensä maaliskuussa ovat olleet todelliset pakkasyöt, nyt ei ole vielä ollut. Maanantai oli viikon lämpimin yö ja päivä, yöllä -1,8 astetta ja päivällä lämpimillään +3,8 astetta Vielä tiistaina päivälämpötila nousi +2,1 asteeseen. Muina päivinä ja öinä lämpötila oli muutamia asteita miinuksella. Perjantaina illalla ja yöllä lämpötila laski -23 asteen tuntumaan.

Lunta satoi useampana päivänä ja öisin, joten lumitöitä on riittänyt. Viikon aikana lunta satoi noin 30 sm. Viimeisin lumisade sunnuntaiyönä antoi noin 10 sm. Silloin Kevolla ei nähtävästi satanut, koska siellä lumen syvyyslukema 102 sm lauantailta, oli vielä sunnuntaina sama 102 sm. Meillä lukema on noin 110 sm. Laitan loppuun kuvia meidän pihaltamme.

Sunnuntaiyönä oli saukko laskeutunut tunturista Pesnjara jokea alas, niin kuin se yleensä keväisin tekee. Oli noussut joenuomasta meidän pihalle talon joen puoleiselle tasanteelle. Siinä oli “uinut” syvähkön uoman pehmeään lumeen. Tallustellut veneiden päällä ja kierrellyt koivujen ympärillä. Oli poistunut kesäsaunan editse kohti Pesnjara joen toista uomaa kohden. Tenon rantasulat ovat paksun lumihangen alla, niitä varmaan etsi.

Lintujen syöttöpaikalla on vilskettä, on tiaisia kolmea lajia, punatulkkuja, urpiaisia, viherpeippojakin on ollut ja varpusia. Toistakymmentä lintua on yhtä aikaa siementen kimpussa. Tiaisille on kuuta roikkumassa läheisessä kuusessa. Urpiaiset eivät kykene rikkomaan auringonkukan siemeniä. Ne juoksentelen syöttöpaikan ja kuusen alla etsien muiden pudottamia murusia ja siementen kuoriin jääneitä murusia.

Maailma alkaa olemaan sekaisin ja ihmiset ovat pelon ja epävarmuuden edessä. Tänään valtiovalta laittoi meidätkin erityiseen suojeluun ja liikkumiskieltoon. Tänään, kun soitin ystävällemme sanoin hänelle, että ei meidän tarvitse olla huolissamme. Jonk on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa. Siinä turvassa on hyvä elää rauhallisin mielin.

Toivon kaikille hyvää koronasta välttyvää maaliskuun loppupuoliskoa. Terveisin Posti-Pekka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Liisan kasvihuone on lumen sisällä. Lumen määrää siinä on lisännyt kasvihuoneen katoltapudotettu lumi.
Kasvihuoneen ja kesäsaunan välissäkin on lunta. Lumilinko heittää lumet kauemmaksi.
On lunta, pihan pylväsvalaisinkin on hautautunut lumeen.
Löytyi,kun kaivoin esille.
Mökille polku kulkee melkoisessa uomassa. Kävelysauvani on mittakeppinä.

Harjanvarsi mittana mökin katolla olevasta lumesta. Jormalla pudotustyö edessä.
Talon katolta jo aloittanut.